perjantai 30. marraskuuta 2012

leijonaa mä metsästän

Mulla on rentouttava perjantai-iltapäivä. Tai ainakin pyrin siihen. Istun sängylläni käärytyen peittoon kuunnellen somewhere over the rainbowin reggaeversiota yrittäen peittää sillä olkkarista täysillä tulevan ac/dc:n, kukin rentoutuu tavallaan.



Eilen oli hyvä päivä. Pitkästä aikaa oon ollut aidosti iloinen. Sain selvitettyä asioita jotka on häirinnyt mua pitkän aikaa ja vihdoin tuntuu että asiat ees vähän loksahtelee paikalleen. Okei no toi eskimona koikkelehtiminen ei sinänsä oo kovin huippusiistii mut vähä actionii päivään ja onpahan ihmisillä ainakin mahdollisuus kertoa kaikille facebookin kautta että ulkona sataa lunta. Oon lisäks korkannut mun liukastumistilin ja saanut vuoden ekan lumipesun. Jos selviän hengissä taas tästäkin talvesta ilman et lonkka murtuu, lennän tuulen mukana tai hukun lumeen niin se on jo saavutus itsessään.



Grattis, ollaan selvitty marraskuusta, sekin on jo jonkinasteinen selviytymistarina. Lisäksi oon saanut jo yhden K:n pois suorituksista, enää kolme jäljellä! Nyt on lumi maassa ja syksypaska ohi eli it's christmas time..! Tykkään kyllä joulusta mut en siitä et se tarkottaa kylmempää säätä, lompakon tyhjenemistä ja uusia kokeita. Pääasia on kuitenkin se että joulu merkitsee myös Elviksen joululevyä, raa'an piparitaikinan syömistä, hyvää ruokaa ja kivoja mainoksia. Lisäks tää on juhla-aikojen kermaa, joten pikkujoulu-kutsuja odotellessa!



En tykkää ihmissuhdestradegioista. Asiat vois olla niin paljon yksinkertaisempiakin. Ehkä meidät on vaan luotu pelaamaan tänne jotain peliä. Ehkä mä joskus oon mestari.

Tänään ois tarkotuksena lähtee pitkästä aikaa rellestää! Vuoden upein säävaihtoehto mutta ei se menoa haittaa kun on tarpeeksi hyvää seuraa. Jos vaikka tulisin vaihteeks kipeeks, ois aika siistii. Nyt päikkärit ni sit jaksaa taas! Älkää hukkuko lumeen ja nauttikaa viikonlopusta jeejee!

tiistai 27. marraskuuta 2012

lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin?

Kuka veis mut matkalle? Lähen ihan melkeen kenen tahansa mukaan ja minne tahansa, kuhan olis lämpöö ja aurinkoo. Shoppailumahdollisuudet olis toki kans jees ja sit toki kans huippuruoka! Ei haittaa vaikka majotuttais johonki bungalowiin ja joku budipäinen reggaeukko paistelis meille mustekaloja, ihan sama. Haluun vaan nähdä välillä muitakin maisemia kuin mitä on akselilla männikkötie-lehtikuusentie.



Minkä takia tästä maailmasta on tehty niin kamalan stressaava paikka? Ei asioiden pitäis olla näin ylitsepääsemättömän isoja, helpompaa olis jos ei tarvis murehtii. Luodaan kauheet paineet opiskelusta ja siitä miten saat leivän pöytään. Tai siitä miltä näytät tai mitä muut ajattelee susta . Voitais vaan alkaa elää askeettista elämää, jossa istuttais vaan käsikädessä nuotion ympärillä ja lauleskeltais heimolauluja. Kaikki tukis toisiaan ja pidettäis yhteishenkee yllä. Vanhimmat kertois nuoremmille asioita maailmasta, elämästä. Onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden tavoittelu olis tärkeempää ku pasaatituulien puhallussuuntien tai potenssien neliöjuuren verrantoyhtälöiden opettelu. Oltais kunnon Bob Marley-kansa joilla ei olis huolta huomisesta. But no.



Saatan välillä elää vähän turhankin verkkaiseen tahtiin. Joistain asioista otan kyllä turhan ison ongelman, mutta useimmiten tallustelen no worries, hakunamata -asenteella eteenpäin. Oon aina myöhässä, mun parin minuutin aamumyöhästelyt on venyny puoleen tuntiin ja rästitöitä on hirveesti. Tällä hetkellä mulla on neljästä aineesta K-merkintä, eli kesken. Kuulemma pahempi kuin nelonen. Hups. Silti mä mielummin rustailen tätä blogia, kulutan aikaa nettishoppaillessa, syön suklaata ja kuuntelen musiikkia. Mä jopa urheilen ja siivoan himassa kuin että tekisin koulujuttuja. Lyökää mua.



Ajoittain tulee negatiivisia ja masentuneita hetkiä, mutta pääosin mä oon ihan hyvällä fiiliksellä. Yöunet on ollut siinä viidessä tunnissa, en ymmärrä mitä mä aina iltasin teen, tai sit en vaan saa unta. Täällä mä kuuntelen sekaisin reaggaeta, joululauluja, rakkausbiisejä ja 80-luvun hittejä ja hymyilen ittekseni. Diudiu, kädet ilmaan ja antaa tuulen puhaltaa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

pidä kädestä kiinni jos jalkani horjuu

Huomaan taas oppineeni uusia asioita itsestäni. En oikeastaan edes ylläty siitä että syksyllä masentaa, niin on aina ollut. En silti ole koskaan ollut angstaajatyyppiä. Pienenä en ikinä onnistunut mököttämään tai pitämään mykkäkoulua, olin liian täynnä asiaa sellaiseen. Nykyäänkin, jos on huono fiilis niin silloin jokainen huomaa että nyt mua vituttaa, tai sitten kätken sen sellasen tosi positiivisen kuoren alle. Välillä mietin, että mahdanko vaikuttaa  huomionhakuiselta. Ei mua sinänsä kiinnosta muiden huomio tai mielipiteet, oon vaan aina ollut aika suurieleinen ja kova puhumaan.



No, sillon jos oikeesti on ihan paska fiilis niin sitten sulkeudun omaan kolooni peittojen alle ja tulen ulos sitten vasta kun voi hymyillä. Aina on elämässä kumminkin asioita, josta löytää sitä valoa. Mua suoranaisesti ärsyttäää joku Jesse Kaikuranta, joka rypee siinä kauheessa itsesäälissä ja täysin toisen armoilla. Okei, eroaminen ja rakkaan ihmisen menettäminen on maailman hirveintä. Okei, omille tunteilleen ei voi mitään eikä siinä järki auta. Mut ihan oikeesti, ei silti siihen kauheeseen tuskapaskaan voi jäädä kierimään ja venailemaan siihen asti että joku vie sut kotiin. Mihin katosi se optimistisuus ja oma elämä?



Nyt kun on pari kuukautta taas viettänyt viihdyttäviä hetkiä kaamosmasennuksen parissa oon oppinut arvostamaan ihan pieniä asioita. Kuten 90-vuotiaan isomummun kattaessa kahvipöytää ja kiillottaessa 20-luvulta saatuja kahviastioita. Joulukadun avajaisista Aleksanterin kadulla. Tai matkasta pimeän Riihimäen keskustan läpi pyörän tarakalla. Oikeasti tarvitaan vaan oikea asenne ja muutama ihminen jotka välittää susta, niin voi olla jo onnellinen.



Enää viisi päivää niin marraskuu on selätetty ja worst part is over. Sitten juhlitaan! Keep calm and hakunamatata pumbas!

maanantai 19. marraskuuta 2012

screw yolo, my motto is hakunamatata

Mun maanantaivitutuksen määrä on vähentynyt huomattavasti sen jälkeen kun köksäjakso alkoi! Kyllä ruoka on se millä tää tyttö saadaan hyvälle tuulelle. Okei ja suklaa. Tällä hetkellä olo on taas niiin steiner, kun meillä on musaa ja tt:tä tässä kurssissa. Musiikinope pursuaa omia visioitaan ja tänäänkin soitetaan marakasseilla ja bongorummuilla Sinisen Unen reggaeversioita. Terveystiedonope taas on puolikuuro jolloin pitää mennä sen korvan juureen karjumaan että saa asiansa sanotuksi. Oi miksi.



Meillä oli viikonloppuna viimeinen teatteriesitys, joka merkitsee sinänsä taas uuden pienen luvun aloittamista. Rutiininomaisesti vaihdoin tunnin aikana roolia italialaisesta homosta lissuun ja siinä välissä sit vielä sexy and I know it koreokrafiaa, monologia erilaisuudesta ja opettajan roolissa keikistelyä 12 cm koroissa. Kyllä teatterissa on sitä jotain mikä sytyttää. En sitä kumminkaan työkseni tekisi, pelkään että silloin into sammuisi. Meiän ryhmä on mahtava. Niille on ihan ok että mä laulan ennen esitystä täysiä hakunamatataa, ne on tottunut siihen. Jokainen tyylillään.



