keskiviikko 12. joulukuuta 2012

ja taas ne seinät kaatuu

On hyödyllistä keskustella syvällisiä eri ikäisten ihmisten kanssa. Niin oppii uusia asioita ja saa uusia näkökulmia asioihin. Asiat eivät ole yksinkertaisia ja ne oppii vain elämällä, pelkäämättä. Opin että parisuhteita ja liittoja on ainakin kahdenlaisia. Joissain liitoissa ollaan yhdessä siksi että rakastetaan toisia mutta käytännön syistä juttu ei vaan kertakaikkiaan toimi, siksi on pakko erota. Toisissa liitoissa ollaan taas yhdessä juuri käytännönsyistä mutta se rakkauden liekki taas on sammunut. En tiedä kumpi on satuttavampaa, onko ero edes oikea ratkaisu? Vanhempani ovat eronneet ja nyt toinen edustaa toista ja toinen toista liittotyyppiä uudessa elämässään. Kumman jalanjälkiä minä seuraan? En halua toistaa vanhempieni virheitä, en halua epäonnistua. Toisaalta, en voi oppia jos en koskaan joudu yrittämään uudestaan. Ehkä jotkut ihmiset on tarkotettu rakastamaan toisiaan mutta ei elämään yhdessä.



Mun elämä on ollut aika heittelehtivää pienestä pitäen. Mulla on aika vähän sellasia asioita jotka on aina pysyneet samana. Monilla mun kavereilla on joka vuosi samanlainen joulu. Ollaan perheen kanssa ja jokainen joulu toistaa itseään, se tuntuu turvalliselta, joku joka pysyy. Mun joulu on aina erilainen. On tullut eroja ja muuttoja uuteen paikkaan. Sitten mummuni kuoli ja sukuun on syntynyt lapsia ja tullut uusia osapuolia. Nyt parin vuoden ajan joulu on ollut samanlainen, olen viettänyt sen isäni kanssa meidän omaan tyyliimme. Joulu on ollut se meidän yhteinen aika kun muuten näemme tosi harvoin. Huristellaan taksilla paikasta toiseen ja kuunnellaan Elvistä. Ollaan yhdessä. Tänä vuonna isäni päätti sitten varata matkan ja lähteä matkalle yksin. Kiva.



Sanoin äidille kaikella rakkaudella että olen mielummin vaikka yksin kotona kun lähden perheeni kanssa keskelle hevonpersettä isäpuoleni vanhemmille. Joulu on ollut mulle pieni loma kovaäänisestä apinalaumasta jota myös perheeksi kutsutaan, enkä välttämättä jaksaisi matkustaa keskelle hulabaloota ja tonttusirkusta. Vaikka mut otetaan aina tosi lämpimästi vastaan, oma suku on aina se oma. Kai mä sit vaan lataan ipodin täyteen elvistä ja syön joulusuklaata ja graavilohta. Ei joku haluis adoptoida mua jouluksi?

Okei, tiedän että olen välillä turhan ylidramaattinen mutta musta vaan tuntuu että ihmiset kuolee ja katoo mun ympäriltä vaikka tiedän että aina on joku joka välittää. Sitä paitsi mul on ihana perhe ja paras äiti, mutta siltiiii!!



Tällä hetkellä voisin myös räjäyttää koko steiner koulun koska palaa siihen homeiseen rakennukseen niin hermo, mutta silti yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea siihen maailman hirveimpään mantsan kokeeseen joka olis pitäny tehä jo kaks kuukautta sitten. Voi vihtorin villahousut mun pää poksahtaa.

2 kommenttia: