sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Inttilesken selviytymisopas OSA 1

Vihdoin koitti omakin hetkeni. Muistan lukeneeni 13-vuotiaana Mungolife-Annan päivityksen tällä samalla otsikolla ja mietin mitä ihmettä inttileskeys tarkoittaa. Suvussani ei oikeastaan ole armeijan käyneitä miehiä ja yhdistin intin sanaan inssi. Kuvittelin sen tarkoittavan jotain aikakautta, joka seuraa ajokokeessa epäonnistumisen jälkeen (logiikka?). Nyt 7-vuotta myöhemmin Anna odottaa vauvaa ja inttilesken selviytymisopas on poistettu blogista jo aikoja sitten. Kunnioitan kyllä vahvasti jokaisen bloggaajan omia ideoita, mutta minulla on silti ollut aina vahva fiilis, että tästä haluan vielä joskus kirjoittaa. Viime maanantaina oma kultani lähti inttiin ja olen latautunut tulevaan ajanjaksoon jo pitkään ja seurannut vierestä kavereiden kärvistelyä/vapauden huumaa ja nyt aion jakaa omia ajatuksiani.
Tiedän kyllä, että tunteet menevät vuoristorataa ja viikon inttileskeyden jälkeen on vielä hirveän helppo psyykata itseään, mutta olkoon nämä rohkeat alkutoivotukseni. Palataan asiaan sitten kun aamuja on järjetön määrä takana ja vielä järjettömämpi määrä edessä.



Ensinnäkin... 1. Ottakaa ilo irti vapaudesta

Olemme olleet Eetun kanssa yhdessä neljä vuotta ja asuneet yhdessä vajaan vuoden. Ei missään nimessä ole kyse siitä, että kyttäisimme toisiamme, eikä kumpikaan ole ollut juuri koskaan mustasukkainen. On yhteisiä kavereita ja omia kavereita, sekä yhteisiä menoja ja omia menoja. Kyse on vain siitä tottumuksesta, että joka hetken jakaa toisen kanssa ja kertoo mihin menee ja mistä tulee. Usein alitajuntaisesti omiin menemisiin vaikuttaa se, että toinen odottaa kotona, menee aikaisin nukkumaan, ei ole syönyt vielä, haluaa katsoa telkkaria, ei jaksa lähteä juhlimaan, haluaa lähteä juhlimaan... Nyt on kyse vain siitä mitä sinä haluat tehdä. Toiselle ei edes tarvitse laittaa sitä viestiä, että tulenkin myöhemmin kotiin, syönkin keskustassa, menenkin jo nyt nukkumaan jne. 
Tällä viikolla jäin duunipaikan pikkujouluihin viiteen asti yöllä vain siksi, että miksi olisin lähtenyt kotiinkaan? Aloitin kolme uutta hömppäsarjaa ja illastin kavereideni kanssa, koska en jaksanut tehdä itselleni ruokaa. Kyse ei ole siitä, ettemmekö olisi vapaita suhteessa, nyt vapautta on vain enemmän elämän ollessa itsenäisempää.

2. Tee omat rutiinisi

Asuitte yhdessä tai ette, teillä on varmasti omat tapanne ja tottumuksenne? Tuntuu kovin yksinäiseltä jatkaa niitä tapoja ilman sitä toista, kenen kanssa ne on tottunut jakamaan. Mikä siis estää sinua tekemästä rutiinit uusiksi? Juo aamukahvi samalla kun meikkaat, katso jakso sinkkuelämää ennen kuin lähdet töihin, tee kasvonaamio kolme kertaa viikossa (kukaan ei odota sinua tulemaan sänkyyn samaan aikaan), mene nukkumaan jo yhdeksältä, käy iltalenkillä, käytä niitä maailman mukavimpia reikäisiä hellokitty-yöhousuja, jotka sait äidiltäsi ollessasi 10-v, pidä puhelinmaratoneja illalla, kutsu mimmit viini-iltaan, aloita tubettaminen... Lista on loputon ja kuka/mikä estää? 

3. Anna itsellesi lupa ikävöidä

Ikävä on pelkästään positiivinen merkki suhteestanne. Olisi aika kamalaa huomata, ettei viikkojen erossaolo tuntuisi miltään. Varsinkin pidemmän suhteen aikana on varmasti tullut hetkiä, kun toinen tuntuu jo niin tutulta eikä saa sydäntä pamppailemaan niin kuin ennen. Yhtäkkiä ne ärsyttävän tutuksi tulleet arkiset tavat muuttuvatkin ihaniksi piirteiksi, joita on tullut ikävä. Sama tyyppi, jonka viereen lösähdit aina rankan työpäivän jälkeen muuttukin taas ihmiseksi, josta et osaa pitää näppejäsi erossa ja jonka näkeminen saa jo samantien hymyn huulille. 
Ei kannata jäädä murjottamaan ilta toisensa jälkeen, mutta sitten kun ikävä iskee antaa tulla vaan. Netflixistä pyörimään itkuvarma leffa (oma suositus: haikein terveisin), nessut ja suklaat esille ja räkäitkut tulille. Sen jälkeen Spotifystä soittolista soimaan (oma suositus 2: Rakkaus on murhaa) ja jatka vielä omaa surkeuttasi. Hyvä tehostuskeino on myös katsoa itseään peiliin samalla kun itket ja voit itkeä vielä enemmän huomatessasi kuinka murtuneelta näytät. Usein tämä johtaa jo koomisuuteen kun kurjuus on niin pohjatonta ja sitten onkin taas helpompi hengittää ja aurinko paistaa taas :)


4. Älä unohda tukiverkostoasi

Kun kurjuuspäivät ovat ohitse ja Netflixin nyyhkistarjonta kahlattu läpi - muista oma tsemppijengisi. Jokaisella on ylä- ja alamäkiä ja ne hetket on tehty jaettavaksi. Itkupuhelut on toki ok, mutta välillä tekee hyvää tehdä jotain mikä vie ajatukset kauas pois inttimaailmoista. Pitäkää tytttöjen spa-iltoja, tehkää perheen insidejuttuja, vietä aikaa uusien työ- tai opiskelukavereidesi kanssa ja muista myös kertoa miltä tuntuu ja mitä käyt päässäsi läpi. Ikävä ei ole heikkoutta. Olet etuoikeutettu, että sinulla on joku ketä ikävöidä. Tämä kohta on itselleni se vaikein. Yritän niin kovasti olla itsenäinen nainen, että turhaudun ikävöidessäni ja kokiessani tarvitsevani jotakuta toista rinnalleni. Ei kukaan täällä selviä yksin ja hyvä niin. 

5. Muista olla itse tukena

Moni on niin ikävissään, että itkuviestit paukkuvat kasarmille 24/7 ja varusmiesparat ovat ahdingossa aiheuttaessaan tämän kärsimyksen omille rakkailleen. Ikävän tunne täytyy jakaa, mutta täytyy myös ymmärtää ettei vika ole heidän. Armeija on heidän oma valintansa ja velvollisuutensa ja yksi elämän haastavampia kokemuksia, johon he tarvitsevat tsemppiä ja tukea. Vaikka gonahdukset ja alikit tulevat jo korvista, se on heidän arkeaan. Ei ole reilua tilittää ja syyllistää toista poissaolosta ja haukotella toisen elämälle. Kun parisuhteen osapuolet elävät täysin päinvastaista arkea on arjen jakaminen tottakai haastavaa, mutta on vain jaksettava kuunnella, ymmärtää ja kertoa omia kuulumisiaan, vaikka ne tuntuisivatkin vähäpätöisimmiltä. Molempien uusi arki ja elämä on yhtä tärkeää, jotta palveluksen jälkeen arjesta tulisi taas yhteinen.


Tsemppiä koetukseen inttilesket ja varusmiehet, love wins! 

torstai 18. elokuuta 2016

Sinkkubuumi

Muistan vielä hyvin ne ajat, kun joka puolella oli säpinää. 16-vuotiaana kaikilla oli kiikareissa joku tietty ja yleensä myös pari varavaihtoehtoa. Kävin valehtelematta ainakin kolme kertaa viikossa kahvilla eri tyttökavereideni kanssa ja uppouduin joka päivä eri ystäväni suhdekiemuroihin. Kynnet nakuttivat Nokia5230:ien jähmeitä kosketusnäyttöjä ja <3-hymiöt vilistivät viestikentissä. Pian kaikki olivat käyneet Sen keskustelun ja Facebookin etusivu alkoi täyttyä parisuhdejulistuksista. Ne harvat joita ei parisuhde-elämä napannut joutuivat kyttäyksen alaisiksi. Mistäs me nyt vielä sulle joku löydettäis? Parisuhde oli buumi ja tytöt linnoittautuivat keskustelemaan ja vertailemaan parisuhteitaan kahviloiden kulmasohville. Tekstareita analysoitiin, joku pelkäsi pettämistä, toinen ärsyyntyi poikaystävän tupakanpoltosta, kolmas suunnitteli jo yhteistä asuntoa ja neljäs ymmärsi tykkäävänsä ehkä kuitenkin enemmän tytöistä. Nämä suhteet kestivät enemmän tai vähemmän onnellisina parhaimmillaan muutaman vuoden. Nyt parinkympin lähestyessä (huomenna!) huomasin uuden buumin alkaneen. Sinkkubuumi!



Yhtäkkiä jokainen tuntuu ymmärtävän mitä elämältään haluaa ja yhä useammalle parisuhde on este itsenäiselle elämälle. Teini-iän rakkaus ei jaakaan enää samoja kiinnostuksen kohteita ja oma kulta alkaa käymään ajoittain tylsäksi seuralaiseksi. Suhteen ongelmista tuli jopa niin vakavia, ettei niistä viitsinyt kahvilan kulmasohvalla enää jutella. Yhden viinipullollisen jälkeen niitä itkettiin vessassa ihmetellen, miksi meillekin kävi näin. Synkkien kuukausien jälkeen yksi nuori nainen toisensa jälkeen irrottautui jämähtäneestä suhteestaan ja julisti sinkkukauden alkaneeksi. Ja nämä naisethan puhkesivat kukkaan! Itsevarmuus kasvoi hiljaa takaisin heidän huomatessaan oman markkina-arvonsa olevan edelleen kohdallaan. Tanssilattia oli heidän, eikä mikään estänyt lähtemästä yöllisille seikkailuille. Elämässä oli taas sitä tiettyä säpinää.

Entä mitä tapahtui heille, jotka jäivät suhteeseen muiden erotessa? Heidän suhteensa ei ollut vuoristorataa, vaan muistutti ennemmin tasaisesti puksuttavaa höyryjunaa. Arkista, tasaista, mutta onnellista. Tässäkö se nyt on, elämäni rakkaus? Olisiko tuolla vielä jotain tutkittavaa? Höyryjunan kyydissä on turvallista, mutta ei sen meno päätä huimaa eivätkä kurvit ota vatsanpohjasta. Hullu kuitenkin eroaisi onnellisesta ja tasapainoisesta suhteesta pelkän seikkailunjanon takia.



Aloin miettimään näitä ystäviäni, jotka hullaantuivat sinkkupäivistään. Totesin, etteivät he hullaantuneet niistä miehistä. He hullaantuivat vapaudesta. Kukaan ei vaatinut heitä vierelleen valvovan silmän alle. Kukaan ei kuulustellut tai rajoittanut heidän tekemisiään. Kukaan ei määritellyt heille, keitä he ovat. Nämä naiset olivat vihdoin minä, eivätkä me.
Terveessä ja tasapainoisessa höyryjunasuhteessa on kaksi minää, jotka ovat välillä yhdessä me. Kummallakin on oikeus omiin valintoihinsa ja päätöksiinsä. Molemmilla on vapaus tehdä mitä he itse haluavat ilman kyttäystä ja murjotusta. Mustasukkainen ei tarvitse olla, kun luottaa toiseen ja on itse luottamuksen arvoinen. Silloin sitä markkina-arvoaan voi testata ottamalla kehut ja huomionosoitukset vastaan ylpeydellä. Kun molemmat saavat toteuttaa itseään omalla tiellään on toiselle enemmän jaettavaa ja yhteiselle ajalle enemmän energiaa.

Se suuresti hypetetty sinkkuelämä onkin hurmiota ansaitusta vapaudesta, jota joillain onnekkailla on jo suhteessaan. Ja mitä niihin miehiin tulee, ei se ruoho ole ikinä vihreämpää aidan toisella puolella. Te kaltaiseni onnelliset, vapaat, mutta ajoittain niin kovin murehtivaiset tyttöystävät: antakaa palaa! Kiertäkää maapallo tai lähtekää edes ykköset päällä sinne tanssilattialle. Antakaa päiden kääntyä ja kuunnelkaa kohteliaisuudet ylpeydellä. Siinä vaiheessa kun kone laskeutuu kiitoradalle tai valomerkki baarissa välähtää on ihanaa tietää, että kotona on se joku joka odottaa. Ei haittaa vaikka ne sääret olisivat sheivaamatta ja oksentaisit aamulla, hän pysyy vierelläsi kyllä.


maanantai 15. elokuuta 2016

On uusi aika

 

Tuntuu vapauttavalta kirjoittaa tietäen, että kaikki on muuttunut viime postauksen jälkeen. Aivan kuin olisin uusi ihminen ja saisin valita minkälaisena hahmona teille esittäytyisin. Voisin kertoa teille, kuinka kuuntelen Veronica Maggiota työpöytäni ääressä katsellen tyytyväisenä uudelleen sisustettua olohuonettani. Allekirjoitin tänään työsopimuksen hyväpalkkaiseen työpaikkaan ja kohta keitän itselleni teetä ja menen sänkyyni lueskelemaan kirjaa. Tai sitten voisin kertoa teille, kuinka meinasin tulla hulluksi tehdessäni feissauksen ja puhelinmyynnin yhdistelmätyötä pelkällä provikkapalkalla ja etsin tuli häntäni alla uutta työtä, enkä tiedä yhtään mihin olen ryhtymässä. Kyseessä on keski-ikäisten naisten kasvojenhoito ökykalliilla tuotteilla ja kaikki kosmetiikkatietämykseni juontaa juurensa naistenlehdistä, blogeista ja juttuhetkistä Sokoksella tai apteekissa. Todellisuudessa kirjoitan tätä tekstiä siksi, että ollessani koneella voin kääntää selkäni koko asunnolle. Tiskit haisevat, mutta tiskaamisen sijaan päädyin katselemaan pöytätiskikoneita tori.fi:stä. Kaaos vallitsee, vaikka juuri siivosin. En jaksa enää ärsyyntyä siitä.
 

Valmistuin siis vihdoin lukiosta. Uskomatonta, että olen viettänyt Steiner-koulussa 13 vuotta elämästäni ja nyt se on ohi. Onneksi siskoni meni juuri ensimmäiselle luokalle, joten suhteeni steineriin tulee vain muuttumaan. Hain journalistikouluun, mutta salaisesta toiveestani jäin lopulta ensimmäiselle varasijalle. Juuri nyt tuntuu siltä, että myyn mielummin vuoden mummoille rasvapurkkeja kuin olen koulussa. Katsotaan kuinka käy, ensi vuonna uudestaan intohimoisemmalla asenteella.



Toteutin myös kesällä yhden suurimmista haaveistani - lähdin reilaamaan. Pysähdyimme Berliinissä, Amsterdamissa, Italiassa (La Speziassa), Kroatiassa (Pulassa), Wienissä ja Prahassa. Levoton Eurooppa oli ajoittain hurja reissukohde, mutta selvisimme hienosti. Junamatkustus ei ollut lainkaan niin rankkaa mitä olin pelännyt, ja olen jopa ikävöinyt pitkiä matkoja eri maiden välillä. On ainutlaatuista huomata kuinka maisemat vaihtuvat ja huomaat olevasi selvästi eri maassa kuin mistä hyppäsit kyytiin. Reilaus tuntui lopulta niin luontevalta, että täytyi välillä nipistää itseään. Ihan kuin en olisi edes tajunnut olevani reissussa. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja nyt ne 29 päivää ovat kuin pikakelattu uni.




Tiskivuorista ja olohuoneen kaaoksesta voi jo ehkä päätellä, että muutimme Eetun kanssa yhteen. Ymmärrän nyt, miksi BB on niin suosittu tositv-ohjelma. Kun kaksi ihmistä aloittaa yhteisen elämänsä saman katon alla vietettyään ensin kolme vuotta tiiviisti yhdessä arkeaan jakaen ja silti yllättyvät elintapojen ja arjen yhteensovittamisesta, voidaan BB-talon meininkiä kutsua jo viihteeksi. Loppujen lopuksi yhteinen arki tuntuu hyvältä. Suurin syy miksi muutin omilleni suurperheen keskeltä, oli oman tilan kaipuu. Suurin syy joka aiheuttaa ongelmaa itsenäisessä elämässäni, on kaaottisen ja elämäntäyteisen arjen kaipuu. Onneksi äitini muutti kaksi kuukautta myöhemmin 10 minuutin kävelymatkan päähän.

Tästä voidaan päätellä, että kevät ja kesä on ollut opettelemisen ja itseni ylittämisen aikaa. Tuntuu hyvältä huomata, että arkeni on näin onnellista kuin se nyt on. Elämässäni on auennut uusi sivu, eikä se pelota yhtään.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Kuka täällä oikeastaan pärjää, vai pärjääkö kukaan?

Kaikki me tiedämme, että elämä on enemmän tai vähemmän suorittamista. Se ajatus on oikeastaan manipuloinut meidät niin, ettemme edes jaksa pyristellä sitä vastaan. Tekemättömyys tekee laiskaksi ja laiskuus saamattomaksi, eikä meistä kukaan halua olla saamaton - näkymätön.

Suomessa on peruskoulun ajan oppivelvollisuus ja sen jälkeen ihmisellä on "oikeus tehdä mitä huvittaa". Silti lukiota pidetään lähes ainoana hyväksyttävänä ratkaisuna jatkaa eteenpäin. Ammattikoulua ei suositella, ellei kutsumus ole vahva ja koulumenestys yleisesti huono. Silti alaikäisille automekaanikoille ja ripsiteknikoille huokaistaan. Puhumattakaan 15-vuotiaasta, joka päättää lopettaa opiskelun kokonaan. Tulevaisuuus on tuhoontuomittu.

