sunnuntai 25. elokuuta 2013

ilman hymyä ei pitkälle pötkitä

Hui mikä viikonloppu takana, aika iso juttu. Sellanen viikonloppu joka on aika merkittävä monen asian saralta, en tuu unohtamaan tätä. Tää on avannut mun silmiä ja auttanut ymmärtämään asioita. Se on toisaalta vähän pelottavaa, koska mun korvaan särähtää nyt monet asiat jotka ennen eivät olisi erottuneet ihmisten sanavirrasta. Kovasti valitetaan, olkoon asia mikä tahansa. Kyllähän jokaisesta asiasta voi valittaa, mutta yhtä hyvin ne voi kääntää positiiviseksikin. Ei elämästä yksinkertaisesti selviä, jos ei osaa ajatella positiivisesti. Tai ainakin se on huomattavasti vaikeampaa.



Toinen juttu minkä oon nyt tajunnut, on asioiden arvostaminen. Miksi ihmeessä sitä pitää haluta aina vielä vähän enemmän? Täydellisestä parisuhteesta puuttuu romantiikkaa, unelmakodissa on kolhu parketissa, uudessa vaatteessa on ärsyttävä pesulappu ja tulevalle lomamatkalle on luvattu yksi sadepäivä. Aika nopeasti se onnellisuus rapistuu.
Usein ongelmat taitaa aiheutua ihan siitä omasta asenteesta. Musta tuntuu että usein naisilla on tarve muuttaa miestään parempaan suuntaan, pois ne ärsyttävät luonteenpiirteet. Sitten erotaan siksi että " sä et oo enää se sama mies johon rakastuin! ". Hmm?



Painelin tänään Siirille pitämään perinteistä kriisikokousta. Me maattiin sen vanhempien sängyssä syöden Ben&Jerry:ä. Hetken päästä Siirin äiti tuli huoneeseen, vaikka Siiri kivahtikin " äiti, meillä on terapia kesken! ". Äiti ei korvaansa lotkauttanut, alkoi kertomaan päivän tapahtumia. Poistuessaan hän heitti meille kaks barbia ja pikku-auton, leikkikää niillä! Palattuamme asiaan äiti palasi takaisin näyttääkseen meille pari tärähtänyttä kuvaa päivän uintireissulta. Mua nauratti. Miks meidän pitäis vatvoa ongelmia, kun voitais vaan chillailla eteenpäin tässä elämässä. Niinpä me painuttiin yläkertaan uppoutumaan portugalin retardeihin yhteiskuviin, niin että vaivalla laittamani ripsarit oli poskilla.



Musta tuntuu että oon nyt saanut ainakin hetkellisesti ladattua itseeni sellaisen elämänasenteen, ettei mikään nujerra mua! Oon voittajamatskuu, mutten kilpaile kenenkään kanssa. Hymyilen ja olen optimistinen, enkä jätä ketään pulaan. Ihmisten avulla mä jaksan porskuttaa eteenpäin, joten en halua jättää ketään yksin.
Kävelin tänään Metsälän aurinkoista peltotietä pitkin, askelten muuttuessa musiikin tahdin mukaan. Hymyilin vastaantulijoille ja ajattelin että tänään mua ei lannista mikään, mä selviin mistä vaan kuhan vaan jaksaa hymyillä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti