torstai 31. tammikuuta 2013

it's a little bit funny this feeling inside

Illat vaan venyy ja sitä myöten taas aamut. Wilma täyttyy punaisista poissaolomerkinnöistä nukuttuani pommiin -taas. Mutta mua ei oikeestaan haittaa. Tykkään myöhäisistä aamuista, ne tuo mun päivään sitä energiaa. Se, että herää niin ettei väsytä, voi käydä suihkussa, paistella kananmunia, keittää kahvia ja laittaa radion päälle, antaa aamuun ihan toisenlaisen latauksen. On valoa ja hymyilyttää. Päähän ei satu eikä pyörrytä. Autot antavat tietä ja bussikuski tervehtii. Bussissa on iloisia vanhuksia ja iPodin musiikki värittää koko aamun. Mikään ei vituta. Ei edes se että olen myöhässä.



Viime postauksessa mietin mitä onnellisuus on. On taas se aika vuodesta että mietin paljon. Tällä kertaa mietin mitä on rakkaus. Rakkaudesta kirjoitetaan, rakkaudesta lauletaan ja siitä puhutaan. Paljon. Onko se kaiken sen arvoista? Tunne muiden joukossa. On se enemmän. Rakastuminen ei tarkoita sitä että pitäisi nähdä joka päivä ja lopettaa muut ihmissuhteet sen takia. Se ei tarkoita glamouria ja pelkkää sateenkaarikimallusta päivästä toiseen. Se on vahva tunneside ihmisen kanssa kenen kanssa on yhteisymmärrys ja halu jakaa elämää ja kokemuksia. Se kenestä välittää, kenestä haluaa pitää kiinni. Se kenen kanssa ei tarvitse aina tehdä mitään mutta voi silti olla onnellinen juuri siinä hetkessä. Ei tarvitse todistella koko maailmalle mutta ei myöskään piiloutua kaikilta katseilta. Ystävyyskin on rakkautta, niinkuin myös vaikka vanhemman rakkaus. Nekin ovat sitten tunnesiteitä, kaikki yhtä korvaamattomia. Ilman rakkautta ei mistään tulisi mitään, se on se mikä pitää meidät elossa.



Näin eilen Jadea pitkästä aikaa (reiluun viikkoon) ja ymmärsin mikä voima ystävyydessäkin on. Se että tietää mistä toinen tykkää, toinen osaa vaistonvaraisesti heittää nugetit uuniin ja toinen kaataa kysymättä karpalomehut lasiin. Sitten jutellaan, ei tarvitse selittää tuntemuksia kovinkaan tarkkaan koska toinen ymmärtää ne kysymättäkin. Voidaan näyttää yhdessä spurguilta ja vaeltaa alepaan ostamaan kokista yhteisillä rahoilla. Laulaa iskelmää ja nauraa tyhmille asioille. Sitten käydä nukkumaan saman peiton alle ja herätä niin että molemmat on kipeitä, mutta silti naurattaa. Mulla on ihan korvaamattomia ihmisiä mun elämässä joista oon kiitollinen joka päivä. On maailman hienoin fiilis kun joku ymmärtää sua tai tajuta että merkitsee jollekin jotain. Toivottavasti tekin ymmärrätte mitä merkitsette minulle.



Olenpa syvällisellä päällä taas. Ei hätää, se retardi returiparosa ei ole kadonnut mihinkään (tanssin viime viikonloppuna ganman stylea kolmelta yöllä silmät sidottuna), joten joumatamou öitä kaikille, olette ihania.

maanantai 28. tammikuuta 2013

pursuit of happiness?


Elämää opiskellaan ja siitä opitaan. Se kiittää ja joskus se kuittaa. Välillä se antaa lisää vauhtia ja sitten taas talloo alleen kuin testatakseen kuinka paljon me kestetään. Vahvat selviävät. Täytyy siis olla vahva. Pitää vain ajatella että aina kivivyöryn jälkeen tulee kuitenkin se kirkas nousukiito. Myrskyn jälkeen tyyntyy, sitten paistaa aurinko. Elämän tarkoitus on onnellisuus, jos sitä ei onnistu löytämään niin silloin se on omasta asenteesta kiinni. Nekin pienet lapset jotka eivät omista mitään tai ketään, löytävät onnellisuuden hetkiä arkisesta elämästään. Se täytyy vain ottaa vastaan. Tunnen oloni onnelliseksi.



Monesti ajatellaan että onnellisuus täytyy etsiä, löytää, tehdä ja toteuttaa. Häät ovat naisen onnellisin päivä, sitä suunnitellaan ja työstetään eikä mikään saa mennä pieleen. Se on rakennettu päivä, jolloin usein tuskanhiki valuu ja epätoivoiset stressikyyneleet valuvat. Onko se joka naisen onnellisin päivä? Glittertäyteiset prinsessapäiväkirjat uneksivat miehestä joka järjestää täydelliset treffit, viljellään mielikuvia kalliista lahjoista, purjeveneajeluista kuutamolla ja kosimisesta kuumailmapallossa. Mua alkaa usein ahdistaa jos mun eteen nähdään kauheesti vaivaa. Se on ihana tunne jos joku välittää, mutta ei siihen tarvita maailmaa mullistavia tekoja. Onnea ei etsitä, se tulee vastaan jos vain osaa olla tyytyväinen siihen mitä saa.



Onnellisuuden tunne tulee pienistä palasista. Se kun voi astella johonkin niin että tuntee kuuluvansa sinne, ei tarvitse hätäillä turhia. Tai kun luulee olevansa riittämätön antaessaan apua, mutta ymmärtää sitten auttaneensa enemmän kuin olisi ikinä arvannutkaan. Kun voi tuntea itsensä hyväksi, ei tarvitse olla muuta kuin on. Se kun kuulee lempibiisinsä sävelet juuri oikean ihmisen soittamana. Tai kun istuu kirkossa ja pappi lausuu juuri ne oikeat sanat jotka rohkaisevat jatkamaan eteenpäin, ne sanat joita olen itse pelännyt sanoa itselleni. Se kun voi vain kaatua lumihankeen keskellä yötä ja nauraa. Be happy.



keskiviikko 23. tammikuuta 2013

oppan rosas style - minun tyylini

Päätin tehdä postauksen vaatetyylistäni. Ajatuksena hieman haastava, mielipiteeni kivoista vaatteista muuttuvat pitkin päivää. Saan jatkuvasti inspiraatioita toisista ihmisistä tai mediasta, kaikkea ei tarvitse omistaa mutta se auttaa luomaan omaa tietä eteenpäin, kun hoksaa että hei tää toimii!


stylish

Oma tyyli on muutakin kuin ne vaatteet ja asusteet. Se on asenne ja olemus. Se miten sä kannat ne kuteet ylläsi. Ei korkkareita voi käyttää jos haluaa vain olla pieni ja huomaamaton eikä lyhyttä paitaa kannata käyttää jos pelkää kokoajan että napa näkyy. Olon kuuluisi olla itsevarma eikä ahdistunut.

Mun tyyli ainakin riippuu kans mielialasta. Jos oon iloinen ja innoissani jaksan miettiä tarkemmin mitä puen ja käytän yleensä aika paljon värejä, mutta jos on huono fiilis niin pukeudun tummaan ja joihinkin huppareihin. Pipon vedän päähän usein silloin kun väsyttää tai on huono hiuspäivä. Monilla vaatteilla on myös tunnearvoa. Jos jotain paitaa on käyttänyt jossain itselle tosi merkittävässä tilanteessa, ei sitä vaan voi heittää pois.


rocknroll

En sanoisi että pukeudun mitenkään hirveän räväkästi tai silleen että haluisin erottua massasta, mutta käytän yleensä aina omia visioita ja yhdistelmiä jolloin teen tyylistäni ainutlaatuisen. Usein kaverit sanovatkin että toi on taas niin rosamainen vaate. Usein käytän perusvärejä ja sitten punaisen eri sävyjä ihan tiilenpunaisesta koralliin, mutta nyt oon alkanut haalimaan kaappiini sinistä ja mintunvihreää. Kaiki niitit ja ketjut on kans kivoja, tällä hetkellä tykkään ehkä enemmän kultaisesta kuin hopeasta. Nahkatakit ja converset on vahvasti osa mua, mutta myös korkkarit ja hempeät tyttömäiset jutut kuuluu myös asiaan. Se vaihtelee ja muuttuu jatkuvasti, toki myös vuodenajan mukaan. Käytän myös usein paljon koruja ja on harvinaista jos mulla ei ole laukkua. En vain osaa olla ilman sitä.

swag

Toivon että nää kuvat auttoi edes vähän kuvastamaan mun tyyliä, kun ostos- tai päivän asu postauksia ei oo enää täällä niin paljoa näkynyt. Mistä te yleensä ostatte vaatteenne? Entä mitkä asiat teitä inspiroi? Mitkä jutut on eniten just sua? Mua oikeasti kiinnostais tietää!

tiistai 22. tammikuuta 2013

valonkantaja

Välillä unohdan että täytyy mennä nukkumaan. Kello käy ja mä olen intoa täynnä, hirveästi kaikkea tehtävää, joka ei olis pakollista mutta mukavaa. Tai olis niitä pakollisiakin juttuja, kuten vaikka läksyt, mutta ei mulla niihin ole energiaa. Lakkaa kynnet, selaa H&M:n kuvastoa, vaihda kehyksiin valokuvat, kirjoita blogia, lataa musiikkia, venyttele ja tee vatsalihaksia.. Kaikkea puuhaa löytyy kyllä. Lukittaudun yleensä huoneeseeni siksi aikaa kun nukkumaanmeno vääntö on ohi ja lapset nukkuu. Sen jälkeen nautin hiljaisesta talosta ja hiippailen keittiöön hakemaan karpalomehua ja jotain yöpalaa. Sitten kello käy ja muistan että hups, nukkumaankin pitäisi mennä. Aamulla sitten väsyttää ja se jatkuu siihen asti, kunnes tulee taas ilta ja saan energiapiikin.



Eilen yksi pitkäaikainen elämäni vaihe tuli tiensä päätökseen. Se oli haikeaa, hyvästellä rakennus joka oli tullut jo turhankin tutuksi ja ihmiset jotka ovat seuranneet kasvuani ja kohottaneet omilla taidoillaan itsetuntoani ja tehneet minusta hymyilevän tytön. Taipaleeni oikomishoidon parissa on nyt ohi. Mannerheimintien loppupäässä olevassa rakennuksessa olen viettänyt säännöllisin väliajoin aikaani jo vuodesta 2006 lähtien. Mulla oli vuoden ajan kiinteät raudat, lisäksi on ollut ties mitä häkkyröitä ja nyt lopuksi sellanen levy jota oon pitänyt öisin ja saan pitää vielä jatkossakin jos vain jaksan. On tää silti aika hieno juttu.

0

Mietin joskus, millaista olisi olla taas lapsi. Olisihan se aika rentoa, sut puettaisiin, ruoka tuotais sopivan lämpöisenä pöytään ja sua kärräiltäis vaan ympäriinsä. Ei olis turhaa mietittävää tai stressattavaa, päivän aktiviteetti vois olla vaikka keittiön ikkunasta näkyvän traktorin tarkkailu tai varpaiden syöminen. Toisaalta kyllä lapsenakin oli tunteita. Lapsiakin vituttaa. Kyllä mä muistan että vihasin talvea pienenäkin, olipa hei tosi siistiä ku sut paketoitiin johonki toppavaatteisiin ja iskettiin pulkkaan istumaan rukkaset käsissä niin ettei voinu tehdä mitään. Wou. Ja kyllä mä olin lapsena ihastunutkin, suunnittelin häitä ja annoin pusuja, tosin harvoille ja valituille. Mulla on edelleen tallella toukkahiuspompula jonka sain 5-vuotiaana joltain pojalta joka halus mennä mun kans naimisiin. Eipä oo siitäkään pojasta kuulunut sen koommin.
Lapsena sain harvoin mitään ja sen kerran ku mulle ostettiin nukke ilman mitään syytä, vain siksi että haluttiin ilahduttaa, teki se musta varmaan maailman onnellisimman tytön. Olin varma ettei kellään vois olla yhtä mahtavaa äitiä ku mulla.
Huolimatta siitä että mua pakotettiin syömään kukkakaalia ja saunan jälkeen takkujen selvittäminen oli hirveintä ikinä, oli mun lapsuus aika onnellinen.



Oon aika tyytyväinen mun elämään. Tottakai välillä ärsyttää, tällä hetkellä esimerkiksi laiskuuteni opiskelua kohtaan ja toisinaan olis kiva jos ei olis aina hirveä sirkus kotona päällä, on kuitenkin kaikki aika mukavasti. Sitä paitsi on taas ilta, ja illat on sitä mistä mä nautin ehkä kaikkein eniten.

maanantai 21. tammikuuta 2013

you got me got me like this argh

Ymmärsin että elämä rakentuu hetkistä. Yksi hetki johtaa toiseen hetkeen, välillä huonoon, välillä taas hyvään. Niistä muodostuu mieliala. Hyvistä hetkistä tulee onnelliseksi, huonoista surulliseksi. Elämä on sinänsä aika yksinkertaista, silti en tule koskaan ymmärtämään sitä.

Viikon aikana oli monenlaisia hetkiä. Kun kaikki istuivat hiljaa paikallaan ja kuuntelivat kappaletta joka oli minulle tärkeä. Kahvi maistui paremmalle kuin pitkään aikaan, olo oli levollinen. Tai se kun sain huutaa kovaa, vain koska ärsytti. Ei tarvinnut selittää kenellekään mitään, riitti että oli yksi ihminen joka ymmärsi. Aamu, jolloin sain kerrankin lojua sängyssä niin pitkään kuin halusin ja herätä siihen että yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä toi aamupalan sänkyyn. Se tunne, kun kuuntelee Bob Marleyta vessan lattialla ja itkee helpotuksen kyyneliä. Tai kun ärsyttää niin paljon ettei voi kun nauraa sydämensä kyllyydestä. Yö, jolloin oli kylmä, mutta tunnelma oli lämmin. Tuntui kotoisalta vain kuunnella kitaran soittoa ja nauttia siitä tunteesta, että maailmassa on joitain ihmisiä joille kelpaan ihan vain siksi että olen minä. Hetket ovat kallisarvoisia ja korvaamattomia. Niin kuin tämäkin hetki.



On mahtavaa kävellä ihmisjoukon läpi kuulokkeet korvilla, niin kovalla että pää tärisee. Hymyillä itsekseen ja katsella ihmisiä. Tepäs ette tiedäkään minkälaiset bileet mulla on pääni sisällä.

Opin myös sen tosiasian, että vaikeista ajoista voi olla kiitollinen. Ne ovat koulineet, tehneet minusta tälläisen kuin olen. Ne ovat auttaneet ymmärtämään elämää. Se että ihmiset ovat joskus satuttaneet, on opettanut miten toisia kohdellaan. Kaikilla on tunteet, eikä toista voi heittää pois kuin roskaa. En tykkää kliseistä, mutta nyt olen tajunnut sen että mikä ei tapa se vahvistaa. Ehkä se on sitten niin, että jos ei vaikeudet ole vahvistaneet niin silloin ne tappaa, tai ainakin sattuu enemmän. Kun kaikki ei menekään putkeen niin kuin aina. Ei kukaan opi lentämään ilman että menee nokilleen.



Kuljimme tänään Jaden kanssa keskellä keskustaa, hiukset sojotti eri suuntiin ja meikitön nassu punoitti pakkasessa. Molemmat oli uupuneita ja räjähtäneitä muutenkin. Tokaistiin, että tänään ei sitten törmätä tuttuihin. Oltiin hetken aikaa hiljaa, sitten todettiin että mitä sitten? Kenen mielipide meitä muka liikuttaisi, ketä varten meidän pitäisi muka näyttää hyviltä? Mehän sitä paitsi näytetään hyviltä. Jos jotain ei meidän oma olemuksemme miellytä, se on sitten u-käännös ja hejpådig. Antaudun ja lopetan yrittämisen, siten huomaan että keille olen riittävän hyvä tälläisenä. Niin sen täytyy olla.

tiistai 15. tammikuuta 2013

VASTAUKSET ♥ 2013

Vastauksia kysymyspostauksessa kysyttyihin kysymyksiin. Tuli melko pitkä, toivottavasti jaksatte lukea. Ihania ja haastavia kysymyksiä olitte kysyneet, kiitos niistä! Ajattelin että nyt on pääjuttuna tää teksti, joten kuvituksena on #instakuvia.

Mikä on sun lempiruoka? No tykkään italialaisesta ruoasta, pasta always in my heart, mutta myös thaimaalainen ruoka ja sushi on huippuhyviä!
Millaset on kunnon paardit? No yksinkertaisesti sellaset joissa on hyvää seuraa, ystäviä kenen kanssa pitää hauskaa mutta mahdollisesti myös uusia tuttavuuksia. Hyvä meininki ja musiikki, that's it.
Mitkä on sun lempivaatekaupat? No ihan noista peruskaupoista tulee vaatteita osteltua, Gina Tricot, H&M ja One Way. Tykkään myös BikBokin ja Bershkan vaatteista ja shoppailusta ulkomailla tai nettikaupoissa.
Minkälaiset on sun unelmahäät? Joko jossain merenrannalla tai muuten kauniissa ympäristössä, tai sitten jossain hienossa kirkossa. Kaikki olisi iloisia ja parhaat olis koolla. Saisin olla kaunis maailman ihanimman miehen vierellä ja tuntisin itseni onnelliseksi.
Minkälainen on kunnon ystävä? Sellainen joka jaksaa kuunnella ja tukea, jolta saa uusia näkökulmia asioihin ja joka osaa lohduttaa pelkällä olemassa olollaan. Yhdessäolo on hauskaa ja luontevaa, voi olla ihan oma ittensä.
Mitkä on sun lempiblogeja? Oon laiskistunut blogien lukemisessa, mutta tuttujen blogeja luen mielelläni (Sataakohan Huomenna, Helmiäispallo, Sink or Swim, Itkisitkö Onnesta...) linkittäkää siis ihmeessä omia blogejanne!
Mitkä on parhaita puolia sussa ittessäs tai mistä oot niinku ylpee? Oon aika sosiaalinen ja saan helposti uusia kavereita, lisäks oon yleensä tosi optimistinen. Mielestäni oon myös aika hyvä ystävä. Pyrin hyväksymään kaikki ihmiset sellasina kun ne on.
Mikä on parasta steinerissa? Se yhteishenki. Se on enemmän ku koulu, se on perhe. Kaikki tuntee sut, eikä siellä oikeestaan kiusata ketään. Siellä susta välitetään. Ihan oikeesti musta on tosi mahtavaa että voin olla koulussa melkeen samalla tapaa kuin kotona.



Mikä on sun lempileffa? Ehdoton lempileffa on leijonakuningas. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Enkä kyllä osaa sanoa että mikä vois olla listalla seuraavana, oon nähnyt paljon hyviä leffoja ja moni on kolahtanut.
Mikä sua inspiroi? Ihmiset ja musiikki.
Ketkä on sulle tärkeitä ihmisiä? Äiti on ykkönen, se auttaa mua aina ja tietää mun elämästä melkeen kaiken. Isikin on korvaamattoman ihana, vähän ku esikuva ja samalla se kenestä haluun pitää huolta. Ystävät on mulle ihan huipputärkeitä joista en ikinä haluu päästää irti, koska ilman niitä ei olis muakaan.
Mikä on mahtia? Mahtia on ystävät ja elämä ylipäätään. Ogelilaiset on niinkun ihan splended indeed.  
Kadutko ikinä että jäit steineriin etkä vaihtanut mihinkään muuhun lukioon? Miksi?
No sinänsä mua välillä houkuttais medialukio tai kallio, mutta ei ne kuitenkaan niin paljoa että voisin jättää koko steinerin taakseni. Kuulun tänne.
Paljon painat? En tykkää punnita itteäni, siitä tulee liikaa miettimistä ja mahan mittailua. Luulisin että paino on siinä 40-45 kg kieppeillä.
Minkä ikäsenä olit ekaa kertaa kännissä? Missä? Vai ootko ollut? Oon onnellinen siitä että alotin alkoholilla läträämisen aika myöhään. Ekan kerran kun itse hankin omat juomani oli ysiluokan päättärit.
Ootko ikinä seurustellu? Olenhan mä.
Mitä uudenvuoden lupauksia sulla on? Etten rakastu renttuun ja eläisin hetki kerrallaan. Lisäks vois lopettaa tän stressaamisen..
Mikä tekee sut onnelliseks? Ihmiset jotka välittää, hyvä musiikki ja suklaa.
Yksi tulevaisuuden haave? Saada uudenvuoden pusu Time Squarilla.
Paras kesäbiisi? Jason Mraz-I'm Yours
Kesämuisto? Lähdettiin Jaden kanssa neljältä yöllä pyöräilemään ja tultiin aamu kahdeksalta takaisin yhtä kokemusta rikkaampana.
Isi vai äiti? No oon kyllä silleen äitin tyttö, ollaan ihan tosi samanlaisia ja ymmärretään toisiamme. Isin kanssa meillä on kans paljon samaa me esimerkiksi tehään kaikki käytännön asiat vaikeimman kautta ja ollaan silleen team, pidetään yhtä. Korvaamattomia kummatkin.
Maa/maita jossa haluisit asua? Australia, Thaimaa, Amerikka, Englanti... Niitä on valtavasti, haluan nähdä koko maailman.
Unelma-ammatti? Ois mahtavaa olla joku toimittaja joka kiertää maailmaa ja kirjottaa jotain kolumnia sieltä. Tai sit voisin olla apinoiden hoitaja.
Henkilö jota ihailet? Äiti ja isi. Ne on molemmat onnistunu elämässään ilman mitään upeeta koulutusta, ihan vaan olemalla omia itsejään. Molemmat on toteuttanut unelmansa. Ihailen myös sitä että ne on edelleen kymmenen vuoden takaisesta erostaan huolimatta tosi hyviä ystäviä. Haluan pystyä samaan.



Jos oisit Disneyhahmo, mikä niistä olisit? Simba!! Ensin oon riekkunut koko lapsuuteni hyvässä ympäristössä tiiviin perheen ympäröimänä. Vaikeuksien jälkeen lähden sekoilemaan ja etsimään itseäni toiselle puolelle maapalloa, löytäen lisää retardeja kavereita. Löydän elämäni rakkauden ja palaan sankarina takas kotiin perustaen perheen.
Paras jäätelömaku? Mikä tahansa suklaa. Suklaa, vanhan ajan suklaa, suklaanougat, banaanisuklaa +kaikki ben&jerry suklaamaut.
Lempiherkku? ....suklaa!
Parasta joulussa? Perhe ja se hyvä fiilis. Kellään ei oo mitään velvollisuuksia tai kiire. Ruokaa ei pidä myöskään unohtaa!
Helsinki vai joku toinen kaupunki? Helsinki on se hometown nyt ja ikuisesti, haluaisin kyllä käydä Lontoossa ja New Yorkissakin, ne vaikuttaa niin ihanilta.
Käytkö bileissä? No jos on hyvää menoa tarjolla niin ei tarvii kyllä kauheen montaa kertaa käskeä että oon imussa.
Lasketteletko? Juu aina kun on mahdollisuus.
Mitä harrastat tai oot harrastanut? Teatteria kahdeksan vuotta, tanssia kymmenen vuotta tosin lopetin sen muutama vuosi sitten.
Kirja jonka luit viimeksi? No oon "lukenut" viime aikoina paljon äikäntehtäväksi annettuja kirjoja googlen ja kirja-arvostelujen avulla, mulla ei vaan ole aikaa vaikka lukemista rakastankin! Viimeisin kirja on kuitenkin Poika Raidallisessa Pyjamassa, se oli tosi koskettava.
Millaista musiikkia kuuntelet? Ahm. Todella laajasti kaikenlaista. Soittolistoilta löytyy Skrillexiä, Emeli Sandea, Kid Cudia, Tiahua, Jukka Poikaa, Bob Marleytä, Coldplaytä, Swedish House Mafiaa, Mumford&Sonsia.. Täytyy olla melodia ja rytmi, jokin juju. Jos se yhdistelmä natsaa ei oo mitään väliä onko se rockia, reggaeta, teinipoppia vai teknovibraa.
Ootko aina asunu Helsingissä? Kyllä ja ylpeä siitä!
Milloin itkit viimeksi?
En itke kovinkaan usein, välillä liikutun tai tulee epätoivon purkauksia, mutta siitä on jo vuosi aikaa kun itkin ihan kunnolla.
Usko, toivo vai rakkaus? Rakkaus, mutta ilman uskoa tai toivoa ei voi olla rakkauttakaan.
Mikä on sun motto? Hakunamatata!
Kauneinta mitä sulle on sanottu? En osaa määritellä tollasta, mulle on sanottu paljon kauniita asioita mutta sydämessä asti tuntuu aina kun joku jollain tapaa ilmaisee välittävänsä. Viimeksi tänään kun pitkäaikainen kaveripoika sanoi että olen ainoa ihminen tyttöystävänsä lisäksi kelle voi puhua mistä vain. Hymyilytti.
Mitä pelkäät? Olen aika säikky mutten kovinkaan pelokas. Pelkään vähän pimeää ja viime kesän jälkeen mua on alkanut ahdistaa yksin öisin kotiin tuleminen. Kaikista eniten pelkään kuitenkin menettäväni tärkeitä ihmisiä.
Mitä tiettyä vaatetta himoitset tällä hetkellä eniten? Ainiin, OnePieceä. Mut jotain muuta? Joulupukki toi mulle jo OnePiecen! Ei kylläkään aitoa mutta ei sillä ole mitään väliä. Muuten todella paha kysymys.. Ehkä uusia converseja tai jotain hienoa baseball takkia? Alan latautumaan jo uusien kevät vaatteiden hankintaan! 



Yskiikö ihmiset sun hiuksia päin? Se on ällöö Anteeksi mitä? No en kyllä ole huomannut että mun hiuksiin kohdistettaisiin erityisesti keuhkojen tyhjentämistä mutta..?
Lempilaulajasi? Tää vaihtelee päivittäin, mutta tällä hetkellä sanoisin Emeli Sande, jos ei lahjakkaita kavereita lasketa.
Mitkä ovat 3 parasta asiaa ulkonäössäsi? Hmm hiukset ovat kivat kun on nätskät luonnostaan, hampaat on suorat ja iho useimmiten hyvä. Jee!
Mikä on lempiliikuntalajisi? Kymmenen vuoden tanssitaustan takia sanon että tanssi, vaikka ihan pelkkä lenkkeilykin on kivaa. Molempiin liittyy musiikki niin se on jees!
Mihin kiinnität pojassa ekana huomiosi ja mikä on tärkeintä pojan ulkonäössä? Ekana huomio kiinnittyy vaatetyyliin ja hiuksiin, silmiin ja hymyyn ihastuu. Hymy on tärkeä, se kertoo itsevarmuudesta ja onnellisuudesta (hymykuopat!)
Oletko fiksu? Vaikka olenkin blondi, steiner ja eksyn usein voisin silti sanoa että oikeasti olen aika fiksu kumminkin.
Ketkä ja mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Pari läheistä ystävää kenen kanssa ei tulisi tylsää ikinä, kannettavan keittiön loputtomalla ruoalla ja musiikkia.
Ketkä ovat tärkeimmät ihmiset maailmassa sinulle? En mä osaa vertailla mitään enkä ketään, sorry!
Tuletko paremmin toimeen tyttöjen vai poikien kanssa? Se vaihtelee, tulee aikoja jolloin viihdyn poikien seurassa paremmin. En silti vaihtaisi mistään hinnasta pois rentouttavia lauantai-iltoja hyvän tyttökaverin kanssa!
Mikä arkinen asia jaksaa aina ilahduttaa sua uudelleen? Ehkä tekstiviestin saaminen tai suklaapalan syöminen.
Olet 16 (olenko ymmärtänyt oikein?) siispä kumpaa odotat enemmän: että täytät 17 vai 18 vuotta? Olet ymmärtänyt oikein. 17-vuotiaaksi tulemisessa ei ole mitään glamouria, lapsilisät loppuu, bussilipusta saa maksaa aikuisen maksun ja moni muukin etu katoaa, silti ei saa mitään etuja itselleen. 18-vuotiaana melkein kaikki ikärajat onkin jo rikottu, mutta onko se kivaa? Se tarkoittaa sitä että minun oletetaan olevan vastuullinen aikuinen ja etten tee mitään tyhmää, ei ole enää rajoja rikottavana. Haluanko sitä? Ei, en halua vanheta!
Mistä asiasta liikutuit viimeksi? Eilen kun muistelin mummua ja muutenkin vanhoja aikoja.
Viihdytkö paremmin kotona vai menoissa? Vaikka oonkin kokoajan liikenteessä, oon perimmiltäni aikamoinen kotihiiri. Tykkään lojua kotona ja ottaa ihan rennosti, mutta välillä on kyllä kiva kun saa iltaan vähän menoa ja meininkiä! Ei kotona jaksa montaa iltaa putkeen lojua..
Kuka on sun esikuva?
Äiti ja isi.
Mikä on sun lempiohjelma?
Katon tosi vähän telkkaria, mutta joko jotkut naisten hömppäsarjat tai rikossarjat. Musiikkikilpailut on kans kivoja.



Jos et osais enää suomea mitä puhuisit? Täydellistä portugalia kurkkuärrällä ja kovalla äänellä höystettynä.
Mikä saa sut suuttumaan? Välinpitämättömät ihmiset tai joustamattomuus.
Ootko pitkä vai lyhyt? Mua monesti luullaan pidemmäksi, mutta oon oikeesti aika lyhyt, about 165cm.
Mitkä on parhaimmat puolesi? Optimistisuus ja sosiaalisuus. En myöskään voi sanoa vihaavani ketään ja en oo mielestäni kellekään kovin ilkeä ilman hyvää syytä.
Mistä taidotasi oot kaikkein ylpein?
Siitä että olen löytänyt ympärilleni niin ihania ihmisiä.
Mikä on kivointa tän blogin kirjottamisessa? Se että pystyn tekstien avulla jäsentelemään ajatuksiani ja löytämään asioista uusia merkityksiä. Unohdun myös usein lukemaan vanhoja postauksia.
Jos saisit matkustaa aikakoneella mihin tahansa aikaan ja paikkaan minne menisit?
Olisin naispääosa jossain 80-luvun musikaalissa.
Missä näet ittes 10 vuoden päästä? (tiiän et haluut elää hetkessä mut ihan näin ajatuksena) Ihanaa että joku on oikeesti perehtynyt mun tavotteisiin! 10-vuoden päästä oon 26-vuotias, matkustellut ympäri maailmaa ja opiskellut itselleni ammatin. Oon löytänyt unelmieni miehen ja aletaan jo vähän suunnitelemaan perheen perustamista, kun ollaan vielä vähän seikkailtu ja käyty biitsibaardeissa.
Mikä on paras viikonpäivä ja miksi? Perjantai. Silloin helpottaa ja kaikki tuntuu kivalta kun tietää että huomenna saa nukkua ja tehdä mitä itse haluaa.
Mitä teet ens juhannuksena? Kaikki suunnitelmat on auki (nojoo, tammikuu) mutta johonkin kaverin möksälle olis kyllä kiva mennä!
Mikä on elämän tarkoitus
? Onnellisuus. Rakastuminen, rakastaminen ja oman tiensä löytäminen.

Kiitos kaikille, ootte ihania ja tunnette mut paremmin kuin ikinä olisin osannut kuvitella! Toivottavasti jaksoitte lukea ja tykkäsitte, jos jäi vielä askarruttamaan joku niin aina saa kysyä rohkeasti!

maanantai 14. tammikuuta 2013

ja juna kulkee vaan

Maanantait on aina vähän tälläsiä. Nukuttaa ja päätä särkee. Sitten naurattaa ihan kamalasti ja on kaikille paljon kerrottavaa. Sen jälkeen kyrsii kaikki. Maanantait on aika rankkoja, mut yleensä ihan hyviä päiviä kumminkin.

Oli ihan kiva että oli viikonloppu jolloin ei ollut mitään sovittua tekemistä. Nukkuminen ja lojuminen oli sallittua. Kävelin onepiecessä maunulaan ja näytin slendermaniltä. Se ei haitannut, nauroin Jaden kanssa enemmän mitä pitkään aikaan. Yöllä totesimme ettei kummallakaan ole yhtään nälkä, mutta jotain tekisi mieli syödä. Tulimme keittiöstä nugettien, salaattikulhon ja jääkapista sniikattujen skumppalasien kanssa, siis ihan perus ateria sillon kun ei ole yhtään nälkä. Sitten mietimme syntyjä syviä ja nukahdimme onnellisena kylki kyljessä. On ihanaa että on ystävä.



Käytiin tänään Milanan kanssa perinteisellä maanantaikaffella ja mietittiin minkälainen on täydellinen mies. Entä täydellinen parisuhde? Kai sen tietää sitten kun sellaisen löytää. Sitä me kaikki täällä kai etsitään. Kaikkialla on onnellisia pareja jotka vannovat toisilleen ikuista rakkautta, miettivät mitä ostaa toiselle ystävänpäivä lahjaksi. Odottavat että pääsevät oman kullan kainaloon. Olisihan se kiva jos olisi joku. Olis toimiva suhde ilman stressiä ja pohtimista että mitä toi nyt tollakin tarkoitti. Mielummin näin kun jossain horjuvassa suhteessa. Muutenkin ajatus on ahdistava, jos löytäisin nyt elämäni rakkauden jonka vierellä olisin hamaan hautaan asti. Ei, ei vielä!




Yritän kovasti elää päivä kerrallaan, mutta en voi sille mitään että odotan jo kesää! Mulla on huiseja suunnitelmia jo kesäksi ja alkaa nää minusasteet kyllästyttää.. Samoin toppatakin ja villapaitariippuvuus. Tää ei vaan koskaan oo ollu mun juttu.



Olen löytänyt yhteisen sävelen veljeni kanssa pleikkarin tultua taloon. Roope oli ihan fiilareissa kun olin kerrankin kotona ja pelattiin yhdessä fifaa ja änäriä. Sovittiin että joku ilta pidetään kunnon lanit oikealla ruokavarustuksella. Roopen mukaan olen myös tosi hyvä fifassa, parempi kuin se vaikka olenkin aika kova kiroamaan ja huutamaan. Musta aika iso kohteliaisuus vieläpä omalle siskolle.

Nyt taidan mennä kokkailemaan jotain huippuhyvää nuudeliateriaa, oikein ihanaa alkuviikkoa kaikille!

lauantai 12. tammikuuta 2013

mä tiedän sen, kenen oon tai en

Nukkuminen on maailman parasta. Ihanaa ettei tarvitse välittää kellosta, saan vain nukkua. Ensimmäinen kouluviikko imi kaikki mehut, tuntuu että viikko ei meinannut loppua koskaan. Fysiikkaa, a-ruotsia, saksaa ja uskontoa. Eih. Olen lukion ekalla, mutta missä panostus? Käyttäydyn kun kasiluokalla, pelaan sanajahtia tai rämppään puhelinta. Miksi? En tiedä. En jaksa eikä kiinnosta. Pakko ryhdistäytyä tai käy huonosti.

Välillä on ihanaa olla isosisko. Juttelin 3-vuotiaan pikkusiskoni kanssa päivän kuulumisista, Riitua vähän harmitti että Urho oli sanonut sille ettei se tykkäisi siitä. Se oli kuulemma vain huutanut ja paiskonut lapioita. Kysyin, oliko Urho nukkunut päiväunia. No eipä ollut. Tultiin siihen johtopäätökseen että väsyneinä ne pojat tuppaa mesoamaan vähän turhasta, kyllä se poika Riitusta tykkää jos kerta haluaa aina tulla leikkimään. Sen jälkeen sain kuulla olevani tosi kiva ja keskustelu oli ohi, tyttö palasi takaisin syömään. Hymyilytti.



Pohdin eilen ystävyyttä. Mitä on olla yksinäinen? Täällä on paljon ihmisiä joilla ei ole ketään, tuntuu että koko maailma on kääntynyt vastaan ja viillellyille ranteille nauretaan. Sitten on ihmisiä joilla on suuret kaveriporukat ja menoa jokapaikassa, muttei yhtään sellaista ystävää kenelle kertoa miltä oikeasti tuntuu. Vastakohtana on myös niitä, joilla on muutama luottoystävä muttei kaveriporukkaa. Toisaalta olo voi olla yksinäinen vaikka olisi kumpiakin, yksinäisyys tulee sisältä kun tuntuu ettei kukaan välitä. Se ei välttämättä ole konkreettista, vaan tunnetila. Jokainen tuntee varmasti olonsa välillä yksinäiseksi, se on yhtä arvokas fiilis kun kaikki muutkin. Miksei silti kaikista vaan vois pitää huolta?



Ärsyttää ihmiset jotka luulevat tietävänsä sinusta enemmän kuin sinä itse. Kyllä minä tiedän minkälainen ihminen olen, kenen kanssa liikun, seurustelenko ja mitä olen milloinkin tehnyt. Ei muiden tarvitse päätellä sitä puolestani. Asioita voi sanoa suoraan eikä kierrellä selkäni takana. Rasittavaa. Minulla ei ole ongelmia itseni kanssa, toivottavasti muillakaan ei ole.



Nyt voisin ryhdistäytyä ja lähteä tonne siperiaan. Luistelin muuten eilen ekaa kertaa hokkareilla! Enkä edes kaatunut.. NHL here I come.

psst! Vikat mahikset kysellä vielä kysymyspostauksessa!

tiistai 8. tammikuuta 2013

rosa älä tyri nyt

 Mun pitää ryhdistäytyä. Nyt. Ajattelen aina että ensimmäinen askel on ongelmien myöntäminen ja halu korjata ne. Tänään suoristin ryhtini ja laitoin hiukset ponnarille. Keitin kupillisen mun special rakkausteetä ja hengitin syvään. Avauduin kunnolla ja äiti iski mulle elämäntaitooppaita kouraan, kirjoja jotka oli valaissut sitä kun se oli itse samassa tilanteessa. Nyt aloitan itseni kunnostamisprojektin.

Viime postauksessa tajusin että olen itseni pahin vihollinen. Se on totta. Kusen kaiken omalla asenteellani ja itse kehittämilläni ongelmilla. Miksi? En tiedä. Mitä ikinä tapahtuukin on sitten sen ajan murhe, en saisi tukahduttaa itseäni. Tekisi mieli hakata päätä seinään ellei kello olisi jo puolenyön. Hehe, hyvinhän minä tätä unirytmiä korjailen. Voi jeeesus.



Vuoden eka koulupäivä on ohi. On sekin jo alku. Kurssit vaikuttavat aika superpuuduttavantylsiltä, mutta aion yrittää. Ainiin ja tunneille ei kuulemma pääse sisään jos on minuutinkin myöhässä. No se on sitten hejpådig ussankurssi tai sit mun pitää ihan oikeesti muuttua ja syntyä uudelleen ja vaihtaa varmaan etunimikin. Ei toi ajoissa oleminen oo oikeen ikinä kuulunut mun vahvuuksiin.

Olin tänään kahvilla Wiltsun kanssa ja ah, tuntuu että olisin puhaltanut ulos jonkun pahan mustan pilven. On paljon helpompi hengittää ja asiat selkisi edes vähän. Ystävät ja ihanat ihmiset on se mistä mä saan kaikista eniten hyvää mieltä ja energiaa suklaan ja musiikin lisäks. Se että on ihmisiä jotka ymmärtää sua ja jaksaa kuunnella ja jotka saa hymyn sun huulille on maailman paras juttu. Yksin ei vaan voi elää, ei todellakaan.



Ihan kun olisin käynyt pesukoneessa, on ollut taas niin sekava päivä. Tässäkään postauksessa ei ollut mitään ideaa, silti enemmän oivalluksia kuin pitkään aikaan, ehkä ne välittyivät ehkä ei. Tänään olen ollut ryytynyt ja surullinen mutta tällä hetkellä kuuntelen shakiraa ja tanssin vaikka herätys on kuuden tunnin päästä. En yhtään ihmettele ettei musta saada selvää kun en itsekään saa, mutta ehkei kannatakaan olla turhan yksinkertainen. Nyt yritän kuitenkin päästä solmullisten aivojeni kanssa nukkumaan ja herätä huomenna taas ihan uutena ihmisenä ilman tummia pilviä.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

ja matka jatkuu, ethän epäröi

Tämän vuoden kirkas alkukiito on ohi, loman hehku sammuu kun arki koittaa taas huomenna. Hieno loma olikin. Joulujuhlapäivästä tuntuu kyllä olevan aika pitkä aika, asiat olivat ihan erilailla silloin. Jotkut asiat eivät silti koskaan muutu ja hyvä niin, aina tarvitsee jotain tuttua ja turvallista. Tällä hetkellä se tarkoittaa taas koneen ääressä kirjoittamista ja suklaan syömistä. Joulusuklaa on pian syöty loppuun.



Elämä on niin arvaamatonta. On hurjaa ajatella miten elämäni voi olla ihan erilaista kuukauden tai viikonkin päästä. Tavallaan haluaisin perääntyä, toisaalta taas juosta kovempaa. Pelkään liikkua mihinkään suuntaan, entä jos mokaan? Teen jotain väärin ja sitten kaikki sortuu. En halua joutua pettymään, en murtaa muita tai itseäni. Miksei kaikki vaan vois onnistua kerralla?

Mun unirytmi on ihan päin seiniä, päätin että ihan turha edes yrittää siirtää sitä. Kerran se kirpasee. Viime yönä katoin vielä neljältä titi nallea ja arvostelin spice girlsien vaatevalintoja. Pari yötä sitten oltiin 13 ihmisen porukalla yötä Tuomolla joka tarkoitti luonnollisesti sitä ettei nukuta kuin tunti silloin tällöin. Toisaalta mä taisin kyllä nukkua eniten kun oon opetellut nukkumaan päiväunia keskellä keittiön lattiaa koko sirkuksen ollessa kotona. Joistain taidoista todella on hyötyä, turha siis harmitella jotain epäonnistuneita kokeita hyödyttömistä aineista.



Oon oikeastaan viettänyt toisen lomaviikon aika aktiivisesti poikaporukassa. En valita, välillä poikien kanssa oleminen on vaan paljon helpompaa. Ne ei yritä yleensä esittää mitään muuta kuin ne on. Pitää vaan unohtaa turha bakteerikammoisuus ja kitinä. Se on ihan fine juoda koko porukka samasta kokispullosta vaikka itse saisikin pohjalimat. Se on ihan fine röyhtästä toisen naamalle tai katsoa leffaa jonka pointti on tissit ja pervoilu. South Park on ohjelmana oikein hieno. No, on myös ihan mukavaa käydä ensi viikolla kahvilla ihan vain naisten kesken sievästi siemaillen.

Mun asuinpaikkakriisi meni ohi, oon oppinut viihtymään täällä. Tykkään käpylästä, siellä on aina niin hyvä tunnelma kun ensin vaan oppii tuntemaan ihmisiä. Okei, vaikka siellä poltellaankin pilveä ja kaikki ainakin luulevat tietävänsä sinusta kaiken, se on silti tosi yhteisöllinen paikka. On toki hieman hämmentävää kun ihmiset joita et itse edes tunne tietävät suhdekuviosi paremmin kuin sinä itse, mutta niin se menee. Tervetuloa Käpylään.



Tajusin viime yönä taas omia virheitäni ja huonoja piirteitä. Olen varmasti aika vaikea ihminen. Pitäisi oppia luottamaan ja lakata uskottelemasta kokoajan kaikkea ja säätelemään tunteitaan omien epäilyksien varassa. Turha sitten ihmetellä että miksi lopulta oon ihan solmussa, jos en anna itselleni mitään mahdollisuutta olla onnellinen. Oon itseni paras ystävä ja pahin vihollinen. Käyn ikuista taistelua, mutta ehkä joskus parempi voittaa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

lights will guide you home

Mulla on tosi jännä olo. Tuntuu että olisin kokoajan vähän lennossa. Mulla on taas koko huone täynnä sänkyä kun Sade oli täällä yötä, jolloin voin vaan lojua. Lakkailen kynsiä ja mietin elämää. Kokoajan pitää päättää ja mennä eteenpäin. Jotkut päätökset ärsyttää jälkikäteen ja jotkut pelottaa etukäteen. Silti perääntyminen ei kannata, ei se edes onnistu. Kaikki tulee vastaan lopulta.



Uusivuosi oli tosi kiva. Päivällä luin kirjeen jonka olin kirjoittanut vuosi sitten itselleni, päivämääräksi jolloin sen saa lukea oli merkitty 31.12.2012. Itketti vähän, mutta se pisti hymyilemään. Olin onnellinen silloin, olen onnellinen nyt. Tiedän nyt paljon enemmän mitä silloin, elämä kouli ja elämä opetti. Se tulee potkimaan vielä useaan otteeseen, mutta kestän kyllä. En murru. Nyt saan voimaa kivoista ihmisistä jotka pitävät kädestäni kiinni jos jalkani horjuu.



Mä haluan aina olla kaikille kiltti, varsinkin jos mulle ollaan ystävällisiä. En tykkää mielistelystä, mutta en myöskään ilkeilystä saadakseen vahvan vaikutelman. Silti pelkään että aina loppujen lopuksi loukkaan jotakuta tai sitten menetän jotain mikä onkin ollut tärkeää. Haluan pitää kaikista ilmapalloista kiinni, ne ei saa karata eikä poksahtaa.

Olin eilen aika hilpeä. Ei se haittaa, mulla oli hauskaa. Ymmärsin, ettei munkaan tarvitse aina onnistua kaikessa. Saan välillä lyödä yli ja kokea asioita vaikka se ei olisikaan se ykkösvaihtoehto järkevien asioiden listalla. Ja mun uudenvuoden lupaus on ollut kautta aikojen etten kadu mitään. Se pätee edelleen. Se tarkoittaa myös sitä että asioita pitää harkita sen verran ettei ole mitään mitä katua.



Olen aika syvällinen tänään, vastapainoa viime öiselle seikkailuhenkisyydelle. Vuoden vaihtuminen tarkoittaa mulle aina yhden oven sulkemista ja toisen avaamista, nyt on taas sellainen hetki. Kiitän kaikesta ja hymyilen maailmalle. Nyt kun yksi ovi on takana suljettu, edessä ovt kaikki ovet auki.