Nykynuoren tärkeimpiä oppeja ovat paineensietokyky ja aikatauluttaminen. Tietoa pitää saada tarttumaan päähän mahdollisimman tehokkaasti. Välivuodet ja kesken kouluaikaa tehdyt ulkomaanmatkat ja luovuusprojektit ovat haitallisia opiskelurytmille. Kun valkolakki loistaa päässä, täytyy seuraava suunnitelma olla jo valmiina varasuunnitelmineen. Täytyy ennakoida tulevaisuuden työllisyys, tuntea oma kutsumuksensa ja keskittyä itseensä pysyen rutiinissa.



Hyvinvoinnin edellytyksenä pidetään läheisiä ihmissuhteita, terveellistä ruokavaliota, säännöllistä liikuntaa ja tarpeeksi pitkiä yöunia. Hallussa, eikö? Tinder viestittää uusista matcheista, kauppakassissa on Chian siemeniä sekä uusi Pro Feel -voimamaito ja lihakset alkavat taas näkyä treeniputken jäljiltä. Instagram ja Facebook viestivät meille, että ystävillämmekin menee hyvin. Olemme aikataulussa ja tunnemme olevamme tehokkaita. Olemmeko kuitenkaan onnellisia? Jos menemme syvälle itseemme, onko tämä todella sitä mitä me itse haluamme tehdä vai onko yhteisön paine saanut meidät tekemään elämästämme tälläisen?

Itse en osaa vastata kysymykseen. Myönnän, että minulla on välillä liian kova kiire elämässäni. Hoppuilen jatkuvasti kohti uusia "lifegoalseja" ja minulla on ollut jo pitkään suunnitelma siitä miten aion elämässäni edetä, Minulla on myös lähivuosille plan b, c, d, e... Innostun erilaisista buumeista ja olen mainosten uhri. Ostan ripsivärin, joka lupaa ettei ripsiä tarvitse enää taivuttaa. Käyn salilla, koska en ole ikinä tykännyt ryhmäliikunnasta. Olen alkanut kyttäämään ruoka-aineiden proteiinisisältöjä, koska ajattelin voivani paremmin jos saisin vähän lisää massaa. Olen elänyt poikaystäväni kanssa onnellisesti jo kolme yhteistä vuotta, mutta silti otan välillä paineita siitä minkälaista parisuhteen kuuluisi olla. Onko ok, että vietämme vuosipäiväämme hänen tehdessä ennakkotehtäviä ja minun kirjoittaessani yhteiskuntakriittistä tekstiä blogiini? Tarkemmin ajateltuna se on enemmän kuin ok. Tässä hetkessä teen juuri sitä, mitä minun tekee mieleni tehdä. Hylkäsin ruotsin abikirjan ja päätin, että nyt kirjoitan kunnolla ilman tehtävänantoa ensimmäistä kertaa vuosiin. Välillä katseemme kohtaavat pyöritellessämme silmiämme inspiraatiota etsien ja sitten jatkamme taas. Kuuntelemme kappaleita, jotka ovat meille tärkeitä. Hetki on yhteinen.



Jos uusi ruokavalio saa minut voimaan hyvin, aion pitää siitä kiinni. En ikinä luopuisi suklaasta tai juustoista, vaikka ne eivät tekisi minulle hyvää fyysisesti. Niiden syöminen tekee minut onnelliseksi. Aion käydä salilla jatkossakin, koska urheilu tekee minut virkeäksi ja hyvinvoivaksi. Pyrin kuitenkin kuuntelemaan kehoani enemmän ja herätellä itseäni luopumaan pelkistä ulkonäöllisistä tavoitteista. Aion hakea jatko-opiskelemaan, mutta en aio lannistua jos en pääsekään sisään. Se antaa minulle lisäaikaa toteuttaa itseäni. Kaikista tärkeintä tässä paineiden, ennakko-oletusten ja kilpailuhenkisyyden vallitsemassa ilmapiirissä on kuitenkin se, että aina välillä pysähtyisimme miettimään mitä me ihan itse haluaisimme tehdä. Aikuistuminen on vastuunottoa omasta elämästä, niin hyvässä kuin pahassakin. Me teemme valinnat elämässämme ja kannamme niistä vastuun, nautimme seurauksista ja jaamme ne valitsemiemme ihmisten kanssa. Otetaan siis matkastamme kaikki irti eikä mietitä liikaa!

torstai 7. tammikuuta 2016

Kevään 2016 trendit - poimi suosikkisi!

Keräsin ELLE:n ja Fashionistan sivuilta kevään kuumimmat trendit. Poimi lempparisi ja skippaa kammotukset, vai pitäisikö niille sittenkin antaa mahdollisuus?

ALL WHITE

Väljät, valkoiset mekot liehumaan ja valkoinen oversize jakku päälle. Kruunaa asu valkoisilla kengillä. Anna ihosi hehkua ja hiusten loistaa valokeilassa. Valkoisen sävyistä viileä ja valoa taittava valkoinen on eniten in. Miettikää mikä mahdollisuus ruskettuneella iholla...!



PALJASTA OLKAPÄÄT

Olkapäät vilkkuivat paljaina lähes joka toisessa asuluomuksessa. Nyt on aika paljastaa solisluut ja antaa olkapäiden hehkua. Vaihtoehtoja on kaksi: suoralinjainen off shoulder -malli tai laskeutuva niskalenkki. Itse suosin enemmän jälkimmäistä. Sanomattakin on selvää, ettei näiden paitojen kanssa käytetä olkaimellisia rintaliivejä. Kanafileet/imukuppiliivit kunniaan!


RÖYHELÖT


Rimpsut ja römpsyt, antaa palaa! Unohda prinsessamekkotraumasi ja anna röyhelöille uusi mahdollisuus. Kauluspaidan nappirivistön voi korvata röyhelöillä ja t-paita saa uutta särmää röyhelökyljistä. Väljät mekot saavat kerrastoista ryhdikkyyttä ja rikkovat suoralinjaisuuden kaavaa. Kokeile!


LATINO

Muotisuunnittelijat ovat inspiroituneet Espanjasta. Punamusta yhdistelmä mekoissa, pitsi ja tadaa, ne röyhelöt. Sääret paljastavat rimpsuhelmat tekevät tyylistä kiinnostavan ja viettelevän olematta kuitenkaan paljastava. Riikinkukon värit näkyvät hiuskoristeissa ja sifongissa. Korosta lantiotasi oikealla leikkauksella, punaa huulesi ja paljasta sääresi - olé!



PYJAMAT

Sambakarnevaalien pyörteistä päädytäänkin pyjamabileisiin. Yökkärimuoti on käynyt kuumana miesten keskuudessa jo koko syksyn, mutta nyt naiset, nyt se saavuttaa meidätkin. Kimonot saavat silkkisen kuosin aamutakkien inspiroimana ja väljät hippihousut vaihtavat palmulehtikuosinsa pyjamaraitoihin. Tämä on uusi aste jumpineista, haalari muuttuu kahdeksi kappaleeksi mutta sama kuosi pysyy päästä varpaisiin. Ei siis asukriisejä aamuisin? Tosin haastavaa meille, jotka nukkuvat pelkissä boksereissa tai isänsä mamiksissa. 


LÄPSYKKÄÄT

... aka aamutossut. Sopii hei sen pyjaman jatkoksi! Tämä on paha, tosi paha. Nimittäin jalkani ovat sen verran kapeat, että tuollaiset läpyskät jäävät kadulle nököttämään ottaessani yhdenkin askeleen. Pitää ehkä köyttää nämä kuminauhoilla. Anyway, näyttävät upeilta ruskettuneiden säärten ja shortsien kavereina! Aamutakki on tietty oiva valinta sekin.


HALF MOON -BAG

Pyrin käyttämään suomenkielisiä termejä, mutta mun mielestä "puolikuulaukku" ei vaan jotenkaan toimi. Tämä tekee lepattavien lahkeiden ja helmojen asusta ryhdikkään ja antaa siihen tiettyä särmää, kuin geometrisempi versio ratsastuslaukusta. Klassiseen tyyliin luottava valitsee konjakinruskean, sähäkämpi misu voi koittaa sinistäkin. Tämä laukku muuten kätkee sisällensä paljon enemmän tavaraa mitä voisi silmäarviolla kuvitellakaan!



ORANSSI

Väri, jota suomalainen helposti karttaa. Kuulun itsekin tähän kaartiin. Mutta oranssin ja sinisen vastaväriasetelma toimii, sitä en voi kiistää. Hillitympi pitää muut värit neutraalina ja käyttää oranssia asua piristävänä väripilkkuna. Ovatkohan nämä oranssit haalarit syntyneet Orange Is The New Blackin innoittamana? Ehkä se onkin ensi kevään iskulause?


RYPYTETTY VYÖTÄRÖ

Tästä minä tykkään! Malli korostaa ihanasti kapeaa vyötäröä ja pidentää jalkoja. Tässä on myös pieni annos sitä röyhelöä. Unohda vyöt ja sido housut silkkinauhalla. Yläosana toimivat niin kauluspaidat, crop topit kuin bodytkin. Itse yhdistäisin nämä automaattisesti korkkareihin, mutta hyviä uutisia päkiät, ne aamutohvelit sopivat näidenkin pöksyjen kaveriksi!


TUMMA DENIM


Tumma denim yhdistää niin röyhelövyötäröt kuin paljaat olkapäätkin. Siihen pukeudutaan päästä varpaisiin eivätkä farkut liity sinänsä tähän trendiin laisinkaan. Midimittaiset farkkuhameet näyttävät olevan kevään must-tuote. Tästäkin on hieman lapsuustakaumia enkä olisi voinut kuvitella palaavani farkkuhameisiin, mutta annetaan ajan näyttää. Tämä sävy on kuitenkin kuin suomalaiselle hipiälle tehty, jes!

Hiustrendeinä näyttää olevan ylikasvanut polkka ja tiukka wetlook keskijakaus. Loiva amorinkaari ja pullottavat pusuhuulet ovat trendi, joka on suhteellisen helppoa fuskata rajaamalla amorinkaarta piiloon. Aurinkopuuterilla korostetut lommoposket ja tuuheat Cara-kulmat pitävät suosionsa edelleen. Silmämeikin voi lähestulkoon unohtaa tänä keväänä, pärjäät ripsarilla ja aurinkopuuterilla kyllä! 

Huh, olipa tiukkaa tavaraa. Inspiroiduitteko vai kauhistuitteko, haluan kuulla!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Eskimo

No nyt on kylmä! Täytyy todella käyttää luovuuttaan näiden asuvalintojen suhteen, mikäli haluaa säilyttää kaikki sormet ja varpaansa. Jos olisin muotisuunnittelija, lanseeraisin toppahaalarit kuukauden kuumimmaksi tuotteeksi. Miettikää nyt, kuinka helppoa?! Alla voisi olla vaikka mitä hepeneitä, kun päällä olisi paksu toppakerros. Kun kerran kaikki onepiecet ja jumpinit ovat niin in, niin missä kunnon pilkkihaalarit?
Oletteko muuten huomanneet, että miesten villapaidat ja hupparit ovat usein monin verroin paksumpia kuin naisten lirpukat? Samoin miesten talvikengät. Naisten kengissä karvavuori tarkoittaa usein karvasomistetta kengän ulkopuolella, mutta varpaat hengailevat oman onnensa nojassa. Poikaystävän vaatekaappi on nyt todellisessa syynissä. Oi miehet, onnenpekat.
ASU - takki/Double Agent, villapaita/poikaystävän vaatekaapista, kaulahuivi/Gina Tricot, aurinkolasit/Ebay, nahkahousut/H&M

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ne instagramin täydelliset naiset, tiedättehän?



Selaan instagramiani.
Kuva 1: Kaunis ja hyväkroppainen nainen nojailemassa tyköistuvassa mekossa rantaparvekkeella.
Kuva2: Lily-Rose Deppin heilahtanut varjokuva, 42 467 tykkäystä.
Kuva 3: Seksikkäitä playsuitteja ja linkki mistä niitä voi ostaa.
Kuva 4: Kolme kaunista blondia vanhasta koulustani hymyilevät juhlamekoissaan onnellisena kameralle.
Kuva 5: Blondi nainen kiertää maapalloa poikaystävänsä kanssa. Kuvassa hän on punaisessa silkkimekossa valtavan vesiputouksen alla.
Kuva 6: Hääkuva ruskettuneeesta morsiamesta Kreikan rannikolla.
Kuva 7: Kuva Australian koralliriutoilta.
Kuva 8: Hypetystä lätkävoitosta.
Kuva 9: Urheilullinen laskettelukuva Tahkolta.
Kuva 10: Suuririntainen, lautavatsainen ja leveän lantion omaava nainen makaa mutkalla sängyllä kauniissa pitsialusvaatteissa.

Lopetan selailun ja peruutan ajatukseni takaisin alkuun. Minkälaisen ajatusketjun kävin läpi katsoessani näitä kuvia?