Selailin muuten vähän tätä blogia vuodella taaksepäin ja meinasin kuolla. Muistutan että olen kasvavassa iässä myös henkisesti, joten en allekirjoita kaikkia aikaisempia tekstejä!! Voi herranpieksut sentään..

Voisin yrittää aktivoitua ton lenkkeilyn suhteen ja hölkkäillä tänään vaikka vähän pidemmän kaavan kautta Jadea vastaan. Kylmällä ei oo yhtään niin kiva juosta, enkä muutenkaan kauheesti diggaile noista pimeistä metsistä kun elän tyyliin koko Helsingin kuolleimmassa mestassa. Mulla olis hirvee halu muuttaa, kaipaan maiseman vaihdosta ja sitä että jokainen päivä toistaa itseään. Jaden kanssa on tullut useaan otteeseen katseltua vuokrakämppiä ja hengailtua iänikuisten gina tricotien sijaan sokoksen kodinkoneosastolla miettien että minkälainen rikkaimuri tai kahvinkeitin olis sopiva meiän tulevaan asuntoon. Ihan kuin näillä tuloilla just pääsis muuttamaan mihinkään, mut aina voi toivoa et taivaalta tippuu joku kultainen avain meidän unelmakotiin, tai jotain!



Okei, nyt otan ihan tosissani itseäni niskasta kiinni ja lähden lenkille, PIRTEETÄ alkuviikkoa kaikille!

torstai 15. marraskuuta 2012

it means no worries

Ikävöin kesää. Silloin oli vaikea stressaantua mistään tai kantaa mukana murheita, kuin eläminen tuntui niin vapaalta. Kuin ihmiset oltaisiin laitettu toiseen ulottuvuuteen kerrankin nauttimaan elämästä edes hetkeksi. Kesällä päätin samana päivänä mitä milloinkin haluaisin tehdä, tai ketä haluisin nähdä. Kaikki olivat pääosin hyvällä fiiliksellä ja halusivat pitää ihmissuhteita yllä. Perheeni oli mökillä viisi viikkoa, jolloin koti ja koko Helsinki oli täysin mun, mitä ikinä halusinkaan tehdä. Hakuna matata, ei huolia.





Nyt musta tuntuu että se kaikki hohto mitä kesässä oli on vain valunut mun sormien välistä ja nyt mun kädessä on pelkkää kovaa kiveä joka ei valu tai liiku yhtään mihinkään. Velvollisuudet vaan kertyy ja pimeys kasvaa. Lisäks tajusin että oon menettänyt muutaman tosi tärkeän ihmisen mun elämästä ja tajuan sen miten suuressa asemassa ne oli mun elämässä vasta nyt. Olen vain liian väsynyt että voisin edes yrittää korjata asiaa. Kaikista eniten ärsyttää oma saamattomuuteni, olen siis oravanpyörässä, oikeen kunnon kurrekierroksilla.



Olen kuitenkin ylpeä itsestäni että jaksan käydä koulua vieläpä ihan hyvin tuloksin panokseeni nähden. Uskon että syy on se että jäin steineriin, koska siellä tunnen että minusta välitetään. Jos en tule kouluun, edes joku kaipaa. Jos on huono fiilis, tulee joku lohduttamaan. Aina löytyy joku joka jaksaa kuunnella. Opettajat tuntevat sinut paremmin kuin tajuatkaan. Meillä oli perinteinen steinersekoilu musatunti, jollon kaikki kaivavat jotkut soittimet esiin ja musaope johtaa koko mellakkaa pimputtaen pianoa. Kaikkien soittimien meteli on niin kova ettei voi enää edes ajatella, mutta silti siinä on jotain sellaista joka saa vain nauramaan. Siinä me, yhtä suurta meteliä, yhtä perhettä.



Ja hei, on ihan ok kuunnella joululauluja jo nyt, eiks niin?

perjantai 9. marraskuuta 2012

simply the best



Metsälän sairastupa täällä taas! Oikeesti mikä mua vaivaa oon kerran viikossa kipeenä? Keskiviikkona iskon jälkeen iski sitten 39 asteen kuume! Lucky me, missasin sitten 6 koetta kun jouduin olemaan kaks päivää kotona.. Me gusta SAATANA!


Kelatkaa sitä läppää et mä oon niin kipee etten oo ees jaksanu sovittaa mun H&M:n tilauksia! Eikä oo ees ruoka maistunut tai koneella jaksanut istua. Mä oon vaan nukkunut, herännyt hetkeksi ja nukahtanut uudelleen. Toisaalta käy kyllä sääliksi Minttua joka on kohteliaasti valvonut mun seurana yötä myöten kun mua on vähän alkanu piristää, joten sen yöunet on sitten jäänyt viiteen tuntiin. Ja metsälään tuli eilen sähkökatkos! Oli sinänsä aika pelottavaa kun ensin koko talosta ja sit koko ympäristöstä katoo valot niin et on IHAN pimeetä..!


No tälleen viikonlopuksi kuume on onneksi ohi, vaikken kyllä mitään ihmeellistä partyanimal viikonloppua ajattellut pitääkään. Sushi, chillaus ja ystävät vois olla tää avainsana. Minttu tuli meille kolmeks yöks ku sen äiti lähti työmatkalle ni meil on ollu tääl kunnon metsälän sairastupabaardit!


Nyt kuunnellaan 70-luvun biisejä ja kehitellään väsymyksen keskeltä perjantai fiilistä, weekend!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kaikki kaunis noin vain pois heitetään, sitten murusia niitä takaisin polulta kerätään.



Oon saanut vähän koottua itseäni perjantain jäljiltä. Eteenpäin tarpomisessa on kyllä työtä etenkin kun kokeita on tällä viikolla kuusi, koska steiner. Lisäksi väsyttää ja turhauttaa koska tuntuu että mun elämässä on vaan koti&koulu, mutta ajattelen että tää on joku ohimenevä juttu ja pian tapahtuu jotain kivaa. Aina voi toivoa. No, ilta-sanomien sivuilla luki että Jeesus saapuu Jerusalemiin, että sitä sitten vaikka odotellessa. Osaan jo kuvitella kuinka Jeesus saapuu varjoista enkelikuorojen saattelemana, heittää hatun laulaen samalla man in the mirroria. Huomatkaaa väsymys.



Kävin sunnuntaina valtterin kirppiksellä pitkästä aikaa ja löysin aika kivoja juttuja taas huippuhalvalla. Välillä mietin, että miksi oikeestaan ostaisin mitään täysihintaista kun halvalla saa kuitenkin niin paljon hyvää. Tai no ketkäs juuri tilasi parinsadan edestä hm.comista kaikkea huippuhypertärkeetä. Rosa&Mama company on lyömätön. Eipä mulla kyllä oikeestaan ookaan rahat menny ku ruokaan tässä viime aikoina, ainakin voin huijata itselleni niin. Vaatehuone pursuaa vaatteista, joten kylmyyteen (joka johtuisi vaatepulasta) tuskin kuolen. Onko teillä muuten mielenkiintoa ostosten kuvapostausta kohtaan, vai so last season?



En tykkää turhasta murehtimisesta, se on ihan turhaa. Oon aina ollut aika optimistinen ihminen ja yrittänyt ajatella jokaisesta umpipaskastakin asiasta hyvää. Se vaan auttaa voimaan paremmin, kun ei käännä kaikkea kielteiseksi. Olen kova puhumaan ja suurieleinen ihminen, lisäksi nauran aina vähän väärään aikaan. Siksi en tykkää syksyistä ja siitä tunteesta, että masentaa. Se ei sovi mulle. Silti pelkään että jossain kohti meen ihan murusiksi. En halua tiputtaa jotain tärkeää palasta itsestäni matkan varrelle.



Onneksi on suklaata ja kavereita. Ulkomaanmatka vois olla kans aika jees. Tai ees kylpyläviikonloppu täyshoidolla. No onhan meillä toi sähkösauna.

perjantai 2. marraskuuta 2012

tää on joku moloaivojen juoni

okei. kirjoitin todella pitkän postauksen, jonka eteen olin nähnyt vaivaa. tämä päivä on ollut hirveä, mutta löysin siihenkin tekstiin kumminkin jotain valoa. ja mitä tapatui? se katosi.



kaikki KUSEE. taidan mennä nukkumaan.