sunnuntai 17. helmikuuta 2013

tahdon olla sulle tähti

Mua hirvittää välillä kohtalo. Tai oikeestaan se miten ihan kaikella on merkitys ja tarkoitus, jokainen asia vaikuttaa johonkin. Asiat on pieniä, ihan pikkiriikkisiä joita ei edes ymmärrä silloin. Silti ne vaikuttaa vaikka ihan elämän loppuun saakka. Entä jos en silloin olisi mennyt sinne, jos en olisi sanonut sitä asiaa tai tehnyt niin kuin tein? Silloin en olisi tässä, kirjoittamassa tätä tekstiä ja kuuntelemassa tätä biisiä.



Oon viime aikoina ymmärtänyt sen miten tärkeitä vanhemmat mulle on. Ne on sinänsä aina ollut siinä, vähän niinkuin itsestäänselvyytenä. Oon tosi läheinen mun äidin kanssa, meiän suhde ei sinänsä oo ehkä niin puhdas äiti-tytär suhde, ollaan enempi hyviä kavereita, vaikka toki äiti on ykköseks mun huoltaja. Me puhutaan läpi miesongelmat ja pohditaan miten tehtäis maailmasta parempi paikka. Analysoidaan asioita ja kysyn yleensä aina ekaks sen mielipidettä. Tuntuu vähän avuttomalta ymmärtää että mä kasvan, mun pitää pärjätä myös henkisesti omillani, vaikka äiti onkin mun vierellä aina. Mut silti, se ei voi mennä ikuisesti niin että kyllä äiti tietää, sen pitää mennä niin että kyllä Rosa tietää.
Lisäks oon tajunnut sen että mulla on ihan tosi kova ikävä mun isää. Se on hirveen paljon työmatkoilla joten oon tottunut siihen etten nää sitä kun keskimäärin kerran kuussa. Nyt oon nähnyt sen viimeks joulukuun alussa ja tuntuu pahalta ettei se tiedä mun elämästä mitään, vaikka se onkin mulle sellanen roolimalli johon samaistun. Mun vanhemmat ei koskaan tekstaa mulle, mut eilen oli jotenkin tosi söpöä että saman kymmenen minuutin aikana sekä isi että äiti lähetti mulle tekstareita jossa ne kyseli että mitä mulle kuuluu. Sanoin että muuten oikein mahtavasti, paitsi että kusin juuri mokkapalataikinan (kyllä, laitoin sinne 3 dl maitoa kun piti laittaa 3/4 dl. Kyllä, hävetti paljon.) Sain tekstarit takaisin että virheistä oppii, ei kannata murehtia suotta. Totta.



Huomenna pitäisi olla kirkossa kahdeksalta aamulla. Rankkaa, mutta tiedän että päivästä tulee kiva. En ymmärrä mikä kaikilla on seurakuntaa vastaan. Ei siellä tuputeta Jeesusta, samapa kai se tuputetaanko meille kokoomuksen vaalikampanjaa vai fysikaalisia termejä koulussa. Itse voi sitten päättää mitä pitää tärkeänä tai minkä kannalla on. Itse viihdyn noissa kirkkopuuhissa. Huomenna kokkaillaan koska ravintolapäivä, tehään just mun lempparisafkoja ja tuolla on ennen kaikkea ihan mahtavia tyyppejä. Eikä varmaan ihan jokainen ole nukkunut kirkon lattialla tai tanssinut tikkailla keskellä kirkkosalia.



Mulla on kiva viikko takana, joka on pitänyt sisällään ystävänpäivän ihanien ystävien seurassa ravintolamerkeissä, taas yhden maailman parhaan perjantain kultaisen poikaystävän kainalossa ja muutenkin paljon hyvää fiilistä. Lisäks tieto siitä että seuraavan viikon saa nukkua, syödä ja juhlia, tämä tunne on nimeltään vapaus. Ei koulua, ei huolia. Oikein rentouttavaa ja kokemusrikasta lomaa kaikille sen omaaville!

2 kommenttia: