sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

devil on my shoulder


Yksinäisyys ei oo mun juttu. Se on ihan jees pienissä osissa, vähän niinkun happihyppelynä. Sit jos on liikaa yksin se alkaa ahdistaa, sit ei enää saakaan henkeä. Tää on suhteellisen vieras tunne. Oon yleensä aika seesteinen ja selviin tilanteesta ku tilanteesta, siksi on outoa istua ja miettiä että mitä helvettiä mä nyt oikeen teen että selviin? Viime kesänä mulla oli käty, jollon mul oli kolmen viikon aikana vaan neljä yötä jolloin olin yksin, se oli rentouttavaa. Ihmisillä on enemmän kiireitä, enemmän ystäviä, mulla on enemmän ohjelmaa.. Se ei vaan toimis enää niin. Mua pelottaa ens viikko, oon päivät töissä joten en ehdi näkemään ketään, eikä oo oikeen järkeä pyytää ketään yöks, joten sitten olen yksin, en halua. Jos annan mun ajatuksille vallan, ne saartaa mut enkä pääse niistä irti, kaikki tuntuu menevän pieleen ja pieninkin vastoinkäyminen saa kyyneleet nousemaan silmiin. Enkä tykkää siitä, haluan näyttää maailmalle että kaikki on hyvin.



Tästä syystä sain ihan järkyttävän migreenin, enkä koko yönä löytänyt 118 neliön asunnosta, 6 hengen taloudesta yhtäkään särkylääkettä. Viime yö oli ehkä valehtelematta elämäni tuskaisin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jäipä sitten konfiskin välistä, saatana soikoon.

Tätä postausta kirjoittaessa tajusin että nyt on pakko tehdä jotain, että mulle tulis parempi mieli. Ihan oikeesti muuten ei tuu mistään mitään. Ahdistuminen ilman hyvää syytä ja keskellä kesää pitäis olla laissa kiellettyä. Onneks Jade tulee tänään pelastamaan mut maailmantuskalta. Ansaitsen suklaapirtelön ja pizzaa. Kas, tänäänhän on palkkapäivä. Kyllä kaikki järjestyy, ihan varmasti. Aina niin on lopulta käynyt.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

toivoin paljon mutta sainkin enemmän




Huh, mitkä kaks viikkoa takana. En ole enää se sama Rosa joka olin viime postauksessa, nyt olen taas vähän oppineempi, viisaampi ja onnellisempi. Viime viikolla oli ripari, joka meni kokemusrikkaasti ja paremmin kuin olin uskaltanut edes odottaa, pyhitän tuolle ikimuistoiselle viikolle oman postauksen myöhemmin.




Juhannus meni Eetun mökillä eräjormaillessa. Ei lapsia, eikä itselle jo niin tuttua kaavaa. Kaikki oli uutta. Jussiaattona veneiltiin mökiltä toiselle, saunottiin ja laulettiin Antti Tuiskua hilpeissä tunnelmissa. On kiva huomata, että musta pidetään ihmisenä. Hauskaa oli kaikinpuolin, vaikka vastoinkäymisiäkin oli tottakai. Vene meinas keikata ja toinen pyöristä jäi matkan varrelle, mutta kaikesta selvittiin ja juhannusöinen tarakkakyyti pitkin maantietä maalaismaisemassa oli aika kaunis.



Oon niin iloinen siitä että oon suomalainen. En vois kuvitellakaan asuvani maalla, mut tossa mökkikulttuurissa on jotain niin ainutlaatuista etten haluaisi jäädä paitsi. Se että voi juosta saunasta alasti uimaan, kuunnella vinyylilevyjä takkatulen ääressä, paiskoa itseään koivuvihdalla tai pukea päälleen ikivanhoja rytkyjä ja kumisaappaita joita et käyttäisi missään muualla, se on oikeastaan aika arvokasta.




Huolimatta siitä, että tässä postauksessa on jo kliseisiä piirteitä, en voi olla mainitsematta yhtä seikkaa. Nimittäin sitä miten upea ja korvaamaton poikaystävä mulla on. Muistan kun 13-vuotiaana mietin minkälainen on täydellinen poikaystävä. Sellainen jonka kanssa voi jutella syvällisiä, jonka kanssa on kiva pussailla, jonka kanssa voi nauraa samalla tavalla kun parhaan kaverin ja jonka kanssa voi olla ihan oma ittensä. Yritin silloin palauttaa itseni maan pinnalle, ei pojat oo sellasia. Nyt oonkin löytänyt jotain joka on paljon parempaa mitä olisin voinut ikinä kuvitella, joka vastaa kaikkiin toiveisiini ja osaa yllättää olemalla vielä mahtavampi. Tasan viisi kuukautta on ekasta pususta kulunut ja hymyilyttää päivä päivältä enemmän.



maanantai 10. kesäkuuta 2013

sekunti vain ja me päästään irti

Huhhuh mikä viikko, ohjelman puutteesta ei voi kyllä valittaa! Äiti lähti Ranjan kanssa tiistaina Portugaliin mummolaan, joten mä ja Pekka jäätiin kaitsemaan loppukatrasta, eli Riitua ja Roopea. Yhteispeli on sujunut yllättävän hyvin, ollaan oltu lintsillä, uimassa ja puuhailtu vaikka mitä. On se jännä miten meininki on ihan erilainen kun yks urveloista ja perheen pää puuttuu. Täällä ei edes kauheasti tapella. Roope opettaa Riitua pelaamaan pleikalla ja ne leikkii hippaa, pääosin niillä on oikeen hauskaa keskenään. Eikä Riitua ees haittaa että Roope rallattaa " Riitu ylösalasin hirtetään, krokotiileille syötetään ja Afrikkaan lähetetään! ". Niin, ja on pikkusisko oppinut myös räkimään. Ehkä jokainen -jolla on isoveli- oppii sen joskus.



