perjantai 21. syyskuuta 2012

se mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää

Välillä on olemassa niitä päiviä ettei ihan tiedä mihin on menossa ja mitä tekemässä tässä maailmassa. Oma menneisyys ärsyttää ja turhauttaa, miettii onko ne aikaisemmin tehdyt valinnat olleet oikeita vai vääriä, vaikkei niihin enää voi vaikuttaa. Miten voi nyt päättää mihin suuntaan pitäisi mennä kun ei ole edellisistäkään valituista teistä varma? Ja kun kokoajan pitäisi kulkea eteenpäin, ei voi oikeen paikalleenkaan jäädä seisomaan.




Kaikki muuttuu ihan kokoajan, vaikka musta tuntuu että vaan muut muuttuu niin kyllä mussakin taitaa taphtua muutoksia aika paljon. Eikä kaikista ihmisistä voi pitää kiinni, osa jää matkan varrelle ja osaan kohtaa ehkä myöhemmin uudelleen. Vaikka mulla on aika paljon ystäviä ja oon kiitollinen niistä kaikista, silti välillä tuntuu yksinäiseltä ja mulla tulee ikävä niitä joitain jotka sinne tien varrelle on jäänyt. Mun pitäis vaan oppia olemaan ilonen siitä mitä mulla nyt on.

Mulla oli tosi kiva päivä tänään, vaikka olikin perjantai ja mä vaan lojuin. Ei aina tarvii olla menossa johonki ollakseen sosiaalinen tai pysyäkseen piireissä. Kyllä mut muistetaan ja mä pysyn piireissä vaikken käviskään pitkään aikaan missään.
Meillä oli koulua 13:00-13:45, kävin tekemässä saksan kokeen ja olin sopinu et nään Rasmusta ni jäin sitten sinne hengaamaan. Siiriki tuli nostalgoimaan sinne ja oli jotenki söpöö et nii monet tärkeet oli paikalla. Mentiin sit kaupan kautta meille ja lagailtii täällä sit joku kuus tuntii ja syötiin ittemme lihaviks, mut jotenki vaan tosi kiva päivä.



Mä tajusin myös et mä itken tosi vähän. Mua itkettää kyllä ku oon surullinen tai angstinen, yleensä itken kunnolla vasta sillon ku mua oikeesti sattuu fyysisesti tai henkisesti. Harvoin mä kumminkaan oikeesti kyynelehdin, varsinkaa julkisesti ellei oo joku riita äidin kans tms.. En tiiä onks se hyvä vai huono asia, sinänsä mua helpottais välillä itkee ulos sellasta ahdistusta, näyttää silleen et mulla on välillä vähän paha olla. Toisaalta en haluu ikinä näyttää huomionhakuselta. Mun viimesestä kunnon itkemiskerrasta on joku puol vuotta aikaa, vaikka oon ollu hautajaisissa ja ties missä, mut kai mä sit suren vaan yleensä eri tapaa. Kylläpä oon heittäytyny taas filosofiseksi!

Kaikesta tästä syvällisestä vuodatuksesta huolimatta oikeen kivaa viikonloppua kaikille, pitäkää kivaa ja olkaa onnellisia, siihen löytyy aina hyvä syy!

2 kommenttia:

  1. Minkäikäinen olet ja mitä koulua käyt?

    VastaaPoista
  2. Olen 16 vuotta ja olen lukion ekalla steinerissa.

    VastaaPoista