perjantai 28. syyskuuta 2012

ehkä joku saa tietää kuitenkin

 Mua alkaa välillä ahdistaa se miten pieni ja mitätön mä olen tässä maailmassa. Mun tekemiset ja tekemättömyydet ei hetkauta kun ihan pientä määrää maailman ihmisistä, on niin monta miljadia ihmistä joilla ei ole aavistustakaan mun olemassa olosta, vaikka mä tekisin mitä. Toisaalta, enpä haluaisi olla mikään Barack Obamakaan, se on hyvä että ne ihmiset tietää kuka mä oon joiden kuuluukin tietää.




Lisäks mua ahdistaa se, että on niin paljon asioita joista kukaan ei tiedä. Luokassa on aina joitain niitä viisaampia keneltä kysyä, kotona voi kysyä äidiltä vaikka se ei oo peruskoulua pidemmälle opiskelussa päässytkään, aina on olemassa google ja sit on insinöörejä ja tiedemiehiä jotka mun mittakaavassa tietää kaiken. Loppujen lopuksi nekin tietää niin vähän! Ihan vaikka näin aluksi mä haluisin tietää mitä avaruudessa ja mustissa aukoissa on, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, onko Jumalaa olemassa, entä kohtaloa? Eniten mua askarruttaa oikeestaan ihan vaan se et mihin helvettiin me ollaan menossa ja mitä me kaikki tehään täällä, tällä planeetalla ja mikä tää koko juttu oikeen on? Ja tässä kohtaa mun pää menee aina sekasin, haluan tietää mutten vaan käsitä, menee yli ymmärryksen.



Mulla olis huomenna filosofian koe (rakastan näitä lauantaisia koulupäiviä!), mutta kirja on avaamattomana siellä kaapissa. Hups. Perjantaitakaan ei voi viettää taaskaan myöhään kun huomenna pitää olla steinerissa kello yhdeksän.. Jes! No huomenna sitten rentoudutaan ja juhlitaan perjantainkin edestä, ensin työ sitten huvi. .. vaikka nyt kyllä tekis mieli vaan nukkua ja herätä siihen että ulkona olisi valoisaa ja ihmisillä olisi jotain kivaa kerrottavaa. Joten sitä odotellessa!

torstai 27. syyskuuta 2012

take it easy, no reason to panic

Syksy on tosiaan täällä. Huomaan sen ihan vaan pelkästään itsestäni, ulos katsomatta. Väsyttää, turhauttaa ja masentaa, koti ja oma sänky houkuttelee enemmän ku pitkään aikaan. Syksysin arvostan myös enemmän ympärillä olevia ihmisiä, vaikka välillä tekee mieli olla ihan vaan yksikseen kun ei jaksa muuta kuin nukkua. Ystävät ja kahvilat ovat tärkein juttu syksysin, edes se syysmuoti ei oo mulle nyt se tärkein innostaja, en tiiä mikä mua vaivaa kun ei shoppailukaan oikeen houkuta. Nukuttaa vaan, ei jaksa. Syksy tuo taas mukanaan yksinäisiä fiiliksiä, on aikaa istua ja mietiskellä menneitä ja stressata tulevaa, vaikkei se murehtiminen mitään auta kuitenkaan.



Musta tuntuu että koulu kaatuu päälle, vaikka kaikki on vasta alussa. Pelkään etten pärjää enkä jaksa. Haluan yrittää ja yritänkin, muttei se tunnu riittävän. Välillä meinaa hermo palaa steinerin sirkukseen, mutta toisaalta kiitän itseäni monta kertaa viikossa siitä että jäin sinne. Se on mun koti ja ne ihmiset siellä antaa mulle voimaa vaan olemalla siellä.



Kuulokkeet on suuri apu kaamoksen keskellä! Rakastan!

Onneks mulla on kans ihana äippä joka ei ruoski mua perseelle huonoista koenumeroista vaan palkitsee pienistäkin onnistumisista ja valaa uskoa tulevaan. Kyllä musta hyvä tulee, oon nyt jo ihan tarpeeksi hyvä ollakseni minä. Kyllä se tästä.



Ps. Oon jäänyt ihan koukkuun tähän converse touhuun! Enkä tiiä yhtään mitkä haluisin tilata..! Help me?

maanantai 24. syyskuuta 2012

suunnittele itse omat conversesi

Kattokaa kuinka cool keksintö! Oon pitkään halunnu uusia converseja mut mitkää ei oo sytyttäny silleen kunnolla et olisin in love ensi silmäyksellä. Sit löysin conversen sivuilta tollasen toiminnon missä saa ite suunnitella omia converseja ja nyt tehtailen täällä uutena intohimona all stareja ittelleni ja pakko tilata ees jotkut ja ideoita vaan syttyy! Perustan oman desing studion ja vaateliikkeen ja järjestän converse muotinäytöksen ja aah!






Me gusta! Mahtavaa.

perjantai 21. syyskuuta 2012

se mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää

Välillä on olemassa niitä päiviä ettei ihan tiedä mihin on menossa ja mitä tekemässä tässä maailmassa. Oma menneisyys ärsyttää ja turhauttaa, miettii onko ne aikaisemmin tehdyt valinnat olleet oikeita vai vääriä, vaikkei niihin enää voi vaikuttaa. Miten voi nyt päättää mihin suuntaan pitäisi mennä kun ei ole edellisistäkään valituista teistä varma? Ja kun kokoajan pitäisi kulkea eteenpäin, ei voi oikeen paikalleenkaan jäädä seisomaan.




Kaikki muuttuu ihan kokoajan, vaikka musta tuntuu että vaan muut muuttuu niin kyllä mussakin taitaa taphtua muutoksia aika paljon. Eikä kaikista ihmisistä voi pitää kiinni, osa jää matkan varrelle ja osaan kohtaa ehkä myöhemmin uudelleen. Vaikka mulla on aika paljon ystäviä ja oon kiitollinen niistä kaikista, silti välillä tuntuu yksinäiseltä ja mulla tulee ikävä niitä joitain jotka sinne tien varrelle on jäänyt. Mun pitäis vaan oppia olemaan ilonen siitä mitä mulla nyt on.

Mulla oli tosi kiva päivä tänään, vaikka olikin perjantai ja mä vaan lojuin. Ei aina tarvii olla menossa johonki ollakseen sosiaalinen tai pysyäkseen piireissä. Kyllä mut muistetaan ja mä pysyn piireissä vaikken käviskään pitkään aikaan missään.
Meillä oli koulua 13:00-13:45, kävin tekemässä saksan kokeen ja olin sopinu et nään Rasmusta ni jäin sitten sinne hengaamaan. Siiriki tuli nostalgoimaan sinne ja oli jotenki söpöö et nii monet tärkeet oli paikalla. Mentiin sit kaupan kautta meille ja lagailtii täällä sit joku kuus tuntii ja syötiin ittemme lihaviks, mut jotenki vaan tosi kiva päivä.



Mä tajusin myös et mä itken tosi vähän. Mua itkettää kyllä ku oon surullinen tai angstinen, yleensä itken kunnolla vasta sillon ku mua oikeesti sattuu fyysisesti tai henkisesti. Harvoin mä kumminkaan oikeesti kyynelehdin, varsinkaa julkisesti ellei oo joku riita äidin kans tms.. En tiiä onks se hyvä vai huono asia, sinänsä mua helpottais välillä itkee ulos sellasta ahdistusta, näyttää silleen et mulla on välillä vähän paha olla. Toisaalta en haluu ikinä näyttää huomionhakuselta. Mun viimesestä kunnon itkemiskerrasta on joku puol vuotta aikaa, vaikka oon ollu hautajaisissa ja ties missä, mut kai mä sit suren vaan yleensä eri tapaa. Kylläpä oon heittäytyny taas filosofiseksi!

Kaikesta tästä syvällisestä vuodatuksesta huolimatta oikeen kivaa viikonloppua kaikille, pitäkää kivaa ja olkaa onnellisia, siihen löytyy aina hyvä syy!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

no ei se lappi tainnu ihan olla mun juttu..

Huomenta!

I'm alive! Lapin reissu on ohi ja monia kokemuksia rikkaampana ja lihakset kasvaneina selvisin siitä joten kuten. Ekana päivänä upottiin suohon polvia ja vyötäröä myöten, paniikki oli aika suuri ja meiän chilli luokka sit vaan kirku siellä bilsan open vaan nauraessa vieressä kuvia räpsien. Reilu kerho! Kaikesta kumminkin selvittiin vaikkakin kaikki vaatteet jossain suoturvepaskassa ja saappaat lainehtien vettä, mut nyt on seki sit koettu.



Ylläri sinänsä et mä tulin kipeeks jo dösämatkalla sinne, eli vedin koko viikon sit buranan voimin ja kauheessa yskässä ja kuumeessa, mutta osallistuin silti!  Kahteen kertaan satuin sit just siihen porukkaan joka eksy, mua ku ei oo siunattu sillä suuntavaistolla. Siinä kohti kun oltiin siinä kuumeisina ohitettu jo kivilouhikko, suo, mutajärvi, metsä ja pelto eikä hätänumerosta kuulunut muuta ku venäjää meinas hetkeks usko loppua, tuntu epätodelliselta et tämmösessä mestassa, keskellä erämaata mä vietän mun perjantai-illan tuulihousuissa ja vaelluskengissä. Että tällästä!



Maanantaina luokkakuvauksen jälkeen mä marssin mun toiseen kotiin eli maunulan terveyskeskukseen ja selitin mun kaikki vaivat ja sain taas vaihteeks antibiottikuurin ja sairaslomaa torstaihin asti. Kuluttelen mun päiviä kuuntelemalla Mumford and Sonsia, Kissiä, Skrillexia ja Gangam Styleä, onneks mulla on kans niin söpöjä ystäviä jotka jaksaa tulla mun sairasluolaan piristämään mua joka päivä, ettei ihan yksinkään (ja ilman koulujuttuja+juoruja!!) tartte olla..

Näillä mennään!




Psst! Mua voi kans seurailla instagramissa tai instamessagessa nimellä rosapinaa, see u there!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

eräjormailu alkakoon!

Aloha amigos!

Nyt on saatu parin tunnin pakkausurakka lähes päätökseen ja suurin osa tavaroista pitäis olla messissä.. Huomenna vielä ostelemaan kumisaappaita, sitten on rinkka pakattu ja vuorattu täyteen tuulihousuilla ja vaelluskengillä, sillä maanantaina starttaa 13 tunnin bussimatkalla Lapin leirikoulu ihastuttavien steinereiden kanssa! Ihan mahtavaa settiä varmasti taas tiedossa, vaikka mä pelkäänki et uppoon suohon tai pyörryn tms, kun oon tunnetusti aika tapaturma-altis ihminen, mutta onneks mul on kunnon taustajoukot ku maailman mahtavin porukka lähtee messiin..! En tosiaan tiiä mitä tapahtuu ku ollaan yhteensä se 26h bussissa, mutta steinerit on luovia niin aina keksii jotain. Jänskättää!




Tälläset on odotustunnelmat..!

Nelosen ilotulitukset oli hienot ja ilta oli muutenkin kivoin pitkään aikaan, hyvä fiilis ja kaikki vanhat kaunat unohtu ja tuli sellanen olo et me ei olla enää mikään randomposse vaan ystäväporukka, kunnollinen yhteenkuuluvuuden tunne ja kaikilla on kivaa, kukaan ei yritä mitään tai vittuile turhasta, just having fun.

Mulla on tosi ristiriitanen olo, vaikka toisaalta oon tosi onnellinen ja elämä on tosi jees ja joka päivä saa nauraa ja viettää aikaa hyvien tyyppien kanssa, tuntuu kaikki välillä harmaalta ja yksinkertaselta, ihan ku en oikeen tietäis kuka mä oon ja mitä mä oikeen haluun. Ennen kaikkea se mitä muut musta aattelee ja miten ne mua kohtelee tuntuu välillä pahalta. Toisaalta kaipaan kans vanhoja aikoja ja niitä fiiliksiä joihin en voi enää palata Tiedän kumminkin että elämässä pitää myös jatkaa eteenpäin ja muistella vain lämmöllä jotain entistä, koska ajan kulkemista ei vain voi estää. Pääosin elämä on jees ja ootan kyl mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.



Meneehän taas filosofiseksi. Lopuksi voisin lainata vielä lempi filosofian lähdettäni jota tulen seuraamaan myös lapin bussimatkoilla:
" Menneisyyttään voi joko paeta, tai oppia siitä. " - Rafiki
" Jätä takamuksesi menneisyyteen, eli menneisyys taaksesi. Kun maailma kääntää selkänsä sinulle, sinä käännät selkäsi maailmalle. " - Timon&Pumba
- Lion King part 1

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

näin meillä kun jäämme ilman holhousta

Iltaa!

Ihan näin alkuun, mulla on mahtava perhe! Parasta siinä on se, että nää kaikki on yhtä älyvapaita persoonia ku mä, eikä meillä ikinä oo kiillotetut hopealusikat -meininkiä, vaan rento fillis ja sellanen fiilis et jokanen on tänne tervetullut. Meillä ei aina pidä mennä tarkan aikataulun mukaan vaan osataan pitää kans hauskaa. Äiti lähti tänään leffaan ni me päätettiin sit järkkää LMFAO-partyt!



Meil on onneks hyvät kajarit ni laitettii Sexy And I Know It täysille ja sit vaa wiggle wiggle! Tein Roopelle boxheadin ja ite lauloin tiskiharja kädessä samalla kun tein ruokaa, ainakin me osataan pitää hauskaa!




Viime aikoina on tullut vietettyä aikaa kavereiden kanssa Alppipuistossa tai Töölönlahdella tai milloin missäkin joten kotona on tullut oltua vähemmän, siksipä päätin nyt kerrankin ottaa kaiken ilon irti laatuajasta noiden murujen kanssa! Perhe on kumminkin aina perhe ja täällä saa ilmasta ruokaa ja ei tarvii olla ulkona kastumassa ni mikäs sen parempaa, ei bileseurassakaan ole valittamista :D Joskus on kiva olla se huippukiva isosisko eikä nalkuttava holhoaja joka ei osaa pitää hauskaa!




Riehuminen kannatti, koska kaikki kolme simahti heti leffan jälkeen ja mulla on ollut oikeen chilli vapaa ilta pitkästä aikaa, kelpaa! Ohjelmana mässyjen ettiminen kaapista ja jotain mahtavaa yöchillaus musaa ja sit 12 tunnin yöunet! Me gusta!