On mun viikkoon mahtunut paljon muutakin kuin lasten vahtimista (ihan hyvä vaan). Meillä oli pari päivää sitten perinteiset yösushit Saden kanssa ja oltiin kans kattomassa Aviciita, hyvät reivit oli vaikka ulkopuolella oltiinkin. Eilen toteutettiin pitkään suunniteltu Pikkukoski-ilta, joka sujui odotettua paremmin! Hauskaa oli vielä yhdeltä yöllä, tanssitti paljon ja tutustuin uusiin ihmisiin ja tykkään mun muruista aina vaan enemmän. Nyt on kesä, kun voi tehdä kärrynpyöriä hiekalla ilman kenkiä (okei okei, myönnän etten onneksi tehnyt kärrynpyörää vaikka meinasinkin, mulla ei nimittäin olis päätä enää). Pikkukoski näyttää olevan tän kesän uusi hietsu, oltiin siellä tänäänkin istumassa iltaa lepposissa merkeissä ja olikin tosi kivaa vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Paljon kivoja ihmisiä (ja uudet kajarit!), eihän sitä muuta tarvii. Samalla kuumoteltiin tiistaina alkavaa riparia, melkeen koko isostiimi oli kasassa. Tuun varmaan menettämään hermoni ja lahjaksi saan mielisairauden, mutta ei se mitään. Hauskaa siitä tulee silti.


EDIT//: nää on oikeesti kyllä ihan järkyttäviä kuvia, herranjumala sentään..
On nää pikku apinat kyllä aika söpöjä (tässä asiayhteydessä siis Riitu ja Roope, ei Eetu). Ne halus tulla mun viereen nukkumaan ja nyt ne molemmat tuhisee tossa vieressä. Molemmat myönsi että niillä on ikävä äitiä, vaikka onkin ollut hauskaa. Okei, on mullakin ikävä (moi äiti, tiiän että luet tätä, oot huippu!). Tää viikko on taas osottanut et me ollaan hyvä team, me pärjätään. Me pärjätään vielä viidenkymmenenkin vuoden päästä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

heippa velvollisuudet

Olen hämmentynyt. Kesäloma tuntuu niin epätodelliseta. Tätä minä olen odottanut, suunnitellut ja laskenut päiviä. Nyt se on tässä. Mitä mun täytyisi nyt tehdä, minkä haluan toteuttaa haaveistani ensimmäiseksi? Istuskelen vuorotellen eri puolilla taloa ja ihmettelen. Haluaisin tehdä kaiken nyt heti, en voi ymmärtää että on koko kesä aikaa. Tyydyn istumaan pihalla ja grillailemaan, ehkä se on ihan sopiva suunnitelma kesäloman ensimmäiselle iltapäivälle?



Eilinen oli tosi kiva päivä, etenkin se ilta. Tajusin miten paljon olen kasvanut ja oppinut vuodessa. Kävästiin nopeasti sibeliuspuistossa, jossa oltiin myös ysin päättäreinä. Sillon olin vähän pelokas ja vieraalla ympäristöllä. En ihan tiennyt miten tutustua ihmisiin tai minkälaisen kuvan haluaisin ihmisille antaa itsestäni. Kaikki oli niin uutta ja jännittävää. En tietenkään ole nähnyt vielä kaikkea, en haluaisikaan, mutta tiedän nyt paremmin kuka olen ja minne kuulun. Koskela ja alppipuisto pursusi ihania ihmisiä, kesä on nyt korkattu ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!















lauantai 1. kesäkuuta 2013

steinerpläjäys

Huh mikä viikko! Kevätlukukauden vikaa viikkoa ei vaan voi verrata mihinkään muuhun, se on vuodesta toiseen yksi parhaimmista. On ne omat traditiot, jotka toistuu joka vuos, joita ei vaan voi missata. Esimerkiksi oppilaat vs. opettajat -pesismatsi on must!





Oon tällä viikolla panostanut erityisen paljon luokkahenkeen ja viettänyt aikaa ihanien naisten kanssa. Eilen oltiin skumppapiknikillä ja annettiin vuoden paineiden virrata naurun mukana ulos. Keskiviikko kului Tallinnassa shoppaillen ja juoruten, reissu paransi luokkahenkeä, oltiin porukka eikä kasa ryhmiä (okei puolet luokasta meni heurekaan, mut meiän porukka on paras ja ihana!)





Tää ja eilinen päivä onkin mennyt kiireisten aamujen siivittämänä, hiuslakan ylikuluttamisella ja korkkareilla keikkuen. Kamerankin otin mukaan tänään, mutta ilman muistikorttia tietenkin.. Joten päättärikuvia tulee vähän jäljessä. Eilen juhlittiin Riitua ja Ranjaa (joka menee syksyllä kouluun!) ja tänään Roopea ja mua. Lukiosta ensimmäinen vuosi suoritettu loppuun 7,7 keskiarvolla, I'm proud! Kevätjuhlat oli liikuttavat, joskin ajoittain myös hieman häkellyttävät. No, steiner on täynnä ihania ihmisiä, vanhempia, opettajia ja oppilaita. Ootte super! Tänään tanssin ja toivon ettei kiharat latistu vielä pikkutunneillakaan. Ihanaa ja ikimuistoista kesäloman alkua kaikille!