sunnuntai 25. marraskuuta 2012

pidä kädestä kiinni jos jalkani horjuu

Huomaan taas oppineeni uusia asioita itsestäni. En oikeastaan edes ylläty siitä että syksyllä masentaa, niin on aina ollut. En silti ole koskaan ollut angstaajatyyppiä. Pienenä en ikinä onnistunut mököttämään tai pitämään mykkäkoulua, olin liian täynnä asiaa sellaiseen. Nykyäänkin, jos on huono fiilis niin silloin jokainen huomaa että nyt mua vituttaa, tai sitten kätken sen sellasen tosi positiivisen kuoren alle. Välillä mietin, että mahdanko vaikuttaa  huomionhakuiselta. Ei mua sinänsä kiinnosta muiden huomio tai mielipiteet, oon vaan aina ollut aika suurieleinen ja kova puhumaan.



No, sillon jos oikeesti on ihan paska fiilis niin sitten sulkeudun omaan kolooni peittojen alle ja tulen ulos sitten vasta kun voi hymyillä. Aina on elämässä kumminkin asioita, josta löytää sitä valoa. Mua suoranaisesti ärsyttäää joku Jesse Kaikuranta, joka rypee siinä kauheessa itsesäälissä ja täysin toisen armoilla. Okei, eroaminen ja rakkaan ihmisen menettäminen on maailman hirveintä. Okei, omille tunteilleen ei voi mitään eikä siinä järki auta. Mut ihan oikeesti, ei silti siihen kauheeseen tuskapaskaan voi jäädä kierimään ja venailemaan siihen asti että joku vie sut kotiin. Mihin katosi se optimistisuus ja oma elämä?



Nyt kun on pari kuukautta taas viettänyt viihdyttäviä hetkiä kaamosmasennuksen parissa oon oppinut arvostamaan ihan pieniä asioita. Kuten 90-vuotiaan isomummun kattaessa kahvipöytää ja kiillottaessa 20-luvulta saatuja kahviastioita. Joulukadun avajaisista Aleksanterin kadulla. Tai matkasta pimeän Riihimäen keskustan läpi pyörän tarakalla. Oikeasti tarvitaan vaan oikea asenne ja muutama ihminen jotka välittää susta, niin voi olla jo onnellinen.



Enää viisi päivää niin marraskuu on selätetty ja worst part is over. Sitten juhlitaan! Keep calm and hakunamatata pumbas!

4 kommenttia:

  1. Hei tosi kiva postaus! alko itekki miettimään ettei sitä aina tartte murehtia huomista vaan elää hetkessä ja ettiä niitä ilosia asioita. Vaikkakin oon ite aika samanlainen että yritän ajatella asioita positiivisesti nii joskus sekin on liian ylivoimasta jos on vaan huono fiilis :/ ps. oot muuten tosi nätti :)

    VastaaPoista
  2. hei ihana! ja just toi on sellanen asenne mitä yritän opetella, jos osais elää hetkessä ni olis stressattavaaki paljon vähemmän :) ja kiitti paljon! säki oot huippunätti, rakastan sun silmiä ♥

    VastaaPoista
  3. hei ihanainen tänään nähään ja takaan että kyllä hymyilyttää ja paljon murmeliseni!!;)<3

    VastaaPoista