maanantai 25. maaliskuuta 2013

toivotaan vaan ettei niin kävis meille, ettei jouduttais eri raiteille

Kevät on ehkä kivoin vuodenaika siksi, että silloin näkee miten kesä lähestyy päivä päivältä. Aamulla ruotsinopettaja hymyilee ja ihastelee valon määrää kävellessään vastaan. UGG:it vaihtuu aurinkolaseihin ja välitunnit siirtyy patterilta värjöttelemisestä ulos auringonottamiseen. Suunnitellaan kesää ja vappu lähenee. Ehkä se tulee sittenkin? Voittajafiilis, me selätettiin kaamos -taas!



Noitia oli liikkeellä täällä in. Samoin myös pääsiäispupuja jotka kävi munimassa (logiikka?) aamutossuihin, jotka kaivetaan esiin aina pääsiäisen koittaessa. Tää pääsiäispupu meinas muniessaan kyllä herättää naapuritkin kompuroidessaan sänkyjen yllä, mutta muni kumminkin.

Mulla on taas tosi itsekriittiset ajat. Katoin mun kuvia läpi enkä ollut tyytyväinen. Katon tätä blogia enkä ole tyytyväinen. En ole tyytyväinen kirjoitustaitoihini, välillä teksti soljuu kuin itsestään, välillä eteneminen on kovin hankalaa. Kuin hiihtäisi loskassa, ei sillä että hiihtäminen olis koskaan mitenkään mielekästä ja soljuvaa mun osalta. Tuntuu että voin keskittyä yhteen taitoon kerrallaan, kaikessa ei voi loistaa. Nyt se loiste on ollut teatterissa, kun meiän ilmaisutaitoryhmä osallistui Loiste-festareille. Hehheh. Kokemus oli hieno, esitys meni hyvin vaikka se olikin ensi-ilta. Oli kiva saada oikeilta näyttelijöiltä rehellistä palautetta ja huomata että ne ihan oikeesti tykkäs meistä ja meiän jutusta. Ja ne haluu meiät esiintymään Aleksanterin teatteriin Loiste-gaalaan! Wouou tää on hieno juttu, en ihan oo oikeestaan kässännyt tätä vielä. No ydinjuttu on se että rakastan teatteria ja sitä fiilistä minkä saan lavalla, se on se miks teen tätä ja se miks me kaikki ollaan keskiviikkona Aleksanterin teatterin lavalla. Koska me tykätään siitä mitä me tehään.



Tää mun koti on vähän ku elämyspuisto. Ranja nukkuu tossa käytävällä makuupussissa retkipatjalla koska kaipas vaihtelua. Roope mesoo tuolla unissaan niin että hylly romahti. Mä taas vuorotellen kiroan ja nauran täällä yksikseni. Tällästä täällä, vois tehä tästä oman bisneksen niille joita oma tylsä elämä kyllästyttää. Pystyttäisin oman lippukiskan tohon tien varteen " Elämyspuisto Suolaset " -kyltillä varustettuna. Not bad idea..

Olisi ehkä ihan kannattavaa mennä nukkumaan, josko sitä huomenna vaihteeksi ehtisi ajoissa kouluun. Tää on nyt vähän mennyt silleen että oon nukkunut aina pari tuntia pommiin ja sitten hups. Odotan pääsiäislomaa, sillon saa edes hetken hengähtää. Tuppaa olemaan vähän hektistä tämä elämä. Mutta arvatkaa mitä? Pääsiäisenä saan mun kauan aikaa toivomani vapaapäivän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti