keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

rakastettu sydän ei tummu

Mun masennus ja yksinäisyysproblematiikka katos heti kun alotin työt, vaikka luulin niiden päinvastoin pahentavan asiaa. Mitä tästä taaskin opimme, asioilla on tapana järjestyä.
Mun työporukka on tosi mahtava vaikka oonkin ainoa alaikäinen. Vastaanotto oli lämmin ja pääsin heti sujahtamaan sisään porukkaan, jotka kaikki on tosi samanlaisia ihmisiä kuin minä. Ihan ihmeellistä miten jo tokana päivänä ruokiksilla puhutaan rintarevähdyksistä, aborteista ja kuukupeista. Sääliksi käy vaan meidän Nikoa, joka on mun työryhmän ainoa mies. Yleissivistystä, yleissivistystä. Työ itsessäänkin sujuu hyvin, vaikka saankin vielä taistella moppien taskujärjestelmän ja letkujen suihkupäiden kanssa. Siivojan työ on aliarvostettua, koska se on oikeesti aika mukavaa duunia. Okei, myönnän ettei pisuaarien jynssäys oo se ammatillinen unelmani, mutta se että saa omaan tahtiin siivota kivassa porukassa ja nähdä heti aikaansaannoksensa on palkitsevaa. Tähän ikään ja työkokemukseen nähden en vois kuvitella parempaa kesätyöpaikkaa.



Mun pikkunen täyttää tänään 4-vuotta. Kai se on pakko myöntää, ettei meiän perheessä oo enää vauvaa. Soitin just äsken mökille ja lauloin Riitulle onnittelulaulun. Meidän puhelu meni suurinpiirtein näin:
Rosa: Ootko sä nyt kasvanut hurjasti ku oot jo neljä?
Riitu: Joo, mä oon jo pilviin asti!
Rosa: Oijoi, ootko sä pidempi ku Roope?
Riitu: Eiku täällä on minä, Riitu!
Rosa: Joo mut ootko sä kasvanut isommaksi ku Roope?
Riitu: Ei, mä oon vieläki ihan saman pitunen. Mut Rosa, täällä on vielä yks kakkupala. Sä voit tulla syömään sen nyt jos sä haluut?
Rosa: Mä tuun sinne vasta parin yön päästä, sillon se ei oo enää niin hyvää. Mä voin antaa sulle luvan että sä voit syödä mun kakkupalan.
Riitu: Okei. No mut moikka, mä annan nyt äitille.



Roope kertoi toissapäivänä kalastaneensa kalan jonka nimesi Välkyksi. Se oli sen uusi paras ystävä jolle se syötti pullaa ja opetti uusia temppuja. Sille olis kuulemma oma paikka Helsinigissäkin. Aamulla kuitenkin Välkky oli kuollut. Itkuhan siitä tuli. Roope kalasti uudet kalat, mutta totesi että ne kuuluu järveen ja päästi ne menemään.
Pakko myöntää että tulee vähän koti-ikävä, tai ennemmin perheikävä. Päätin että neljän päivän vapaan kunniaksi lähden lauantaina käymään mökillä lataamaan akut täyteen perhe-energiaa, jollon on kiva palata taas tänne hiljaisuuteen. Niin se vaan on, ettei uupuneinkaan laumaeläin loppujen lopuksi tykkää vaeltaa yksin.

2 kommenttia:

  1. Tää sun blogi on tosi hyvä (löysin sen kyllä vasta tänään mutta kaikki mitä oon lukenu nii on ollu ihan mahtavia ja niitä on ollu kiva lukee!) ja muutenkin vaikutat sellaselta tosi iloselta ja pirteeltä ja positiiviselta ja tekisin melkeinpä mitä vaan et voisin oikeesti tutustuu suhun!! :) oot myös TOSI kaunis :)! Ja luen ehdottomasti sun blogia jatkossakin!! :) nii eipä tässä muuta ku et hyvää kesänjatkoa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua miten ihana huippusuperliikuttava kommentti! just sun kaltasten ihmisten takia rakastan tätä hommaa! ah, sait mut niin hyvälle tuulelle että ihan hymyilyttää. henkilökohtaisesti saa ottaa yhteyttä tän sähköpostiosoitteen (o_orosemary@hotmail.com) kautta, koska et kokonimeäni täällä viitsi toitottaa. ihanaa kesää sulle myös ♥

      Poista