sunnuntai 29. syyskuuta 2013

MUOTI-IDOLINI

Mulla on hyvä fiilis. Lauantai koulupäivä on takana, eli nyt mulla alkoi viikonloppu! Olin sushilla ja shoppailemassa, sellanen combo joka saa väistämättä voimaan mut paremmin. Lakkasin juuri kynnet, syön suklaata ja taustalla soi avicii. How perfect?

Tää päivä on tähän asti ollut oikea girls day out, joten päätin postata ihan hömppäaiheista. (Huomaa, että mun elämään on jo pitkän aikaa kuulunut pleikkari, game of thrones, youtuben pelivideot ja poikaystävä, jos kerta " tyttöjen jutut " on hömppäaiheita). Alunperinhän murumania oli nimenomaan muotiblogi, joten oisko aika tehdä tilannekatsaus mikä/kuka inspiroi mua just nyt?

RITA ORA



Muistan kun näin eka kertaa Rita Oran Hot Right Now -musavideon ja olin myyty. Mikä tyyli, mikä asenne, Rita oli musta niin cool. Laulajan juuret ovat Kosovasta, mutta on elänyt koko elämänsä Briteissä. Sukujuuret vielä korostavat eksoottisuutta.
Mitä fiilaan:
-
Huulipuna, silmärajaukset ja tummat kulmat= ei kuitenkaan överi
- Erilaiset yhdistelmät tyttömäisen ja rockahtavan tyylin välillä
- Napapaidat ja shortsit olematta koskaan tyrkky (seksikkyys ei oo paljastamista vaan tyylitajua!!)
- Runsaat korut, yleensä kultaa
- Hymyileminen kuvissa (dramaattinen ilme ja duckface ei oo promokuvien ainoa tie)
***

CHEER LLOYD


Cheer Lloyd on välttynyt tyylimokilta, vaikka astuikin julkisuuteen ollessaan vasta 17 vuotias ja tullessaan neljänneksi Britannian X-Factorissa. Jokainen musavideo ja lavaesiintyminen on mielenkiintoinen ja omanlaisensa, sitä jää mielellään katsomaan. " Rihanna tuli pinnalle vaatteet päällä ja alkoi riisutumaan (nykyinen tilanne=piikkilanka), Cheer Lloyd tuli vähissä vaatteissa ja teki siitä tyylikästä ". Tähän pätee mielestäni sama kuin Rita Oraan, pitää osata paljastaa harkitusti.

Mitä fiilaan:
- Hiukset. Yksi vaikuttaja siihen miksi välillä haaveilisin ruskeista hiuksista.
- Tyttömäinen tyyli, olematta kuitenkaan muffinssiprinsessa. Hameet ja huulikiilto toimii!
-  Yhdistelmät: korkeat korot ja revityt farkut, hame ja solmittu t-paita.. Vastakohdat kompensoivat toisiaan.
- Meikit ja kynnet, harkitut ja värikkäät, ei siltikään överit. Taitolaji!
- Sivusiili, aluksi hätkähdin vähän, mutta toimii!

***

SINI SABOTAGE



Tää on yllättävä veto, tiiän. Itsekin muistan kysenalaistaneeni naisen tyyliä vielä jokin aika sitten. Olen kuitenkin tajunnut, ettei millään vaatteilla tai luomivärin värillä oo väliä tyylissä, vaan asenteella, itsevarmuudella ja sillä miten kannat vaatteesi. Sini tekee sen älyttömän hyvin. Nostan hattua jokaiselle Sinin asulle esimerkiksi Idols-jaksoissa, yleensä tv-formaatteihin pukeudutaan suhteellisen hillitysti ettei se veisi liikaa huomiota, herättäisi kritiikkiä. Tämä nainen viisveisaa siitä ja näyttää hyvältä. Tykkään, huippumimmi!

Mitä fiilaan:
- Isot college paidat, näyttäen hyvältä eikä perunasäkiltä. #swag
- Hiukset, ah. Oon alkanut kaipaamaan vanhoja maratoonihiuksiani Ja kunnioitan todella että jaksaa nähdä vaivaa hiustensa kihartamiseen/suoristamiseen joka aamu, huh!
- Pipot, tykkään tykkään!
- Tummat ja paksut kulmat toimii, vaikka onkin vaalea ihonväri ja tukka.
- Naisellisuuden ja räp-tyylin yhdistelmä, tää piristää Suomen artistitaivasta.

***

MUNGOLIFE ANNA

Ilman Mungolife-blogia ei varmaan tätäkään blogia olisi syntynyt. Nuorempana jumaloin Annaa, kirjoitustyyliä, vaatetyyliä, elämänasennetta... Heräsin kuudelta aamulla lauantaisin jos Anna oli myymässä kirpparilla. Aloin kehittämään tyyliäni samaan suuntaan. Perustin blogin. Olin muodikas Rosa 13-v. Mun illuusiot murskaantui vähän, ku mun blogi, tyyli ja elämänasenne sai anonyymien haukkuvat kommentit osakseen. En välittänyt vaan aloin tekemään omaa juttua, Annan värittämänä. En enää oo yhtä aktiivinen Mungolife-seuraaja, mutta tää nainen on ollut aika merkittävässä osassa mun elämässä. Tykkään tyylistä edelleen ihan sikana, vaikka se onkin kehittynyt jo hillittyympään ja aikuisempaan suuntaan.

Mitä fiilaan:- Naisellinen mutta rockahtava. Kumpikaan puoli ei blokkaa toista pois vaan kompensoi kivasti!
- Korkkarit, saappaat, niittibootsit... Voisin laittaa jokaset kengät jalkaani oitis.
- Laatu. Merkillä ei oo väliä, mutta sillä että panostaa hyvään. Samoja juttuja voi käyttää pitkään uudestaan, jos vaan panostaa laatuun. Ne rakastamani mokkasaappaat näkyy kuvissa edelleen eikä oo mennyt miksikään..
- Käsikorut ja sormukset, asu näyttää jo heti huolittellulta!
- Rohkeus kokeilla uusia juttuja, eikä pidättäytyä niissä jotka on jo kokenut hyväksi.
- Hiukset.. tykkään kovasti.
- Asenne. Siitä se lähtee.

***

Mitä tykkäsitte tästä postauksesta? Oliko ihan turhaa vai olisiko kiva jos muotiin liittyviä postauksia olisi enemmänkin? Ketkä ovat teidän tyyli-idoleitanne?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

videopostaus maatalousleiristä!


Wuu, vihdoin se on ulkona! Tein tota vaivasta kolmen minuutin törtsyä n. kuusi tuntia, kun jouduin aloittamaan koko jutun alusta kolmesti. Lisäksi movie maker teki laadusta mössöä, mutta ainakin sain sen tehtyä! Video kertoo siis maatalousleiristämme kaksi viikkoa sitten. Tää on myös mun blogin eka " videopostaus ", ehkä joskus saisin jonkun kunnollisenkin aikaiseksi. Mun mielestä on vaan tosi tylsä ajatus katsoa kun mä istun kameran edessä ja puhun jotain turhaa.. No pidemmittä puheitta, tässä meidän maatilasekoilua!



tiistai 24. syyskuuta 2013

tie on vain ylöspäin

Muistan kun kasiluokan keväällä kaksi ysiluokkalaista tuli kertomaan meille, minkälainen ysi tulee olemaan. " Chillailulla ei pärjää, on pakko alkaa tehä duunia ", ne sanoi. " Nyt on se hetki kun pitää panostaa ". No me panostettiin, ainakin vähän. Jälkikäteen aateltuna taisin chillailla sen ysinkin läpi. Kovan stressin kaikki opot ja ryhmäpaine sai ainakin aikaan. Minä joka automaattisesti pääsisi steiner-lukioon eikä edes osallistunut yhteishakuun. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli tasan 8, silti vähän stressasin pärjäisinkö sillä elämässä. Ihan kun sitä nyt ekana kysyttäisiin työhaastattelussa ja siitä olisi kaikki kiinni. Sitten alkoikin lukion pelottelu, kaikki meni uusiksi ja piti alkaa itse tekemään työtä. Koin että elämässäni ei ollut mitään, vaikka olinkin saanut valtavasti uusia ystäviä. Meillä oli oikeestaan aika hauskaa. Lukkarit oli siedettäviä ja aineet suhteellisen ymmärrettäviä. Eli ei kauheemmin tarvinnut lukea kokeisiin tai tehdä läksyjä. Edellisen illan luku riitti kutoseen tai seiskaan. Selvisin ykkösvuodesta 7,8 keskiarvolla.
Nyt kakkosvuoden pärähtäessä kunnolla käyntiin tuntuu että palan helvetin liekeissä. Mun mielestä tää tilanne on jo vähän koominen. Me ollaan ku jotain myyriä jotka puurtaa ja jotka ei nää päivänvaloa. Luokanvalvojamme totesi että " tää on nyt se vuos ku te teette duunia eikä teillä oikeestaan oo mitään irtiottoja, jos nyt lähtee menee huonosti on kolmonen aika tuhoon tuomittu ". No sepä kannustavaa. Viimesimmät viikot on ollu kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä varmaan jokaisen osalta.



Miksi meidät asetetaan tähän tilanteeseen? Tuntuu että perheenjäsenetkin katsovat mua säälivin katsein, kas kun ei kirjoita osaanottoni-kortteja. " Tee kivoja juttuja ". Jaa millä ajalla? En oo kahteen viikkoon ollut _missään_ muualla kun kotona ja koulussa. Okei, okei, paha kusetus. Oon käynyt viikonloppusin vähän ulkona ja pyörähtämässä kaupungilla, mutta jotenkin se aina pyörähtää siihen että pitää tehä niitä helvetin koulujuttuja. Ja mä teen niitä varmaan kaks kertaa vähemmän ku muut. Mä saan vitosia ja oon ilonen niistä. Mitäs sit jos haluisinki kympin? Ei vihtorin villahousut mikä meno.
Ranjan läksyvihko: " Rosa ja Eetu paistaa pannukakkuja ja kaikki on ilosia ".

Mä en oo ees tällä hetkellä kauheen ahdistunut. Oon paatunut. Ulkona on kauheen kylmä joten musta on ihan kiva olla peiton alla. Suklaan syönti on yks mun" tee kivoja juttuja " -kategoriassa. Mulla oli kiva viikonloppu, seuraava menee koulussa mut ehkä sit helpottaa. Tää on tätä, ota tai jätä. Enkä voi jättää poiskaan joten vaihtoehtoja on tasan yksi, pakko kestää ja selvitä voittajana. Hakunamatata.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

lost of words



Niin monta päivää, josta olisi ollut rivikaupalla kerrottavaa. Niin paljon ajatuksia jotka haluaisin jakaa. Aika kiitää eteenpäin ja haluaisin pysähtyä selkeyttämään päätäni. Siinä se ongelma onkin, aikaa ei ole. Sellaisia hetkiä että istuisin yksin koneella hyvällä omalla tunnolla ettei oikeasti pitäisi tehdä jotain muuta, tai juosta vartin päästä jo seuraavaan paikkaan. Nyt on sellainen hetki (toivottavasti), että saan vain olla. Mulla on vieressäni Brie-juustoa ja viinirypäleitä ja taustalla soi Coldplay.  Perfecto.



Meillä oli viikko sitten maatalousleiri, oltiin Tammelassa Vekkilän tilalla. Niin siis me, viisi kaupunkilaista jotka eivät tienneet edes mikä on vesuri. Ekana iltana yksi tytöistä kysyi osaako siilit ampua piikkejä tai voiko ne tappaa? Kuulemma emme olleet pahimmasta päästä, joku oli luullut että perunat leivotaan perunajauhoista eikä joku tiennyt miten päin haravaa käytetään. Opin ihan arvostamaan tätä maatalousleiriä, en olisi ikinä muuten oppinut syöttämään vasikoita tuttiämpärillä, taistelemaan 1500 kilon massalla vyöryvää lammasaaltoa vastaan, en olisi koskaan saanut tietää mikä on pötsi tai ymmärtänyt miten eläimet syntyvät. Me emme istuneet lukien kirjoista miten asiat menee tai kuunnelleet opettajaa joka on itsekin vain lukenut kirjoista enemmän kuin me. Me koimme, teimme ja näimme. Kuuntelimme hipihiljaa silmät suurina naista jota me kaikki ihailimme, kun hän kertoi elämästään. Ei kaduta.



Yritän opetella listaamaan päässäni kaikkia upeita juttuja mun elämässä silloin kun masentaa. Mulla tulee aika usein sellasia hetkiä että oon vähän yksin. Tai en yksin, niinkuin jo aiemmin kerroin en ole ollut yksin viikkoihin, mutta ehkä vähän yksinäinen. Tää on se kohta kun aletaan kasvaa eri suuntiin ja kiidetään ihan eri tasoissa. Joku on vielä siinä vaiheessa kun itse olit pari vuotta sitten ja jollain on kauhea kiire pois nuoruudesta. Silloin on vaikea löytää ihmisiä jonka kanssa ajatukset ja elämäntilanteet kohtaa. Siiri lähti Itävaltaan vaihtoon muutama viikko sitten, ehkä vähän väärään aikaan mun näkökulmasta kun juuri nyt kaipaisin niitä ben&jerry-hetkiä. Ikävöin myös isiä, se on niin kiireinen ettei olla ehditty näkemään kesän jälkeen eikä puheluillekaan oo aikaa. Välillä mua harmittaa se, että kaikki sen työihmiset saa viettää sen kanssa enemmän aikaa ku minä. Tällä hetkellä sen työnkuvaan kuuluu tietyllä saraa valmentaa nuoria, siellä se tsemppaa niitä 17-vuotiaita tyttöjä kun mäkin tarttisin tsemppiä, muistatko? Onneksi mulla on käynyt sen verran hyvä tuuri että missä ikinä oonkin on ainakin yksi ihminen joka osaa sanoa oikeat sanat. Ikinä en oo jääny ilman tukea. Ja se ettei joillain oo aikaa mulle, ei tarkota etteikö ne välittäis. Nää tilanteet saattaa raastaa enemmän sitä toista. Tää syksy on rankka, syksyt on aina ja vuosi vuodelta vaan rankempia. En luovuta ja sit ku selviin oon voittaja!



Tätä kautta oppii arvostamaan pieniä juttuja jotka tekee onnelliseksi. En tarvii lahjoja, suuria elämyksiä tai maailmaa mullistavia tekoja ja sanoja. Mulle riittää se että voin paistaa amerikkalaisia pannukakkuja elämäni tärkeimpien ihmisten kanssa, juoda hyvää kahvia mun starbucks-mukista, nauraa niin että tipun tuolilta, syödä vapianossa taivaallista pastaa, kuunnella musiikkia ja ajatella mukavia. Ei elämä oo niin kamalaa kun sitä ei aattele niin.

maanantai 2. syyskuuta 2013

maanantai jolloin hymyilytti

Kipeenä oleminen on ihan hyvä kokemus, kunhan sitä ei harrasta liian usein. Toivon että tämä sairasteluni jää tähän tälle syksylle, eikä lähde samanlaiseen kiertoon kuin edellisinä vuosina. Jäin vielä tänään kotiin, koska illalla ääneni lähti teille tuntemattomille. Kuulostan joltain epävireiseltä kontrabassolta, välillä ääneni on niin matala että se katoaa täysin, välillä taas kimahtaa niin korkeelle kuin kyseessä olisi 13-vuotias poika. Nukuin viime yönä maukkaat 16 tunnin yöunet, välissä havahduin migreenikohtaukseen ja vetäsin pillerit nassuun ja käänsin kylkeä. Alan pääsemään näiden kohtausten päälle, ehkä pikkuhiljaa opin selättämään ne täysin!



Oon löytänyt tän ajanjakson aikana uusia bändejä, esimerkiksi One Republicin Native levy on just sellasta musaa jota kaipaan just tälläsiin hetkiin. Eilen katottiin äidin kanssa Varasuunnitelma-leffa.  Hyvän leffan tunnistaa siitä että sitä miettii vielä seuraavanakin päivänä. Toi oli juuri sellainen, vaikkakin välillä raastavan romanttinen mutta ehkä just siks niin hyvä.
Omien ajatuksensakin kanssa hengailu tekee välillä, oon oivaltanut asioita ja mikä harvinaisinta, en ole kehittänyt pääni sisällä ongelmia vaan ratkaissut niitä ajatellen kuinka onnellinen olenkaan. Tämä on edistystä!!

Ylpeä olen myös edellisestä blogitekstistäni. Asian voisi muotoilla myös niin, että olen ylpeä elämästäni. Lisäksi oon lukenut mielenkiintoisia blogitekstejä. Suosittelen kaikkia naisia - tai miksei miehiäkin - lukemaan Karkkipäivä-blogin tekstisarjan tisseistä. Kyllä, tisseistä. Helpottaa tissikriiseihin jonka varmasti jokainen nainen on käsitellyt jossain kohdassa elämäänsä.
Tää on ehkä se syy miks mun opiskelu ei etene. Ei siis siksi että mulla olis tissikriisi, vaan siksi että mun mielestä elämästä nauttiminen, asioiden oivaltaminen ja oman onnellisuuden lisääminen on paljon tärkeämpää kuin opiskelu. Oon opetellut elämään hetkessä, joten " turvaa tulevaisuutesi " -opiskeluasenne ei nyt oikein tehoa. Tällä hetkellä elämästä nauttiminen tarkoittaa sitä, että aina löytyy parempi tapa viettää aikaa kuin opiskelu. Viiden vuoden päästä revin hiukset päästäni, " Voi Rosa, taas meni yksi työpaikka ohi sen takia alta kun sinusta oli kivempaa miettiä elämääsi, selailla nettikauppoja ja kirjoitella nokkelia tekstejä kuin opiskella ". Okei Rosa 21v, teen sinulle palveluksen. Yritän tehdä tänään jotain koulun eteen.



Iloista alkuviikkoa kaikille!