torstai 31. tammikuuta 2013

it's a little bit funny this feeling inside

Illat vaan venyy ja sitä myöten taas aamut. Wilma täyttyy punaisista poissaolomerkinnöistä nukuttuani pommiin -taas. Mutta mua ei oikeestaan haittaa. Tykkään myöhäisistä aamuista, ne tuo mun päivään sitä energiaa. Se, että herää niin ettei väsytä, voi käydä suihkussa, paistella kananmunia, keittää kahvia ja laittaa radion päälle, antaa aamuun ihan toisenlaisen latauksen. On valoa ja hymyilyttää. Päähän ei satu eikä pyörrytä. Autot antavat tietä ja bussikuski tervehtii. Bussissa on iloisia vanhuksia ja iPodin musiikki värittää koko aamun. Mikään ei vituta. Ei edes se että olen myöhässä.



Viime postauksessa mietin mitä onnellisuus on. On taas se aika vuodesta että mietin paljon. Tällä kertaa mietin mitä on rakkaus. Rakkaudesta kirjoitetaan, rakkaudesta lauletaan ja siitä puhutaan. Paljon. Onko se kaiken sen arvoista? Tunne muiden joukossa. On se enemmän. Rakastuminen ei tarkoita sitä että pitäisi nähdä joka päivä ja lopettaa muut ihmissuhteet sen takia. Se ei tarkoita glamouria ja pelkkää sateenkaarikimallusta päivästä toiseen. Se on vahva tunneside ihmisen kanssa kenen kanssa on yhteisymmärrys ja halu jakaa elämää ja kokemuksia. Se kenestä välittää, kenestä haluaa pitää kiinni. Se kenen kanssa ei tarvitse aina tehdä mitään mutta voi silti olla onnellinen juuri siinä hetkessä. Ei tarvitse todistella koko maailmalle mutta ei myöskään piiloutua kaikilta katseilta. Ystävyyskin on rakkautta, niinkuin myös vaikka vanhemman rakkaus. Nekin ovat sitten tunnesiteitä, kaikki yhtä korvaamattomia. Ilman rakkautta ei mistään tulisi mitään, se on se mikä pitää meidät elossa.



Näin eilen Jadea pitkästä aikaa (reiluun viikkoon) ja ymmärsin mikä voima ystävyydessäkin on. Se että tietää mistä toinen tykkää, toinen osaa vaistonvaraisesti heittää nugetit uuniin ja toinen kaataa kysymättä karpalomehut lasiin. Sitten jutellaan, ei tarvitse selittää tuntemuksia kovinkaan tarkkaan koska toinen ymmärtää ne kysymättäkin. Voidaan näyttää yhdessä spurguilta ja vaeltaa alepaan ostamaan kokista yhteisillä rahoilla. Laulaa iskelmää ja nauraa tyhmille asioille. Sitten käydä nukkumaan saman peiton alle ja herätä niin että molemmat on kipeitä, mutta silti naurattaa. Mulla on ihan korvaamattomia ihmisiä mun elämässä joista oon kiitollinen joka päivä. On maailman hienoin fiilis kun joku ymmärtää sua tai tajuta että merkitsee jollekin jotain. Toivottavasti tekin ymmärrätte mitä merkitsette minulle.



Olenpa syvällisellä päällä taas. Ei hätää, se retardi returiparosa ei ole kadonnut mihinkään (tanssin viime viikonloppuna ganman stylea kolmelta yöllä silmät sidottuna), joten joumatamou öitä kaikille, olette ihania.

2 kommenttia: