maanantai 21. huhtikuuta 2014

kaikki on valmiina

Oon yksin yötä kotona. Tää on tapahtunut viimeksi syksyllä ja silloinkin vastentahtoisesti. Mua ahdistaa olla yksin, korvat höröllä kuulostelen epätavallisia ääniä ja bongailen hahmoja. Mutta nyt mun on hyvä olla, yritän lukita mun mielikuvituksen. Ovet on lukossa, verhot kiinni ja musa päällä. No reason to worry. Milloin musta tuli tälläinen? 15-vuotias Rosa eli vailla huolia ovet auki läpi yön eikä arkaillut oikaista yöllä metsän läpi. Se Rosa ei lukenut uutisia ja sulki silmänsä kaikelta pahalta. Se Rosa janosi vasta auennutta maailmaa vailla pelkoa. Eikä se Rosa katsonut kauhuelokuvia. Ei tääkään Rosa enää, vaikka pakeneekin suurta maailmaa välillä tänne sälekaihtimien taakse.



Poden vähän huonoa omatuntoa tästä mun löhöilyelämästä. Ulkona on vuoden paras sää ja meitsi syö tiramisua ja katsoo pelivideoita. Toisaalta en valita. Ei oo Eetun kanssa ollu puutetta ruoasta tänä viikonloppuna, ostettiin Lidlistä koko rahalla kaikkea turhaa bonaria sapuskaa ja syötiin aamupala takapihalla. Seittemältä illalla sain vaihdettua yökkärin farkkuihin ja avattiin Millan kanssa puistokausi. En valita!



Nyt kun omassa elämässä on kaikki mallillaan, osaa tästä ympröivästä maailmastakin ottaa enemmän irti. Oon moneen kertaan vaan menettänyt ajantajuni katselemalla muita ihmisiä uppoutuen heidän tarinoihinsa (älkää huolestuko, osaan tarkkailla vaivihkaa olematta mielipuolinen stalkkeri).
Satun viettämään Käpylän ABC:lla ajoittain aika paljon aikaa ja nyt mulle on kehkeytynyt lemppariasiakkaat sieltä. Kaks onnellisen näköstä pappaa käy siellä melkeen joka päivä ostamassa perustarvikkeet (valikoimahan on about yksi maitotölkki, mikropizza ja maitorahka). Ne tietää tarkalleen mikä tuotteet ei sovi toisen mahalle tai mikä vihloo toisen hampaita. Toinen miehistä ontuu ja toinen antaa tukea. Toinen pitää kauppakassia kun toinen kaivaa kolikkokukkarosta viisisenttisiä. Eikä kummankaan hymy lakkaa.



Viikko sitten mun edessä bussissa istui about 25-vuotias nuori pari. Oon aika varma, että takana oli ekat treffit. Kumpikaan ei ihan tiennyt pitäisikö toiseen nojata, ottaa kädestä, olla hiljaa vai jutella. Nainen puhui ehkä vähän nopeammin, korkeammalta ja kovempaa kuin normaalisti ja mies räpläs hiuksiaan naureskellen hermostuneesti. Silti molemmat olivat tavattoman kiinnostuneita toisistaan. He tarkkailivat ja pysähtyivät katsomaan toisiaan aina kun toinen ei huomannut. Kun toisen piti jäädä pois, halatessa päät kolahtivat yhteen ja poika nousi odottamaan oville kauan ennen pysäkkiä. He hihittelivät hermostuneesti bussin jäädessä valoihin ja vilkuilivat toisiaan. Pojan vihdoin jäädessä pois molemmat yrittivät tahoillaan niellä muikean ilmeensä ja vaimentaa käsiensä vapinan täysin tietämättömänä siitä miten paljon me keskiviikkopäiväämme kyllästyneet kanssamatkustajat nautimme heidän jännityksestään. Rakkaus on parasta.



Oi vitsit miten hyvin suomalaisilla pyyhkisi, jos saisimme nauttia tästä valosta vähän suurimmissa määrin..! Ihania kevätpäiviä kaikille, nauttikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti