sunnuntai 6. tammikuuta 2013

ja matka jatkuu, ethän epäröi

Tämän vuoden kirkas alkukiito on ohi, loman hehku sammuu kun arki koittaa taas huomenna. Hieno loma olikin. Joulujuhlapäivästä tuntuu kyllä olevan aika pitkä aika, asiat olivat ihan erilailla silloin. Jotkut asiat eivät silti koskaan muutu ja hyvä niin, aina tarvitsee jotain tuttua ja turvallista. Tällä hetkellä se tarkoittaa taas koneen ääressä kirjoittamista ja suklaan syömistä. Joulusuklaa on pian syöty loppuun.



Elämä on niin arvaamatonta. On hurjaa ajatella miten elämäni voi olla ihan erilaista kuukauden tai viikonkin päästä. Tavallaan haluaisin perääntyä, toisaalta taas juosta kovempaa. Pelkään liikkua mihinkään suuntaan, entä jos mokaan? Teen jotain väärin ja sitten kaikki sortuu. En halua joutua pettymään, en murtaa muita tai itseäni. Miksei kaikki vaan vois onnistua kerralla?

Mun unirytmi on ihan päin seiniä, päätin että ihan turha edes yrittää siirtää sitä. Kerran se kirpasee. Viime yönä katoin vielä neljältä titi nallea ja arvostelin spice girlsien vaatevalintoja. Pari yötä sitten oltiin 13 ihmisen porukalla yötä Tuomolla joka tarkoitti luonnollisesti sitä ettei nukuta kuin tunti silloin tällöin. Toisaalta mä taisin kyllä nukkua eniten kun oon opetellut nukkumaan päiväunia keskellä keittiön lattiaa koko sirkuksen ollessa kotona. Joistain taidoista todella on hyötyä, turha siis harmitella jotain epäonnistuneita kokeita hyödyttömistä aineista.



Oon oikeastaan viettänyt toisen lomaviikon aika aktiivisesti poikaporukassa. En valita, välillä poikien kanssa oleminen on vaan paljon helpompaa. Ne ei yritä yleensä esittää mitään muuta kuin ne on. Pitää vaan unohtaa turha bakteerikammoisuus ja kitinä. Se on ihan fine juoda koko porukka samasta kokispullosta vaikka itse saisikin pohjalimat. Se on ihan fine röyhtästä toisen naamalle tai katsoa leffaa jonka pointti on tissit ja pervoilu. South Park on ohjelmana oikein hieno. No, on myös ihan mukavaa käydä ensi viikolla kahvilla ihan vain naisten kesken sievästi siemaillen.

Mun asuinpaikkakriisi meni ohi, oon oppinut viihtymään täällä. Tykkään käpylästä, siellä on aina niin hyvä tunnelma kun ensin vaan oppii tuntemaan ihmisiä. Okei, vaikka siellä poltellaankin pilveä ja kaikki ainakin luulevat tietävänsä sinusta kaiken, se on silti tosi yhteisöllinen paikka. On toki hieman hämmentävää kun ihmiset joita et itse edes tunne tietävät suhdekuviosi paremmin kuin sinä itse, mutta niin se menee. Tervetuloa Käpylään.



Tajusin viime yönä taas omia virheitäni ja huonoja piirteitä. Olen varmasti aika vaikea ihminen. Pitäisi oppia luottamaan ja lakata uskottelemasta kokoajan kaikkea ja säätelemään tunteitaan omien epäilyksien varassa. Turha sitten ihmetellä että miksi lopulta oon ihan solmussa, jos en anna itselleni mitään mahdollisuutta olla onnellinen. Oon itseni paras ystävä ja pahin vihollinen. Käyn ikuista taistelua, mutta ehkä joskus parempi voittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti