perjantai 28. lokakuuta 2011

Kaikki menee hyvin jos luulet sen menevän huonosti: koskaan et voi tietää tulevasta

Kas päivää!

Se olis taas niinku perjantai! Aamu alkoi tunnetusti taas köksällä, ja ei ei ei, mulle ei todellakaan sovi tää aamu yhdeksän täysruokailu, tunnen itseni hylkeeksi. Sen jälkeen mentiin kattoo 12c:n näytelmää (steiner) ja oli kyllä oikeesti hyvä, vaikka ne laulusoolot, noh, ne oli mitä oli!


Olin ihan vakuuttunut siitä, että tää viikko menee enemmän tai vähemmän perseelleen. Kun viime viikot on mennyt TETissä ja syysholidaytä vietellessä, ei nyt ihan meinannut tää koulu napata. Mutta päin honkia meni nekin luulot, kuten aina. Joka päivä on ollut jotain kivaisaa ohjelmaa, shoppailua (vähemmän kuin yleensä, saavutus!), hengailua, leffailua ja silleen. Oon myös tajunnut että mulla on maailman ihanimpia ihmisiä ympärillä, jotka ihan oikeesti välittää musta ja jaksaa mua kaikesta mun sekoilusta huolimatta (kuten Sade, Minttu, Julia, Siiri, Rebecca, Veera)
Lisäksi oon tutustunut myös uusiin ihmisiin ton isosleirin myötä ja muutenkin.. Eilen kävin kattomassa crazy, stupid love -leffan, oli ihan jees vaikka putosin heti alkuun kärryiltä mitä tapahtuu. No, mulla oli hyvää seuraa, vaikka meidät meinattiinkin häätää sieltä, kun oltiin kuulemma häiriöksi niille jotka "keskittyvät elokuvaan". Joo justiinsa nii.

Huomenna meillä on halloween bailut, rakkaat kolme pientä porsasta yhdistyvät jälleen (minä, Minttu ja Sade, ylläri oliko?), ihan perhejuhla meiningillä, toiset pienet possut on ihan innoissaan kaikista juhlista joihin tulee siskon kavereita, on se kiva olla suosittu, eihän iällä olle niinkään väliä, popular mikä popular.
Äiti oli ihana, se sisusti hetken mielijohteesta mun huoneen uudelleen! Äiti on just tollanen, että kun se saa jonkun inspiraation niin sitä ei pidättele mikään. Kerran se lähti maalaamaan seiniä keskellä yötä (kaiken lisäksi raskaana) ja kerran se meni pihalle peittämään puutarhaansa hallarievuilla ettei pakkanen puraise, yöllä tietenkin. Normaalii hei!




Koulukuva 9 lk.

Eipä puhuta tän postauksen laadusta mitään, yksinkertaisesti sanottuna aivoni ovat hieman sekavassa mielentilassa juuri nyt, nukkunut olen viimeksi joskus syysloman alussa, joten palatkaamme sitten kun aivoni ovat palanneet lomalta!

Mitäs teille kuuluu?

tiistai 25. lokakuuta 2011

Vuosisadan avautuminen, kohteena negatiiviset kommentit ♥

Heippa hei!

Pahoittelut hiljaisuudesta blogin puolella, olin viikonlopun isosleirillä ja viime viikko oli TET-viikko, joten kiirettä piti.. Syynä on ollut myös pieni ärsytys tähän blogiin, tai ei blogiin sinänsä vaan muutamiin kommentteihin. Tiedän kyllä ettei anonyymien tyhmistä kommenteista pidä välittää, mutta minä välitän koska olen tyhmä tai viisas ja haluan selvittää muutamia asioita ja lopettaa oman ärsytykseni.



"Matkit ihan törkeen paljon Mungolifeä! Ulkoasulta täysin, kirjoitustyyliltä jne.."


"Voihan Mungolife: - muruset-sanan viljely - banneri - toi vaaleenpunanen tausta - "I DO I DO I DO!" - "note to self" - kirjoitustyyli - "ootte ihania!!!!♥♥" jne. Älä nolaa itteäs, oot varmasti ihana tyttönen, olis mukavaa jos blogiskin oli kirkkaasti sun OMA eikä kopioitu!"



Näitä "kopioit Mungolifea" -kommentteja on nyt tullut aika paljon, joka mua taas vähän ärsyttää, sillä mä en ole oikeasti matkinut yhtään ketään. Mungolife oli mun ensimmäinen blogi jota aloin lukemaan, jolloin se on varmasti totta että olen saanut Mungolifesta vaikutteita. Anna on kaunis ja hauska ihminen ja sen kirjoitustyyli ja puhetapa on jollain tapaa aika lähellä omaanikin ja huumori iskee muhun tosi kovaa, joka onkin suuri syy siihen miksi Annan blogia luen. Mutta miksi mä olisin niin helvetin tyhmä että mä alkaisin kopioimaan jonkun toisen blogia, ja haalimaan jollain epäaidolla kopiolla itselleni lukijoita? Tää blogi on mulle henkireikä, se tapa jolla mä purkaan sydäntäni. Kaikki tämä teksti ja tyyli pulppuaa omasta aivovarustuksesta ja omasta sydämestäni. Ehkä meissä on Annan kanssa jotain samaa, en todellakaan tiedä, mutta Anna on Anna ja Rosa on Rosa, Mungolife on Mungolife ja Murumania on Murumania. Siinä se.



"Voin kertoa että tällä blogilla suosion saaminen ei tule onnistumaan. Ulkoasu on suttuinen, banneri näyttää hätäisesti tehdyltä ja siinä on liian pienet kuvat. tuntuu myös siltä että tyylisi ei ole kovin kehittyny, eikä varsinkaan muodikas. Kuvat ovat aivan liian pieniä ja monet myös heilahtaneita ja epätarkkoja. Monissa kuvissa ei myöskään ole mitään ideaa/tarkoitusta blogitekstien asettelu on epälooginen, ja miksi tuonne alas jää jumalaton tyhjä tila ? Persoonasi ei jaksa kiinnostaa, olet pirteä perus teinityttö. Myös liika naamakuvien viljely karkottaa ihmiset. Ja ehdoton ei peilikuville. Summa summarum. Yritystä on, muttei tuloksia
."

No vaikkapa näin alkuun, ai minkäköhän vuoksi tyylini ei ole muodikas? Eiköhän me kaikki olla muodikkaita, ilman että pitäisi näyttää Saimi Hoyerilta. Mielipiteitä saa toki olla, mutta mulle tuli jotenkin tyrmätty olo tosta kommentista. Persoonani ei siis jaksa kiinnostaa.. Aha okei, no valitettavasti juuri tälläinen minä olen, kestäkää tai älkää. Olen siis pirteä perus teinityttö. Pitäisiköhän mun olla joku muu kuin perus teinityttö, ollakseni 15-vuotias? Olisiko viiltelevä angstemonuori parempi kuin pirteä perus teinityttö? En edelleenkään ole pakottanut ketään lukemaan blogiani, joten jos kyrpii niin terve, ei todellakaan tarvitse lukea.



Tämä oli nyt pieni avautuminen aiheesta joka on hiertänyt mieltäni jo pitkään. Kritiikkiä saa ja pitää antaa, mutta haukkuminen, tyrmääminen ja mollaaminen on musta väärin. Mä vaan olen mikä olen, enkä voi muuksi muuttua. Mä olen luonnostani sellanen ihminen joka haluaisi olla kaikille mieliksi, joka välttämättä ei ole kovin hyvä piirre. Eikä se ole edes mahdollista, valitan. Onneksi meitä on moneksi, erilaisuus on hieno asia. Toivon että tämä teksti voisi auttaa teitä ihania lukijoitani ymmärtämään joitain asioita. Ja 80% kommenteista ovat olleet ihania, rakastan teitä! Kaikki kommentit ovat tärkeitä ja kiitän niistä kaikista, huonojen kommenttien myötä itsetuntoni on kokenut kolauksen ja vahvistunut. Kiitän ja kumarran mikäli jaksoitte lukea tämän romaanin, olette mulle todella tärkeitä!

: Rosa

tiistai 18. lokakuuta 2011

Oivariinilla sivellyt lapset ja kunnon kansalaiseksi itsensä tunteva Rosa

Mortsi!

Mähän käyn nykyään enemmän töissä ku koulussa, tähän vois oikeesti tottua! Rahaa tulee, rahaa menee, omat tarpeet (oikeesti tarpeet kuten bussikortit, ruoat, talvivaatteet..) tulee hoidettua, välillä ei ole rahaa oikeen yhtään ja välillä taas on. Mä en halua nyt kerskailla jollain seteleillä, mutta musta tää on tärkeä asia, mä oon taas askeleen lähempänä aikuisuutta! Meillä on nyt siis TET-viikko (josta en siis tietenkään saa rahaa), oon töissä päiväkodissa. Hoitelen siis 3-5 vuotiaita lapsosia, ihania kaikki! Yks poika haluis vaan halia koko ajan ja tehdä hiekkakakkuja, toinen karkailee ja kiipeilee aitojen yli, kolmas hieroo voita naamaan ja loput huutaa tai on ihan hiljaa. Fiiliksestä riippuen. Mä haluun takasin päiväkotiin, ihan oikeesti elämä oli niin yksinkertasta sillon! Tai no en tiiä, lapsena oli vain minä itse, äiti ja isi, omat rutiinit ja pienet ympyrät, enkä siihen tilanteeseen haluaisi palata.

Rankan työpäivän jälkeen (johon kuului mm. palaveri, ritarilinnan askartelu, lasten nukuttaminen ja vastatulessa seisominen) mentiin rentoutumaan Saden kanssa itikseen, koska siellähän on HINNAT KUUTAMOLLA! Ostin ihmeen vähän mitään, peruspaidan ginasta ja vihdoin ne korkeavyötäröiset housut H&M:stä.. Tosin niissä ei oo taskuja eikä vyölenksuja ja äidin mielestä oli oikeastaan aika järkyttävän tökeröä pitää paitaa siellä alla, kun kalsareissa kekkuloiminen on jäänyt sinne 80-lukuun, she hope so..



Tämän illan ohjelmaan on kuulunut salkkarit, soittoyritykset isille (tuloksetta), jonka kanssa olen puhunut viimeksi elokuussa ja Anna Puun kuunteleminen, rakastan laulaa sen biisejä!
Huomasin muuten että oikeastaan ysiluokalla ja päiväkodin viuluviikarit ryhmällä ei ole mitään eroa. Samat käytöstavat, älykkyysosamäärä, tilannetaju ja puhetyyli, joten suunta taitaa olla vain alaspäin. Milloin se varsinainen aikuistuminen oikein alkaa? Vai onko lapset alkanut vain viisastumaan siitä ajasta kuin MINÄ OLIN NUORI! Pelastakaa mut ennen kuin järjenjuoksu on pysähtynyt kokonaan! Tai myönnettäköön, se on myöhäistä jo.




Ryhdistäydyin kerrankin ja lähdin kameran kera kekkuloimaan lähimetsään. Roope seisoi pää kallellaan parkkipaikalla ja kattoi mun pyllistelyä, mun joka tuppaa aina skippaamaan metsäretket mikäli sataa vähänkin tai lämpötila on laskenut 15C alapuolelle. Roope hieroi päätään ja huusi varvikossa ketarat ojossa makaavalle siskolleen " Rosa, anteeks mut mitä hittoa sä siellä metässä teet?! ". Niin, hyvä kysymys.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Olen tuore kummitäti!

Halleluujaa teille!


I'm alive! Tänään oli tosiaan kummityttöni ristiäiset, ja tsädääm en edes pyörtynyt, kato edistystä! Tilaisuus pidettiiin pienessä kappelissa, jossa oli tosi kotosa fiilis ja jännitys hälveni edes vähän. Lisäksi porukkaa oli tosi vähän ja kaikki melkeen tuttuja, joten sillai kynnys ei ollut kovin suuri loppujen lopuksi, mutta tietenkin mua jännitti.. Pätkän luin raamatusta, mun ääni meinas lähtee johonkin ihan muille maille ja näin, mutta hyvin se kuulemma meni. Toinen kummeista oli myös 15-vuotias juuri ripille päässyt tyttö, joten meillä löytyi yhteinen sävel heti :) Se tosin joutui laulamaan siellä, joten toi kirkossa lukeminen on ihan riittävä mulle joo!

                
Anna Puu-Mestaripiirros
                                                      
Ja nimeksi tuli Nelli Hilja Kaarina Neitokainen piti kovaa ääntä itsestään, olihan ne sentään ihan omat bileet! Asusta ei ole ainakaan vielä mitään ikuistettua otosta, joten joudutte tyytymään näihin mitä on. Toi yllä oleva kappale laulettiin siellä, oli kyllä tosi tosi kaunis biisi! Ihana päivä oli, mä rakastan mun sukua!