Kuva 1: Ah mitkä selkälihakset. Ei oo totta, miksi en ole käynyt salilla kahteen viikkoon. Tulokseni olivat niin hyvät ja nyt olen vain syönyt. Okei joo se sali on kaukana ja olen ollut kiireinen ja salikassi painaa, mutta silti. Lihakseni ovat varmaan surkastuneet enkä ainakaan näytä tuolta.
Kuva 2:  Juuri kun ajattelin, että 120 tykkäystä selfiestäni on paljon. Haloo ihmset, täähän on tärähtänyt kuva.
Kuva 3: Playsuitteja, näyttääpä hyvältä. Ainiin Nelly.comissa on alet, munhan piti ostaa jotain. Vaikka niitä playsuitteja. Joo, ne näyttää kivoilta.
Kuva 4: Noikin on niin kauniita ja varmaan tosi onnellisia. Tolla keskimmäisellä on aina niin kivoja vaatteita ja hyvä kroppa. Se kiersi just maapalloa ja laittoi sieltäkin niin ihania kuvia. Saankohan mä koskaan lähdettyä yhtään mihinkään. Olisinkohan sillon vielä onnellisempi, jos lähtisin?
Kuva 5: Ja noikin kiertää maailmaa. Vielä pariskuntana, sit ei tarttis ikävöidä sitä toista. Riiteleeköhän noi, tuleeko niillä turhautumisia toisiaan kohtaan? Näyttää siltä et ne vaan pussailee ja kehuu toisiaan, ku ne näyttää molemmat vielä niin hyvältä. Ton onnellisempaa ei elämä voi varmaan olla.
Kuva 6: Täydelliset häät, täydellinen morsian. Kun/jos mä meen naimisiin haluun et munkin häät on täydelliset. En mä viittis olla missään Maunulan kirkossa ku muut menee Kreikan rannikolla naimisiin.
Kuva 7: Niin se Australia. Äh mä haluun sinne, mut ku oon niin arka lähtemään yksin. Muut on rohkeampia.
Kuva 8: Siis mä en tajuu tätä lätkää. Mua ei vaan kiinnosta. Mut pitäis kiinnostaa, sehän ois kansainhäväistys jos ei kiinnostais. Okei en tykkää näistä kuvista mut esitän et muakin kiinnostais.
Kuva 9: Ja taas jengi laskettelee. Sekin on kaikkien mielestä niin siistiä. Mut ku mun mielestä se on vaan tylsää, meen jos muutkin menee mut en ikinä maksais siitä vapaaehtoisesti. En kyllä kehtaa huudella siitäkään, laskettelu on niin "cool".
Kuva 10: Ihanat alusvaatteet, mistä noita saa?! Tosin en varmaan näyttäis näissä yhtä hyvältä kun toi nainen. Joo, ei noi varmaan sopis mulle.

Nämä olivat siis alitajuntaisia ajatuksiani, joihin en olisi kiinnittänyt sen suurempaa huomiota ilman tätä postausta. Normaalisti instgramin selaamisen jälkeen jään miettimään korkeintaan pariksi minuutiksi jotain kuvaa tai käyttäjää, mutta en ajattele sitä hetken päästä enää. Mutta mitä tapahtuu alitajunnassani? Jos alitajuntaisesti kymmenen kuvan jälkeen olen pitänyt itseäni laiskana, epäsuosittuna, lisää vaatteita tarvitsevana, onnettomana, unelmiaan ja tulevaisuuttaan kyseenalaistavana, tylsänä, arkana, vääristä asioista tykkäävänä ja vääränlaisen vartalon omaavana. Korostan vielä, että voin hyvällä omalla tunnolla ja itseäni epäilemättä sanoa olevani itsevarma ja harvoin kateellisuuteen taipuivainen. Tämän ajatustyön jälkeen totuus onkin aivan toinen. Mitä, ei?
Kuvathan olivat vain inspiroivia - vai olivatko? Nakersivatko ne sittenkin itsetuntoani. Koenko itseni piirun verran onnettomammaksi kuin ennen instan avaamista olin?



Tytöt, ei anneta somen tuhota meitä! Kohta meistä ei ole jäljellä muuta kuin tyhjä kuori. Eihän kukaan halua, että pyrimme menestykseen saattamalla toisemme kateelliseksi ja siten pönkittämällä itseämme murtuneiden kanssaeläjiemme yläpuolelle? Rentoudutaan ja lasketaan kulissit. Muistetaan kriittisyys kuvia selatessamme. Ehkä maailmanmatkaajatytöllä ei olekaan muita ystäviä kuin poikaystävänsä? Ehkä alusvaatteissa makaavaa tyttöä ei ole kukaan koskaan aidosti rakastanut? Ehkä lasketteleva nainenkin oli uupunut jo mäen laskemiseen? Ehkä morsiamella oli menkat ja hän kärsi kamalista kivuista? Ehkä täydelliset selkälihakset omaavalla naisella oli naamassaan iso finni?
Ehkä, tai sitten ei. Oli miten oli, kukaan heistä en ole minä eikä kukaan heistä voi estää minua olemasta onnellinen juuri tälläisena kuin olen. Olen riittävän hyvä ja niin ovat hekin, kuten myös sinä siellä. Muistetaan se!