sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

heippa velvollisuudet

Olen hämmentynyt. Kesäloma tuntuu niin epätodelliseta. Tätä minä olen odottanut, suunnitellut ja laskenut päiviä. Nyt se on tässä. Mitä mun täytyisi nyt tehdä, minkä haluan toteuttaa haaveistani ensimmäiseksi? Istuskelen vuorotellen eri puolilla taloa ja ihmettelen. Haluaisin tehdä kaiken nyt heti, en voi ymmärtää että on koko kesä aikaa. Tyydyn istumaan pihalla ja grillailemaan, ehkä se on ihan sopiva suunnitelma kesäloman ensimmäiselle iltapäivälle?



Eilinen oli tosi kiva päivä, etenkin se ilta. Tajusin miten paljon olen kasvanut ja oppinut vuodessa. Kävästiin nopeasti sibeliuspuistossa, jossa oltiin myös ysin päättäreinä. Sillon olin vähän pelokas ja vieraalla ympäristöllä. En ihan tiennyt miten tutustua ihmisiin tai minkälaisen kuvan haluaisin ihmisille antaa itsestäni. Kaikki oli niin uutta ja jännittävää. En tietenkään ole nähnyt vielä kaikkea, en haluaisikaan, mutta tiedän nyt paremmin kuka olen ja minne kuulun. Koskela ja alppipuisto pursusi ihania ihmisiä, kesä on nyt korkattu ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!















2 kommenttia:

  1. Koulus on nii helppoo ku toiset suunnittelee sun puolest mitä sä teet. Ja nyt kesäl on tosi hämääntyny olo. Mihin aikaan pitäs syyä? Mitä ees pitäs tehä ja kuin paljon?
    Kivaa kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä! täytyis kuitenki pitää jonkin näköstä rutiinia yllä ettei mee ihan löysäilyksi :D sulle kans ihanat kesät!

      Poista