perjantai 21. helmikuuta 2014

me ollaan täällä, älä pelkää



The Neigbourhood-Afraid

 Kivaa, että tykkäsitte viime postauksesta! Avarsin perheelleni taas uusia ovia selittämällä bloggauksesta, Vaasan Ruispalojen kuvaaminen kirvoitti nimittäin muutamia kysymyksiä. Mummoni halusi tietää mikä on instagram ja isäpuoleni ihmetteli WhatsAppin tarkoitusta. Miksi ihmiset muka haluavat chattailla keskenään? Mummoni kauhistui kertoessani Facebookissa kiertävästä Beer Challenge -haasteesta. Pikkusiskoni komppasi Mustan Barbaarinkin tekevän niitä juttuja. En ihan ymmärtänyt sitä yhtäläisyyttä, mutta tärkein pointti taisi olla " me pinnalla olevat teinit " vastaan " vanhat kurttuiset kalkkikset ". Silloin on oleellista sanoa vain jotain yoloswagin tapaista, ennemmin kuin " Siis häh? ".



Tosiaan mummoni tuli Portugalista hiihtolomaviikoksi tänne. Mummoa viedään kuin pässiä narussa, ei se paljoa oo ehtinyt turhia istuskelemaan. Tänään mummoni ja äitini ovat juhlimassa, minun ollessa babysitterinä. Moneskohan perjantai-ilta tämä on, huolestuttavaa(ko)? En usko, suurin osa lomasta on mennyt lepäämiseen ja rentoutumiseen hyvässä seurassa. Pari tyttöjen iltaa, sukua, salia ja hyvää ruokaa. Tänään pikkuserkkuni oli käymässä ja pääsin taas muistelemaan minkälaista on ysiluokkalaisen elämä. Eilen täällä oli mummobileet, juhlistettiin Roopen myöhäisiä synttäreitä. Meillä on ihan kahjo suku, mutta huippu silti.


Tajusin perheen ja suvun tärkeyden entistä paremmin. Ne on mun juuret. En siteeraa Antti Tuiskua, vaan oivallan. Ne on ne, jotka tietää parhaiten mistä tuun ja minkälainen lapsi olin. Ne tajuu mun perheen eikä sitä tarvitse sen suuremmin selitellä. Tässä ollaan me ja meillä on tällänen meininki. Vaikka yhteyttä ei pidettäiskään paljoa, silti ne on aina siellä. Ne ei tiedä kunnolla mitä mun elämässä on meneillään, mutta ne tietää kuka mä oon. Niille mä oon tarpeeks. Ei ne muhun pety, koskaan. Mitä ikinä tapahtuukin, ne on mua vastassa ja nostamassa pystyyn. Ei mun tarvii pelätä, että epäonnistun. Niille mä oon silti sankari ja ylpeyden aihe. Mä oon meidän hienon suvun jatkaja, jonka perään ne katsoo hymyillen. Ne on auttanut mut alkuun ja turvaa selustan. Taputtaa selälle kun onnistun ja halaa kun epäonnistun. Ne on mun suku, ihan korvaaton jengi. Ei tarvii pelätä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti