keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

live your life just like monkeys

Hei murut!

Haha, mua naurattaa. Luuliko joku tosissaan että mä menisin tänään kouluun? Hyvä läppä. Periaatteessahan mä olisin terve, mutta njäh. Kun kerta kaikki kehottaa mua olemaan himassa ja lepäämään, niin mikä kiire mun on mennä sinne haalimaan stressia ja univelkaa itselleni? Ei mikään. Ei mun kaverit mua unohda eikä mun sosiaalinen elämä kuole jos mä nyt lomailen täällä, kun kerta töissä käyville ihmisillekin määrätään kolme viikkoa toipumisaikaa keuhkokuumeen jälkeen niin mikä kiire mulla on. Lisäks mä oon ku laiska kissa kun nukahdan aina kun oikaisenkin itseni makuuasentoon, sillä oon popsinut allergialääkkeitä niin urakalla, joten katsotaan huomenna ehkä uudestaan tätä opiskelua. Jos jaksan.






































Mä oon muuten ihan rakastunut Sian biiseihin! Jo itse biisien nimet kuvastaa mun ja luultavasti monen muunkin rakkauselämää (Never gonna leave me, Be good to me, Stop trying, My love, Im in here..) Vaikka ne on aika samankaltaisia keskenään, ne sopii just sellaseen tiettyyn kaihosaan rakkausbiisifiilikseen kun ei tiedä pitäiskö itkeä vai hymyillä. Tein molempia.

" Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
And needy
Warm me up
And breathe me "
Sia - Breathe me

Img_4814_large

Kohta pitäis jaksaa raahautua isoskoulutukseen, niin vois sanoa että oon nähnyt ihmisiäkin viikon aikana! Oon jopa meikannut (ihan kuulkaa omaksi ilokseni) tänään, edellinen kerta tais olla hmm hmm kaks viikkoa sitten torstaina itseasiassa saman porukan seurassa. Härregyyd kaksi viikkoa ilman meikkiä, tähänhän vois tottua!

Oon muuten tällähetkellä kiitollinen sille vuosi sitten syttyneelle idealle perustaa blogi. Vaikka en kehtaa/halua lukea liian vanhoja postauksia, on oikea aarre lukea viimesien kuukausien juttuja ja katella kuvia. Vaikka teille nää tekstit ja kuvat kertoo mun kuulumisista ja tapahtumista, mä ite nään niiden läpi mun fiilikset, kuvista nään millon mun kasvot on väsyneet ja surulliset ja täynnä ahdistavia ajatuksia, millon ne taas on täynnä onnellisuutta ja hymy on aitoa. Tai millon tekstien läpi paistaa epätoivo ja ne on väkisin väännettyjä, välillä taas täynnä iloa ja kuplivia ajatuksia niin ettei blogi itsessään meinaa riittää niiden jakamiseen. On mulla ihana elämä, päivääkään en vaihtaisi pois.



























Viekää mut takas Thaimaahan mun perheeni luo, mun apinavauvalla on ikävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti