sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Mikään materia ei korvaa sitä, kun on rakkaita ihmisiä ympärillä.


Heipähei ihanaiset!


Mulla on takana aika mukava viikonloppu! Kerrankin, kun nyt on ollut vähän huonoa tuuria näiden viikonloppujen suhteen. Lauantaina mentiin Roopen ja Ranjan kanssa bussilla Kisahallille, kun siellä oli ranskulaisen telinevoimistelu. Olikin yllättävän mukavaa!





Tosin meidän yhteinen retkemme päättyi kahden väsyneen rasit ihanan lapsosen kiukutteluun, olen epäreilu ja kiusaan aina lapsia. Jaaahas, no kiitos sitten vaan. Mutta pääosin meillä ovat nuo kelpo kavereita kyllä!






Sade tuli meille perjantaina yöksi, oli taas niin hauskaa. Me jotenkin osataan tehdä vaan niin tavallisistakin asioista maailman hauskimpia ja nauretaan niille niin paljon ettei pysty hengittämään. Löydettiin mun vanha päiväkirja/kalenteri jossa luki kaikkea niin älyvapaata, kuten "Muista tuoda puukynät kouluun, muuten Regina kynii!!!" (Regina oli meidän ihana ja pelottava ruotsin opettaja, joka on jäänyt jo eläkkeelle) tai " Äitini on: tappelupukari, kiva ja tukeva" (taisin tarkoittaa sillä henkisellä puolella kuitenkin, sillä äitini on raskauksia lukuunottamatta painanut viimeiset 25 vuotta 50-55 kg) tai "Witchsarjahahmoja: Cornelia=minä, Haylin=Sade, Matt=Pyry, Oraakkeli=Lasse" (Lasse oli meidän saksanopettajan sijainen ja nyt se on tossa henkisen rauhan tyyssijan valtijana ja joogina.. hmm?).. Ja näiden ja lukuisten muiden asioiden ympärillä nauratimme toisiamme kello kahteen asti, kasvonaamiot naamalla ja mässyt uskollisesti mukana minne päin asuntoa milloinkin vaelsimme.



Skeiderboy..


..and him sister.






































mä hei kykenin seisomaan ton laudan päällä, olenko taitava, hä?!
















|Paita, H&M|Bolero, Gina Tricot|Nahkatakki, KappAhl|Kauluri, Gina Tricot|Shortsit, itseleikattu|Laukku, hietsu|Kengät, H&M|Aurinkolasit, Rayban|



Tälläinen viikonloppu meillä tällä kertaa. Mitäs te? Ja mitäs tykkäsitte viime hetken kesäasusta? :)

6 kommenttia:

  1. huippu hieno toi banaani paita!! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tykkään itsekin! :DD

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia taas ! mut hajosin tolle regina jutulle :DDDDDD

    VastaaPoista
  4. voi kiitos kiitos ♥ joo, jos satut tuntemaan Reginan, niin ymmärrät varmaan varsin hyvin tämän kauhun määrän :D

    VastaaPoista
  5. HAHHAHAHAAAA toi päiväkirja! Lasse-Oraakkeli.. Hmm, kai se sopis iha hyvin :D

    VastaaPoista
  6. No niimpää, yöllä oli hauskaa lukee noita :D

    VastaaPoista