sunnuntai 30. joulukuuta 2012

this girl is on fire

Huomenta. Tykkään sanoa tämän ääneen kellon ollessa vasta 12.27 ja mä olen ollut hereillä jo vajaa tunnin, vaikken ole sängystä poistunutkaan. Unirytmi on pikkusen korjaantumassa! Naurakaa vain, tiedän itsekin että uudet vuodet sun muut ovat vasta edessä.



Oon onnellinen siitä että mulla on sisaruksia. Se että on pieniä lapsia kotona selittää paljon. Sitä voi käyttää syynä moneen asiaan. Se on ihan ok että mä jaan vuoteeni pehmoleijona Simban kanssa (tiedän että silläkin on tunteet!), se on ihan ok käydä Robin-leffassa, vain siksi että sisko tykkää. Mun ei tarvii selitellä jos katon muumeja tai pelaan koneella Hertan Maailma -peliä. Sekin on ymmärrettävää että mun soittolistoilta löytyy disney- ja röllibiisejä. Ja että ne on musta oikeesti hyviä ja mä herkistyn kun kuuntelen niitä. Onhan se vähän hassua. Mutta mulla on sisaruksia!



Mietin eilen mikä olis mun lempileffa. Ekana tuli heti tietty leijonakuningas. Se on sellanen paraatipaikka jota ei kukaan ohita koskaan ikinä. Sitten en tiedä. Oon nähnyt paljon hyviä ja jonkin verran huonoja leffoja. Suurin osa sellasia " tää oli hyvä " -leffoja, joista ei tuu sen suurempia sykähdyttäviä fiiliksiä. Täydellisessä leffassa pitää olla jotain johon voi samaistua, jolloin päääsee mukaan leffan ytimeen, sitten pystyy elämään kaikki juonenkäänteet ja huipennukset ihan uudessa valossa. Sellainen leffa jota vain katsoo ja unohtaa kaiken muun on korvaamaton, leffanhan kuuluu viedä mukanaan. Lisäksi pitää olla hyvää musiikkia joka saa viimeistään karvat nousemaan pystyyn. Eikä sokeria pidä unohtaa, edes yksi söpö miesnäyttelijä voi pelastaa huononkin leffan.



Ajattelin että kirjoitan menneestä vuodesta samanlaisen postauksen kun tein vuosi sitten, mutta njäh. En halua kaivaa koko vuotta esiin koko maailmalle, se oli ja se meni. Siksi päätin kuvittaa tämän tekstin tämän vuoden kuvilla, jotka kuvaavat vuotta mielestäni aika hyvin. Monia tärkeitä ihmisiä näkyy kuvissa ja niiden taakse kätkeytyy elämäntilanteita ja hetkiä jotka ovat korvaamattomia.



Tämä vuosi on ollut taas elämäni opettavaisin. Miten pieni ja tietämätön olinkaan vuosi sitten. Silloin tuntui että kaikki ovet ovat auki, oon valmis lentämään. Elämä päätti opettaa ja tiputtaa mut monta kertaa. Näyttää että pystyn kyllä nousemaan ylös ja jatkamaan matkaa vaikka pudotus olisikin tehnyt kipeää. Siivilleen voi aina nousta takaisin. Ja mä nousin. Koin asioita ja nautin elämästä. Sain enemmän vastuuta ja opin tuntemaan itseäni. Nyt tiedän että olen vahva. Tiedän myös sen että tulen kokemaan kolhuja, mutta selviän niistä. Nyt yritän oppia olemaan pelkäämättä ja jatkaa matkaa rohkeasti. Kyllä mä pärjään.



ps. Käykää vielä kyselemässä täällä niin että saadaan kunnon postaus noista kysymyksistä aikaan, eikös?

lauantai 29. joulukuuta 2012

they are called memories

Tänään on sinänsä ollut aika mitään sanomaton päivä, mutta toisaalta niin täynnä ajatuksia ja oivalluksia ettei sitä voi mitään sanomattomaksi sanoa. En taaskaan jaksanut lähteä ulos. Päätin siivota huoneeni, joka on myös henkisesti aina oma prosessinsa. Silloin löydän aina jotain vanhaa, jotain mikä pistää muistelemaan. Vuodenvaihde saa myös miettimään kulunutta vuotta, pohtimaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Oon aina ollut hamstraaja. Jos joku ihminen on ollut mulle tärkeä, yritän saada siitä aina jonkun muistoesineen, olkoon se kuinka mitätön tahansa. Kaljapullon korkki, tulitikkurasia, pahvilaatikko, ostoskuitti, leffalippu. Kaikilla on tunnearvoa. Mulla on oma hylly muistoille, joita kertyy elämän edetessä aina lisää ja lisää. Pian tarvitsen toisen hyllyn.



Löysin myös valokuvia mummusta. Mietin, miten erilaista mun elämä olis jos se olis täällä. Tiedän että se ymmärtäis mua ja voisin kertoa sille ihan kaiken. Me oltais käyty Firenzessä ja suunniteltais uutta matkaa nytkin. Se antais mulle luurin kouraan ja käskis pitää isiin yhteyttä ja toisinpäin. Se hyräilis mulle ku mulla olis paha mieli ja olis aina lähellä kun tarttisin sitä. Se ei epäröis näyttää sitä miten paljon se musta välittää.
Äiti soitti mulle Mariskan Ukon laulun ja mä soitin äidille Röllin Siili Suhonen ja Elefantti Antti -biisin. Niitä kuunnellessa pyyhkäisin pari kyyneltä ja toivoin että mummu olis ihan oikeesti läsnä täällä ja " tulis mun uniin valoo näyttäen ".



Mietin myös vähän kulunutta vuotta. Selailin blogia taaksepäin ja löysin uudenvuoden lupauksiani. Lupasin vähentää shoppailua. Siinä olen kyllä oikeasti onnistunut lukuunottamatta mun ja äidin horjahduksia öiseen shoppailuun ja humps sinne meni sataset. Oon oppinut purkamaan pahan olon muulla tapaa, ostamalla suklaata tai kuuntelemalla musaa. Ei se shoppailu mitään auta kun vaan hetken, sit kun on rahat loppu ärsyttää vielä enemmän.
Lupasin myös nähdä sukulaisia. Noh. Okei olisin voinut olla aktiivisempikin, mutta ei aina vain ehdi. Mulla on kyllä hieno suku mutta kun jotenkin se aina vaan jää. Onneksi suku on ja pysyy vaikka ei näkiskään, ne tietää että ne on mulle tärkeitä.
Kolmas lupaus oli Artun keksimä, jossa lupasin olla rakastumatta kusipäähän vaan siihen parhaaseen joka rakastaa mua eniten. Rakastuinko kusipäähän? Ei, kusipää on sellainen joka ottaa vain ottaakseen ja jättää jättääkseen piittaamatta seurauksista tai tuhosta. Jos on ihmisiä joiden kanssa on korvaamattomia muistoja ja niin hyviä hetkiä että herkistyn tiettyjen kappaleiden soidessa edelleen, tai hymy nousee huulille kun toinen kävelee vastaan, ei sellainen ihminen voi olla kusipää. Mitään en kadu, mielummin kiitän.



Vuoden päättyminen on aina haikeaa, mutta tällä hetkellä mulla on tosi innokas fiilis ja odotan hirveesti mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Luen viimeiset rivit hymyillen ja sitten käännän sivua. Aukeama on täynnä tekstiä josta saa selvää vain kun alkaa lukemaan. Toivottavasti sivuja on jäljellä vielä paljon, sillä silmäni eivät väsy lukemaan.

torstai 27. joulukuuta 2012

splended indeed


Saavutus sinänsä, että tänään on torstai ja avaan koneen ensimmäistä kertaa koko viikon aikana. Joulunpyhät on juhlittu, vähän erilainen joulu taas. Ei mikään elämäni paras mutta kiva joulu oli kumminkin. Ottaen huomioon etten ole viettänyt äitini ja "virallisen" perheeni kanssa joulua seitsemään vuoteen, oli vaihtelua tämäkin. Ainakin nyt on haukattu vuoden kiintiö täyteen maalaiselämästä.



Koin lapsuuden traumani uudestaan, kun paikalle oltiinkin tilattu joulupukki. Mä en ole IKINÄ tykännyt joulupukista, se on musta jotenkin tosi pelottava. Pienenä olin pitkään suvun ainoa lapsi, jollon mulla oli kaikenmaailman showt aina pystyssä, tanssin makareenaa ja opetin koko suvulle napatanssia. Sitten tuli se hetki että pukki tuli ovelle, jolloin mun showtime oli ohi. Toivoin aina ettei pukki kysyis multa mitään ja menin piiloon.
Sama fiilis tuli tänä vuonna, keskityin vaan valokuvaamiseen ja toivoin ettei pukki puhuis mulle mitään. Ja sit se teki vielä sen virheen että se luki jokaisella kerralla niistä pakettikorteista Rooooosa eikä Rosa. Ei, en lämpene joulupukeille.



Nyt on tullut myös syötyä koko loman edestä. Tulin pari päivää edeltä Helsinkiin nauttimaan taas siitä että talo ja vastuu on kokonaan mulla itsellään. Se on niin mahtava fiilis kun on käty. Ei se tarkota sitä et pitäis järkkää aina jotkut hullut bileet. Se on sitä omaa aikaa. Kaikki mökä joka tulee, on mun aiheuttamaa, samoin sotku. Voin päättää että teen amerikkalaisia pannukakkuja ja paistettuja banaaneja aamiaiseksi. Voin huudattaa täysillä musiikkia jota koko muu perhe vihaa. Voin nukkua missä haluan, tai käydä suihkussa ovi auki. Voin alkaa keittämään pastaa neljältä yöllä, tai lähteä pyöräilemään. Kaikki kortit on annettu, kunhan osaa pelata ne oikein.

Juttelin Siirin kanssa ja tajusin että olen elänyt koko elämäni naisten keskellä. Vanhempani eros kun olin neljä, josta lähtien olen nähnyt isääni suunnilleen kerran kuussa, yleensä harvemmin. Äiti löysi kyllä uuden miesystävän, Pekka on yksi harvoista ihmisistä kelle saan monen sadan desipelin raivokohtauksia. En kuitenkaan sanoisi että peksu olis se miehenmalli, joka olisi opettanut minulle miten miehiä käsitellään. Eikä mulla ole edes isoveljeä vaikka oon kuinka toivonut. Onneksi mulla on äiti joka ei oo kasvattanut musta bakteerikammosta puudelia. Ja isä jolta saan aina pari kultaista elämänohjetta kun niitä tarvitsen. Olis se isoveli silti ihan kiva.



Voisin jatkaa tätä lomaelämää joulusuklaan ja hyvän musiikin parissa, piittaamatta kellosta. Ah.
ps. Pohdin juuri että jos olisin syntynyt vaikka sata vuotta aikaisemmin niin olisin voinut mennä Karl Fazerin kanssa naimisiin! Olisin saanut suklaata aina kun haluan. Aika mahtia!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

huuda huuda vapaudesta


Tänään on taas ollut päivä jolloin olen heittäytynyt sängylleni katsomaan kattoa, aivan kuin se voisi muka kertoa vastauksia. Tyydyin kääntämään kylkeä ja lukemaan horoskooppeja. Sen jälkeen käänsin taas kylkeä ja päätin nukkua päiväunet 13 tunnin yöunien lisäksi. Ensimmäinen lomapäivä ja mä olen sekoittanut unirytmini täysin. Jeeesus.



Eilen oli kiva ilta, melkeen kaikki lempparitytsyt oli kasassa. Hullua imitointia don't you worry childin rumpusoolosta, oi miksi välillä on niin vaikeaa vain istua paikallaan. Lisäks loppuillsta mun puhelimesta katos äänet loppu illaks sen jälkeen kun uitin sitä ketsupissa ja pesin sen lavuaarissa. Äly hoi? No, eipä ainakaan maailmanloppua näkynyt ja oli huippuilta.

Huomenna olis edessä junamatka maalle joulun viettoon, lahjat on paketoimatta enkä ole tehnyt elettäkään asian korjaamiseksi, but I don't care. Tänä vuonna en enää stressaa! Asiat menee niinkuin niiden pitääkin, joten voin ihn hyvin istuskella ja syödä joulusuklaata. Ainakin pari päivää.

Kaikki ovat jossain. Madeiralla, Lapissa, Amerikassa, Keniassa, Jyväskylässä, Ruotsissa.. Minä olen täällä. Okei, huijasin. Lähdenhän minä sentään Myllykoskelle! Joten pitäkää hauskaa rantatuoleissanne ja silitelkää niitä simban näköisiä leijonia niin minä keittelen täällä riisipuuroa rääkyville lapsille. En ymmärrä, kyllä minä pienenä edes vähän pelkäsin kun uhattiin että tonttu näkee jos kiljun täällä, eikä tule lahjoja. Paskan marjat, täällä huudetaan entistä kovempaa! Ai että miten mukavaa tämä perheen välinen yhteiselo.



No mutta, minä toivotan hyvät joulut teille kaikille! Juokaa kohtuudella glögia ja pitäkää perheestä kiinni missä päin maailmaa ikinä oletekaan.

ps. muistakaa alla oleva kysymyspostaus!

lauantai 22. joulukuuta 2012

any questions? ask me now!

Viime kysymyspostauksesta on kulunut pian vuoden päivät, joten voisi olla aika uusille kysymyksille. Kysyä saa ainakin tän viikon, joten antaa tulla vaan kaikki (suhteellisen asialliset) jutut mitä ootte aina halunneet kysyä! Jee!



Pidemmittä puheitta, esittäkääpä niitä kysymyksiä! Palaillaan illalla kunnon postauksen parissa :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

maailmanlopun meininki

Se ois niinku et worst part is over..! Eka kahdeksas osa lukiosta on nyt takana päin, hengissä toistaseksi. Aamu oli katastrofaalinen kun kaikki kusi vaikka olin yrittänyt tehdä kaiken valmiiksi. No anyway selvisin joulujuhlaan niillä kuuden tunnin yöunilla ja ohuilla sukkahousuilla, eikä nilkkakaan nyrjähtänyt 10cm koroissa. Meidän separiluokan elvis vetokin onnistui yli odotusten, joten nyt voin hengähtää syvään! Nyt ei kyllä yhtään harmita etten vaihtanut koulua, steiner on se mesta mihin mä kuulun. Se on ku koti. Siellä ei oo yhtäkään ihmistä josta en pitäis, kenen kanssa en tulis toimeen. Siellä on on ihmisiä jotka saa mut hymyilemään kerta toisensa jälkeen.


Maailmanloppua ei näy vielä. Illalla aion viettää aikaa juhlinnan merkeissä niiden iki ihanien steinereiden kanssa. Jos vaikka astroidi osuis ja joutuisin loukkuun ni ainakin mulla olis hyvää seuraa loppuelämäkseni. Haluan nyt ihan vaan varmuudeksi sanoa että mulla on ollut tosi kiva elämä ja vaikka paljon on vielä kokematta ja sanomatta, en kadu mitään ja olen onnellinen kaikesta mitä tähän päivään mennessä on tapahtunut. En ole valmis lopettamaan mutta uuden sivun voin avata.

Oon toipunut joulukriisistä. Vietän joulun perheeni kanssa ekaa kertaa seitsemään vuoteen ja menen maalle aatoksi. Ei se ole niin kamalaa, saan nukkua ja syödä niin paljon kuin haluan, sekä shoppailla ärrällä. Onhan se aika upeeta. Vielä pitäis ratkasta että mitä ostaa lapsille jotka eivät tarvitse yhtikäs mitään. En halua tänne enää yhtäkään lelua joka herättää mut aamulla/jonka päälle astun/joka pitää raivata johonkin että pääsen istumaan. Not.



Mitäköhän nyt pitäisi toivottaa. Hyvää joululomaa? Hyvää viikonloppua? Oli hauska tutustua? Nähdään seuraavassa elämässä? Ehkä elän vain hetkessä ja toivon että teillä oli kiva päivä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

ja taas ne seinät kaatuu

On hyödyllistä keskustella syvällisiä eri ikäisten ihmisten kanssa. Niin oppii uusia asioita ja saa uusia näkökulmia asioihin. Asiat eivät ole yksinkertaisia ja ne oppii vain elämällä, pelkäämättä. Opin että parisuhteita ja liittoja on ainakin kahdenlaisia. Joissain liitoissa ollaan yhdessä siksi että rakastetaan toisia mutta käytännön syistä juttu ei vaan kertakaikkiaan toimi, siksi on pakko erota. Toisissa liitoissa ollaan taas yhdessä juuri käytännönsyistä mutta se rakkauden liekki taas on sammunut. En tiedä kumpi on satuttavampaa, onko ero edes oikea ratkaisu? Vanhempani ovat eronneet ja nyt toinen edustaa toista ja toinen toista liittotyyppiä uudessa elämässään. Kumman jalanjälkiä minä seuraan? En halua toistaa vanhempieni virheitä, en halua epäonnistua. Toisaalta, en voi oppia jos en koskaan joudu yrittämään uudestaan. Ehkä jotkut ihmiset on tarkotettu rakastamaan toisiaan mutta ei elämään yhdessä.



Mun elämä on ollut aika heittelehtivää pienestä pitäen. Mulla on aika vähän sellasia asioita jotka on aina pysyneet samana. Monilla mun kavereilla on joka vuosi samanlainen joulu. Ollaan perheen kanssa ja jokainen joulu toistaa itseään, se tuntuu turvalliselta, joku joka pysyy. Mun joulu on aina erilainen. On tullut eroja ja muuttoja uuteen paikkaan. Sitten mummuni kuoli ja sukuun on syntynyt lapsia ja tullut uusia osapuolia. Nyt parin vuoden ajan joulu on ollut samanlainen, olen viettänyt sen isäni kanssa meidän omaan tyyliimme. Joulu on ollut se meidän yhteinen aika kun muuten näemme tosi harvoin. Huristellaan taksilla paikasta toiseen ja kuunnellaan Elvistä. Ollaan yhdessä. Tänä vuonna isäni päätti sitten varata matkan ja lähteä matkalle yksin. Kiva.



Sanoin äidille kaikella rakkaudella että olen mielummin vaikka yksin kotona kun lähden perheeni kanssa keskelle hevonpersettä isäpuoleni vanhemmille. Joulu on ollut mulle pieni loma kovaäänisestä apinalaumasta jota myös perheeksi kutsutaan, enkä välttämättä jaksaisi matkustaa keskelle hulabaloota ja tonttusirkusta. Vaikka mut otetaan aina tosi lämpimästi vastaan, oma suku on aina se oma. Kai mä sit vaan lataan ipodin täyteen elvistä ja syön joulusuklaata ja graavilohta. Ei joku haluis adoptoida mua jouluksi?

Okei, tiedän että olen välillä turhan ylidramaattinen mutta musta vaan tuntuu että ihmiset kuolee ja katoo mun ympäriltä vaikka tiedän että aina on joku joka välittää. Sitä paitsi mul on ihana perhe ja paras äiti, mutta siltiiii!!



Tällä hetkellä voisin myös räjäyttää koko steiner koulun koska palaa siihen homeiseen rakennukseen niin hermo, mutta silti yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea siihen maailman hirveimpään mantsan kokeeseen joka olis pitäny tehä jo kaks kuukautta sitten. Voi vihtorin villahousut mun pää poksahtaa.

tiistai 11. joulukuuta 2012

don't you remember?


 Hämmennys. Oh, sometimes I get a good feeling, yeah. Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Yritän aina pitää elämäni ja ihmissuhteet kasassa, ettei säröjä olisi missään. Seinät pysyis pystyssä eikä kaatuis mun päälle. Nyt on just sellanen sekunti että kaikki on hyvin ja voin hengittää syvään.



