sunnuntai 27. lokakuuta 2013

se taisteluista vaikein

Tajusin tänään, että on tasan yksi asia joka on este onnellisuudelleni. Asia joka tekee elämästäni hankalaa, tuo ongelmia ja huolenaiheita. Asia jonka takia saan nieleskellä kyyneliä bussimatkalla, tai tuijottamaan yksinäisenä teekupin pohjaa. Jos joku kysyy mikä hätänä, en osaa vastata. En tiedä. Kuuntelen itkubiisejä ja samaistun niiden sanoituksiin. Nyt tiedän mikä se asia on. Se olen minä itse. Olen itse itseni pahin vihollinen.



Tajusin tämän kävellessäni eilen puolenyön jälkeen usvaisella kadulla askel horjuen ja niellen jälleen kyyneliä. Miksi teen elämästäni niin hankalaa? Asioiden täytyy muuttua, ennen kuin olen täysin yksin itseni kanssa. Jos ongelmia ei ole, kehitän ne jostain turhasta. Jos jokin on vähän huonosti, puhallan sitä suuremmaksi kuin ilmapalloa. Kun pallo on jo valtava, suljen silmäni peläten sitä hetkeä kun se räjähtää. Sitten onkin jäljellä enää riekaleet, ja se joka oli joskus kaunista ja suurta on poissa. Vain siksi etten pysähtynyt miettimään.



Mitä tässä voi tehdä? Joka asiassa tärkeintä on kai se, että itse oivaltaa ongelman ennen kuin se on äitynyt liian pahaksi. Pitää suojata itsensä ja läheisensä ennen kuin tapahtuu jotain pahaa omien toilailujensa takia. Ennakoi, tiedät kyllä miksi. Ensi kerralla kun olen täysin ongelmieni pyörteissä, pysähdyn miettimään sen suuruutta. Onko jokin oikeasti loukannut minua, onko jollain syy pyytää minulta anteeksi? Nyt ainoa jolla on anteeksipyydettävää olen minä. Joten anteeksi te kaikki, joille on olen ollut hankala ilman syytä.



Nyt uuden viikon alkaessa aloitan uuden asenteen etsimisen, en halua muistuttaa draamakuningattaria. Hyväksyn muutokset hankaloimatta niitä ennestään. Vaalin niitä ihmisiä jotka ovat minulle tärkeitä. Juon teetä, hymyilen paljon ja kuuntelen Passengerin All The Little Lights -albumia. Jos saan noudatetua näitä kaikkia asioita, viikosta ei voi tulla kovinkaan huono. Hyvää yötä.

torstai 24. lokakuuta 2013

tästäkö se alamäki nyt alkaa?

Sitä myötähäpeän määrää, kun selaa blogia taaksepäin. On se elämä ollut aika erilaista muutama vuosi takaperin. En nähtävästi tehnyt mitään muuta kuin shoppaillut, ollut kotona, käynyt koulua ja istunut Johto Caféssa. Mikäs siinä. Tuli kans vähän sellanen fiilis, että oon ollut hehkeimmilläni sillon 14-vuotiaana, pitkä tukka, hyvä iho ja muutenkin fresh. Vilkaisin juuri peiliin ja näin väsyneen ja ryytyneen naaman ja harottavat hiukset. Ei ole reilua? Mikä se sopimus oli, jossa nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana??



Tänään liikutuin kyyneliin kuullessani että mun matikankokeen 4+ riitti kurssin läpipääsemiseen! Voi jotain päätellä tästä koulumenestyksestä. Enkä yhtään ihmettele, että miehet ovat välillä vähän solmussa meidän naisten kanssa. Olen jäänyt miettimään viime maanantaista tilannetta, kun olin Eetulla. Tunnin sisällä olin saanut hysteerisen naurukohtauksen, kertonut kuulumiseni, maannut lattialla katsellen kattoa, paiskonut koulukirjoja turhautuneena, lässyttänyt typerästi koiralle, nukkunut päiväunet ja ties mitä. Tämän saman ajan Eetu istui sohvalla pelaten pleikkaa, samassa asennossa ja täysin hievahtamatta, sopeutuen mun fiilikseen. Jutut vaihtui aina mielentilani valitsemaan teemaan. Kyllä miehiltä vaaditaan välillä kärsivällisyyttä..



Nyt oon taas sitä mieltä että jokaisen lapsen pitäisi käydä steinerkoulu. Koulu vie mehut, se on totta, mutta huomattavasti helpottavampaa on kun koulu tuntuu kodilta. Tunnet jokaisen opettajan, jokainen opettaja tuntee sinut. Oppilaat on tuttuja, mua hämmentää jos näen koulussa oppilaan jota en ole ennen nähnyt. On ihan ok kävellä ympäriinsä villasukissa, jättää takkinsa johonkin naulakkoon ja mennä iltapäiväkerhon patjoille tai kirjaston pöydille nukkumaan. Laitetaan valot kiinni ja nukutaan, jos joku sattuu tulemaan kirjastoon ne sanoo vain että " ai täällä olikin lukiolaisten lepohetki ". Musatunnilla soitetaan tunti afrikkalaisia rumpuja ilman logiikkaa vain koska opettajalla oli inspiraatio. Oppilaat ja opettajat heittää läppää keskenään. Tunnelma on jotenkin kotoisa, vaikka onkin rankkaa tunnen oloni turvalliseksi ja tiiän että musta tykätään koska oon Rosa.

Pikkusiskoni on ihana. Molemmat. Ja pikkuveljeni kans. En mä voi lähteä kouluun äkäisenä, jos multa just on kysytty " Tuleeko maito lehmän lypsimistä? " ja " Ollaanko me rikkaita? ". Äiti vastas että " me ollaan rikkaita koska meillä on ruokaa ja sitä maitoa, meillä on koti ja ihana perhe, vaikka rahaa meillä ei oikeen olekaan ", johon Riitu vastas " No mut se ei meitä olleskaan haittaa ".

lauantai 19. lokakuuta 2013

sanojasi vailla olen vain suunnaton tie

Anna Puu-Linnuton Puu


Tää loma on ollut aika perfecto. Taisin olla aika lopussa viikko sitten, koska tuntuu että vasta nyt oon saanut levättyä ja kuitattua univelat. Oon nukkunut yli puolen päivän ja herännyt miettien mitä söisin illalla. Tässä on ollut sushi-iltaa, mexico-iltaa, italia-iltaa.. En taida ollakaan niin paska kokki mitä luulin! Ja aika monta ihanaa ihmistä pitämässä mulle seuraa käty iltojeni iloksi. Not bad.



Skoolattiin eilen äidin kanssa " jouluun asti taas jaksetaan! ". Niin, eihän tässä oo kun kaksi kuukautta. Mulla ei oo oikeestaan mitään perinteistä joulua, sellasta että jokainen joulu menis saman kaavan mukaan. Meidän perhe- ja sukukuviot vaihtuu niin tiuhaan tahtiin että kokoonpanot muuttuu. Mut on nyt jo lokakuussa kutsuttu viettämään joulua moneen eri perheeseen joihin mulla ei oo edes minkäänlaista sukulaissidettä. Huolimatta siitä että oon aika perhekeskeinen ihminen, oon taas aika no homeland -tyyppi, viihdyn missä vaan tunnen oloni kotoisaksi.
Tajusin myös taas sen miten vieras käsite mulle sana "vanhemmat" on. Yks mun kaveri just sanoi miten se romahtais täysin jos sen vanhemmat erois. Se että rakastaa molempia yhtä paljon, ei voi valita puolia vaikka vanhemmat sitä vaatis. Toi on mulle ihan vierasta. Jos mun äiti ja isäpuoli riitelee, tottakai oon äidin "puolella". Jos ne erois, tottakai me jäätäis asumaan äidin kanssa. Olin neljä kun omat vanhempani erosivat, joten en muista siitä mitään muuta kun sen tilanteen missä isi varovasti kertoi että hän muuttaa pois meiltä. Häsäsin vaan jotain omaa ja huikkasin leikin lomasta että " okei no moikka, mut eka luet mulle tän kirjan  ". Sit isi muutti pois, meille muutti joku uus tyyppi ja kävin aina välillä isillä yökylässä. Ei mitään ongelmaa, ehkä aattelin että näin se aina menee.


Inspiroidun eilen ollessani lastenhoitajana yhdessä mun lemppariperheessä. Äidin tullessa kotiin jäätiin juttelemaan eteiseen rakkaudesta. Hän kertoi rakkaustarinansa, joka alkoi 17-vuotiaana ja erojen ja haasteiden jälkeen jatkuu edelleen intohimoisena ja onnellisena, kolmen lapsen vanhempina. Rakkaus on pelottavan iso tunne, joka hallitsee kaikkea. Sitä ei voi hallita, se raastaa, satuttaa ja pitää otteessaan niin tiukasti ettei siitä pyristellä irti. Se on se ikävin ja paras asia suhteissa. Kaikista pelottavinta on se, että se toinen ihminen tuntee sinut läpikoitaisin. Tietää heikoimman kohtasi, sen kohdan mitä häpeät, mitä pelkäät, mistä et voi puhua itkemättä. Silloin kun olet täysin avoin ja aseeton toisen edessä, on sillä toisella ne kaikki mahdollisuudet romuttaa sinut maan tasalle. Juttu on siinä, että pitää luottaa, antaa kuorensa murtua ja uskoa rakkauteen. Roolit ja taktikointi ei enää toimikaan kun onkin oman rakkautensa uhri, antaa itsensä toisen armoille. Nyt tekstistäni tulee taas epäselvää kun oivallan liian paljon samaan aikaan. Ehkä se suurin haaste onkin siinä, että pitää uskaltaa rakastaa?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

mikä teki minut onnelliseksi?

Valtakunnassa kaikki hyvin. Voisin toki alkaa listaamaan mikä kaikki on perseestä, mutta en tee sitä. Sen sijaan kirjaan tähän yksinkertaisia asioita jotka ovat saaneet minut hymyilemään viikon aikana:



• Päivitin spotify-soittolistaani. On kiva ettei tarvii kokoajan vaihdella biisejä ja kuunnellessani pari tuntia musaa jokainen biisi on hyvä, koska kuuntelen maailman parasta musaa!
• Kävin ostamassa huomenna 7 vuotta täyttävälle siskolleni synttärilahjan. Lastenvaatteiden ostaminen on ihanaa.
• Otin puolivahingossa kotiin Eetun Melodica hupparin. Se lämmittää ja siitä tulee hyvä mieli vaikka olisikin yksinäistä.
• Musta on hauskaa että yli 40-vuotias isäni on "in".  Se kommentoi " sweet :) " mun instagram kuviin ja laittaa kivoja tekstareita. Lisäks musta on hauskaa miten se kaiken oman häsellyksensä keskellä koittaa olla se järkevä isähahmo laittaen viestejä : " Laitatko mulle sen sun tilinumeron. Kato ne numerot tarkkaan ja tuplatsekkaa vielä lopuksi et menee oikein! " Noi on varmasti muille sellasia tylsiä iskäviestejä mut mulle ne on aika tärkeitä just siks.
• Oon ollut tän viikon aikana joka päivä syömässä/kahvilla. Rahaa palaa, mutta mulla on ollut aika tosi hauskaa ja oon tajunnut että mulla on aika tosi mahtavia ihmisiä mun elämässä.
• Aamuisin oon jaksanut välillä ottaa ripsivärin käteen ja päivän aikana hämmästellyt miten näytänkin oikeestaan aika kivalta.
• Oon tehnyt shoppailulöytyjä (lompakolle huono asia, mielenterveydelle hyvä asia) ja ostoslista vain kasvaa.



• Kouluruokamme on tehnyt huikean parannuksen. Ruokarytmini on ihan sekaisin koska SYÖN ITSENI TÄYTEEN kouluruokailulla! Kaikki on mahdollista ja ihmeitä tapahtuu.
• Löysin pari valokuvaa musta, isistä ja äidistä. Niistä tulee aina hyvä mieli, koska sellaset kuvat on vähän vähissä eikä niitä oo mun elinkaarelta kun neljän vuoden ajalta. Mulla on aika huippuvanhemmat.
• Oon avannut villasukka-kauden. Mitä sitä enempää perustelemaan, ihan parasta.
• Surffailin taas vaihteeksi astro.fi-sivuilla ja löysin mahtavia yhtäläisyyksiä. Sanokaa te mitä sanotte, mun mielestä horoskoopeissa on perää!
• Äiti osti meille 12 teepakettia. Ne on hienoja, hyviä ja jokainen on tarkoitettu eri mielentilaan, " love, harmony, good morning, relax, bed time.. "
• Kuulen, luen, näen ja seuraan sivusta jatkuvasti mitä ihmeellisimpiä parisuhde ongelmia. On mustasukkaisuutta, riidan hakuisuutta, valheita ja välinpitämättömyyttä. Mikään suhde ei ole täydellinen tai ongelmaton tietenkään, eikä haasteet tee siitä huonompaa, mutta musta on ihanaa ajatella että oon kyllä aika onnellisessa parisuhteessa.
• Mun aamujen suurin onnellisuuden aiheuttaja yleensä aamukahvi ja mun starbucks-muki.
• Ensi viikolla on syysloma, ah ah ah.
• Yks asia minkä tajusin hiljattain oli se, etten ole kellekään kateellinen. Välillä saatan sanoa " kelpais mulleki ", " epäreiluu mäki haluun ", " elämä on perseestä " tai " miks mul ei oo ikinä tollee ", mutta pääosin en kyllä kadehdi ketään. En oikeestaan tiedä mitä haluisin elämässäni edes muuttaa. Kaikki on aika kivasti.



Ehkä tää positiivisen mielen ja optimistisuuden lisääminen riittää tälle päivälle. Kyllä tästä syksystä selvitään kun vaan jaksaa hymyillä edes pikkusen. Juokaa kahvia, katsokaa leijonakuningasta, kuunnelkaa musiikkia ja naurakaa, kyllä se siitä!

lauantai 5. lokakuuta 2013

oh dear boy i wanna follow you

Coldplay-Yellow


Life is good. Ei mitään speciaalia, oon vaan taas oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita. Mulla oli #kaikkionkamalaa -vaihe, mikään ei ollut hyvin. Itketti ja elämä murjoi. Jaa miksikö? Siihen en osaa vastata. Sitten avasin suuni ja sain vastaukseksi jotain sen tyyppistä kuin " senkin pöljä ei ole mitään hätää ". Totesin että no joo, ei muuten taida ollakaan. Jotkut ihmiset tykkäävät draamasta ja ongelmien kehittelystä, ja silloin kun ympärillä olevat ihmiset vatvovat draagista elämäänsä alkaa pakostikin miettiä että " mikäköhän tässä mun elämässä vois mättää? ".
Onneks mulla on ihana isi, ihana äiti, ihania kavereita (siitä huolimatta vaikka olis tuhansia kilometrejä välissä) ja ihana poikaystävä. Taidan olla aika onnekas, kunpa muistaisin sen aina.


kuva eilisistä pippaloista, otin valtuudekseni hiuslakan käytön ja tupeerasin miehen juhlakuosiin
Mua ei hävetä sanoa lauantai-iltana että oon kotona. Tai jos äiti soittaa ruoan olevan valmista, musta on kiva lähteä kotiin. Ei siinä oo mitään no life -statusta, tai että mut oltais pakotettu kotiin. Harvoin mua käsketään kotiin, joten lähes aina kun oon kotona se on mun oma tahto. Ja oon aika usein kotona. Enemmän se on ylpeilyn aihe sanoa " mä meen himaan tänään ku me sovittiin että pidetään koti-ilta ", kun että sanoisin sen pyrskähdellen häpeästä. Enkä usko että kukaan aattelee että olisin harmaa kotihiiri, ennemmin wau kiva.
Musta on kivaa istua iltaa äidin kanssa tai käydä äidin kanssa leffassa/shoppailemassa.  Musta on kivaa pelata änäriä Roopen kanssa, askarrella synttärikortteja Ranjan kanssa tai lukea iltasatua Riitun kanssa. Jos olisin jokainen ilta kotona se ei varmaan olis niin kivaa, mutta kivaa on huomata että tullessani kotiin mua on kaivattu.


Nyt mua herkistyttää. Coldplay on hyvä asia, parempi kuin hyvä. Varsinkin kuin puolilla kappaleista on astetta suurempi merkitys. Haluaisin hymyillä poskeni kipeäksi niin pitkään kun hymyä riittää. Jos jo yksistä yli kahdeksan tunnin yöunista tulee näin hyvä mieli, viikon päästä syyslomalla lennän kuuhun ja takasin. Ah, peace&love ja hyvää yötä!