tiistai 5. helmikuuta 2013

pidän siitä miten kerrot asioita, tunteita



Tässä on nasusukat. Riku nimesi ne joskus nuortenleirillä nasusukiksi, koska näytin ne jalassa kuulemma ihan nasulta. Sinänsä mua harmittaa että oon pyrkimässä loistefestareille juuri silloin kun olisi taas nuortenleiri. Ikävöin sitä fiilistä kun herään mun nasusukat jalassa yökkäri päällä aamupalalle ja pääsen kahvikoneen kimppuun. Ikävöin sitä että voin näyttää rähjäiseltä ja juosta täysiä ja sitten liukua pitkin käytävää mun nasusukissa. Voin lauleskella pitkin päivää ja leikkiä että olen superpallo. Kenenkään ei tarvitse kyseenalaistaa, kaikki tietävät että se on Rosa.

Välillä turhauttaa elää lapsiperheessä. Meidän pesueessa on kuusi henkilöä, yhteensä tavataan siis päivässä joku tuhat ihmistä joiden mukana saadaan kokoajan miljardeja bakteereita. Se taas tarkoittaa sitä että ongitaan kaikki mahdolliset taudit mitä milloinkin on olemassa. Tällä kertaa shown nimi on norovirus. Tuntuu että oon mukana selviytyjissä jossa odotetaan iltahämärällä kenelle se kohtalo seuraavaksi rapsahtaa, kuka selviää vai selviääkö kukaan? Toisaalta taas turhauttavaa vain odotella, tulis vaan kaikki paska niin se olis alta pois. Voisin maalata meidän ulko-oveen punaisen rastin niinkuin keskiajalla niihin koteihin joissa oli rutto. Kaikki menee ihan mönkään kun aina pitää sairastaa.



Päätin eilen kävellä hämärtyneessä Helsingissä kerrankin ilman kiirettä. Kuljin keskustasta Sörnäisiin kierrellen Kallion ja Hakaniemen kautta. Vaikka vuodenaika ei näytäkään Helsinkiä parhaassa mahdollisessa valossa, ymmärsin taas miksi rakastan tätä paikkaa vaikka pimeys ja kylmyys välillä saa turhautumaan koko pohjolaan. Joka kulmalle liittyy jokin muisto, joka sai välillä naurahtamaan ääneen. Kuuntelin musiikkia ja katsoin ohikulkevia ihmisiä. Mietin elämää. Kaikki on nyt juuri niin kuin pitääkin olla. Ei huolta huomisesta.

Pikkiriikkinen veljeni on huomaamattani kasvanut isoksi. Eilen tärähti täyteen täysi kymppi (sekä kymmenennet synttärit kun Roope viettää kipeänä). Tunnen itseni aika vanhaksi, kun ymmärsin että kohta Roopekin on jo teini. Kohta sillä on tyttöystävä ja se riekkuu perjantai-illat ulkona. Ei! Päätin ostaa sille lahjaksi t-paidan ja bokserit miehisyyden merkiksi. On haikeaa katsoa kun Roope tulee mun kanssa samaan aikaan kotiin illalla kun se on ollut lätkämatsissa ja silläkin on Ponkes pipo päässä. Kävellessä se huikkaa kaverilleen " Tammenterska! ". Sen jälkeen saan tarkan selostuksen siitä mikä on terska, koska itse en kuulemma sitä kuitenkaan tiedä. Mitä ihmettä, missä mun pikkuveli on?



Nyt toivon että joku hyvä haltija poistais kaikki pöpöt tästä sairastuvasta eikä seinät kaatuis päälle. Ehkä ongelmat ratkeaa kokkailemalla ja antoisalla fifa-matsilla. No worries, for the rest of your days.

2 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä vielä, Roopelainen<3! Ihan tuli tippa linssiin! :D Ootte ihanii!!

    VastaaPoista