Laulettiin tänään musassa Adelen Don't you remember biisiä, joka soi tällä hetkelläkin ja oli yksi kulutusbiiseistä alku vuonna. Musta tuntuu että joku karma ravistelee mua taas aika kovaa. Oon nyt parin viikon aikana tajunnut että what goes around comes around, joten sinänsä oon aika luottavainen että kaikki menee kyllä niin kuin pitää, ennemmin tai myöhemmin. Etenkään kun en yhtään tiedä mitä haluan enkä edes saa ajatuksistani kiinni, joten ehkä parempi istua hetki ennen kuin lähden tarpomaan mihinkään suuntaan.



Tykkään nukkua. Ihan milloin vain paitsi iltaisin. Tänään jäin Milanan kanssa koulun oppilashuoneeseen nukkumaan. Ihan totta, Rosa-Maria jäi vapaaehtoisesti hengailemaan kouluun -nukkumaan! Tilanne on ehkä vähän huolestuttava. Kun olen hereillä, voisin syödä loputtoman määrän suklaata ja juoda kaiken maailman frozenlatteja. Taidan olla loman tarpeessa.



Koulu.. Ei, ei puhuta siitä. Puhutaan ennemmin siitä että tästä tulee kiva viikko, kaksi 11 aamua (saa nukkua hihi), huomenna meen kattomaan skyfallin isäni kanssa ja loppuviikosta pääsen taas shoppailemaan, jipii. Jouluostoksetkin on vielä tekemättä, pian tulee kiire. Tänä vuonna en kuitenkaan aio stressata, vaan luottaa siihen että kyllä kaikki järjestyy tälläkin saraa. Let's get togeter and feel alright.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

rikotaan kaavoja

Tää viikonloppu on ollut aikalailla normaalista poikkeava. Yksi viime aikojen parhaimmista päätöksistä oli kun menin käymään kakkosella pari viikkoa sitten. Sen jälkeen ei ole paljoa hengähdystaukoja ollut. Tutustuin roppakaupalla uusiin kivoihin ihmisiin ja meidän isoskoulutus porukka aktivoitui salamavauhdilla oikeeksi kaveriporukaksi. Se huono puoli steinerissa on että kavereita on eri puolella Helsinkiä eikä siltä omalta seudulta koulun puolesta tunne kovinkaan paljoa porukkaa jos ei itse osaa lähteä tutustumaan. Nyt sekin asia on korjattu ja tutustun kokoajan uusiin kivoihin tyyppeihin. Yhtäkkiä mulla ei olekaan enää niin hirveä himo muuttaa pois täältä.



Tällä viikolla musta tuntuu myös että mua on kiskaistu vähän taaksepäin, ei ole niin kiire aikuistua. Eilen olin pulkkamäessä ja tänään leikkimässä piilosta ikeassa. Ei aina tarvitse olla niin kypsä ja vanha, sitä ehtii sitten ihan liikaakin. Enkä mä nyt tiedä et olisko mulla hirveen paljoa kypsempää ja hauskempaa istuskella jossain ostarilla vetämässä mallun punasta keuhkot täyteen ja puhuessa paskaa niistä jotka on tekemässä jotain epäcoolia. Kypsyys tulee siitä asenteesta eikä tekemisistä.





Kyllä me silti lauantaina vietettiin Saden synttäreitä ja hauskaa oli taas. Ensin istuttiin iltaa Milanalla ja lopulta laulettiin paljon onnea vaan -biisiä kello 00:00 barbarossan edessä. Hauskaa oli taas niin että maha meinas haljeta. Huhhuh on mulla kivoja kavereita.



Tän viikon kruunas se että menin äipän kanssa leffaan ja syömään. Nauramiseksihan se meni ja leffassa nyyhkimiseksi. Niin ja ylläri sinänsä että meiän team oli tietty myöhässä leffasta jonkun vartin mutta eihän se menoa haittaa. Äitikin on aika ihana.

Uskon vahvasti siihen että aina jos menee huonosti niin se palkitaan. Niin kävi jälleen. Syksy oli vähän ankeampi taas mutta nyt joulun tienoilla asiat on järjestynyt ja fiilis on kaikin puolin hyvä. Se on jännä miten paljon energiaa saa siitä kun saa välejä sovittua ja ongelmia ratkottua. Vaikka ne ei oliskaan pinnalla olevia juttuja ne silti painaa takaraivossa ja nyt tuntuu että taas muutama solmu on auennut. Ehkä tää vuosi päättyykin aika kivasti.

tiistai 4. joulukuuta 2012

kaikella on jokin juju

 Jee! Vihdoin pääsen bloggailemaan, inspistä on muttei aikaa, kerrankin näin päin.
Meillä on joulu. Leivottiin pipareita, joista ensimmäinen pellillinen tosin paloi ja ne piti viedä ulos jotta savu hälvenisi. Keitettiin glögiä ja laitoin Elviksen joululevyn soimaan. Mulle joulun tuo raaka piparitaikina ja se Elvis. Joulurauhasta täällä ei ole tietoakaan, mutta ei sitä ole koskaan ollutkaan. Mua on aina lähinnä ärsyttänyt se hössötys nissenasseista ja puurokauhoista, se joulu on jotain paljon syvempää kuin ne mitä me koristellaan ja mitä me odotetaan. Se on täysin kiinni ihmisistä ja tunnelmasta ainakin mun kohalla. Ei ne tontut, Jeesus, bussipysäkkien mainokset angry birdseistä tai tissiliiveistä sinänsä liity siihen mikä on se ydin. Liian usein se vain meinaa unohtua.



Mulla oli ihan mahtava viikonloppu, aika tavallisesta poikkeava. Perjantai meni aika hilpeissä tunnelmissa myrskystä huolimatta ehtojen kavereiden kera. Lauantaina kävin kolme kertaa kahvilla ja näin pitkästä aikaa Meeriä joka on karannut Juankoskelle keskelle Alaskaa. On silti aina yhtä ihanaa huomata että se sama ihana kelmi on edelleen tallella. Siiri tuli meille yöks ja nauroin taas niin paljon että meinas maha haljeta. Sen jälkeen itkettiin ja katottiin yliromanttisia nyyhkyleffoja. Siiri on mahtava.

Totesin myös että miehet eivät todellakaan kuulu keittiöön, jos kerta on ihan järkeenkäypää heittää samaan kattilaan kananmuna, maitoa, sinappia, kaakaojauhetta, tonnikalaa, kermaa, hunajaa ja kinkkua. Yritys oli hyvä ja ennakkoluuloton, pisteet siitä. Ihan vaan vinkkinä kaikille miehille, siivoaminen ja ruoan tekeminen on aika hieno juttu osata ihan hengissä selviämisen takia tai yhteissovun säilyttämisen kannalta. Tai mikäli löydätte naisen jonka vahvuus ei ole siivoaminen (siis en minä tietenkään), on sellainen mies aika aarre joka osaa imuria käsitellä. No toisaalta eipä nykyään monien naistenkaan käteen moppi sovi ihan vain sen takia että ällöttää tai kynnet menee. Lycka i livet vaan!



En kohta enää tunne itteäni kun mun kaikki periaatteet menee jatkuvasti uusiksi. Oon vihannut talviurheilua henkeen ja vereen aina, mutta sunnuntaina mä olin jo heti luistimet jalassa pelaamassa lätkää! Lupasin vielä ettei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Mitä?!
En myöskään tiedä mikä mun tyyli enää on. Tajusin etten panosta ketään varten, mun on tarkotus riittää ihan sellaisena kuin olen. Tällä hetkellä mua kiehtoo enemmän lökärit ja hupparit kun ne korkkarit ja asukokonaisuudet jotka kuulu mun vanhaan tyyliin. Jos kaduilla menee täälläpäin joku meikitön spurgu tonnikalapurkki kädessä (uus addiktio) niin se oon sitten minä. Hei vaan.



Univelkaa on taas koko elämältä, joten taidan yrittää käydä aikasin nukkumaan. Ihan vinkkinä, suosittelen testaamaan stockan sänkyosastoa! Huippu mukavia sänkyjä ja saat loikoilla niissä 45 minuuttia ennen kuin tulee häätö. Väsyneen shoppailijan ja pakkasta pakenenvan pelastus.