lauantai 23. tammikuuta 2016

Kuka täällä oikeastaan pärjää, vai pärjääkö kukaan?

Kaikki me tiedämme, että elämä on enemmän tai vähemmän suorittamista. Se ajatus on oikeastaan manipuloinut meidät niin, ettemme edes jaksa pyristellä sitä vastaan. Tekemättömyys tekee laiskaksi ja laiskuus saamattomaksi, eikä meistä kukaan halua olla saamaton - näkymätön.

Suomessa on peruskoulun ajan oppivelvollisuus ja sen jälkeen ihmisellä on "oikeus tehdä mitä huvittaa". Silti lukiota pidetään lähes ainoana hyväksyttävänä ratkaisuna jatkaa eteenpäin. Ammattikoulua ei suositella, ellei kutsumus ole vahva ja koulumenestys yleisesti huono. Silti alaikäisille automekaanikoille ja ripsiteknikoille huokaistaan. Puhumattakaan 15-vuotiaasta, joka päättää lopettaa opiskelun kokonaan. Tulevaisuuus on tuhoontuomittu.

Nykynuoren tärkeimpiä oppeja ovat paineensietokyky ja aikatauluttaminen. Tietoa pitää saada tarttumaan päähän mahdollisimman tehokkaasti. Välivuodet ja kesken kouluaikaa tehdyt ulkomaanmatkat ja luovuusprojektit ovat haitallisia opiskelurytmille. Kun valkolakki loistaa päässä, täytyy seuraava suunnitelma olla jo valmiina varasuunnitelmineen. Täytyy ennakoida tulevaisuuden työllisyys, tuntea oma kutsumuksensa ja keskittyä itseensä pysyen rutiinissa.



Hyvinvoinnin edellytyksenä pidetään läheisiä ihmissuhteita, terveellistä ruokavaliota, säännöllistä liikuntaa ja tarpeeksi pitkiä yöunia. Hallussa, eikö? Tinder viestittää uusista matcheista, kauppakassissa on Chian siemeniä sekä uusi Pro Feel -voimamaito ja lihakset alkavat taas näkyä treeniputken jäljiltä. Instagram ja Facebook viestivät meille, että ystävillämmekin menee hyvin. Olemme aikataulussa ja tunnemme olevamme tehokkaita. Olemmeko kuitenkaan onnellisia? Jos menemme syvälle itseemme, onko tämä todella sitä mitä me itse haluamme tehdä vai onko yhteisön paine saanut meidät tekemään elämästämme tälläisen?

Itse en osaa vastata kysymykseen. Myönnän, että minulla on välillä liian kova kiire elämässäni. Hoppuilen jatkuvasti kohti uusia "lifegoalseja" ja minulla on ollut jo pitkään suunnitelma siitä miten aion elämässäni edetä, Minulla on myös lähivuosille plan b, c, d, e... Innostun erilaisista buumeista ja olen mainosten uhri. Ostan ripsivärin, joka lupaa ettei ripsiä tarvitse enää taivuttaa. Käyn salilla, koska en ole ikinä tykännyt ryhmäliikunnasta. Olen alkanut kyttäämään ruoka-aineiden proteiinisisältöjä, koska ajattelin voivani paremmin jos saisin vähän lisää massaa. Olen elänyt poikaystäväni kanssa onnellisesti jo kolme yhteistä vuotta, mutta silti otan välillä paineita siitä minkälaista parisuhteen kuuluisi olla. Onko ok, että vietämme vuosipäiväämme hänen tehdessä ennakkotehtäviä ja minun kirjoittaessani yhteiskuntakriittistä tekstiä blogiini? Tarkemmin ajateltuna se on enemmän kuin ok. Tässä hetkessä teen juuri sitä, mitä minun tekee mieleni tehdä. Hylkäsin ruotsin abikirjan ja päätin, että nyt kirjoitan kunnolla ilman tehtävänantoa ensimmäistä kertaa vuosiin. Välillä katseemme kohtaavat pyöritellessämme silmiämme inspiraatiota etsien ja sitten jatkamme taas. Kuuntelemme kappaleita, jotka ovat meille tärkeitä. Hetki on yhteinen.



Jos uusi ruokavalio saa minut voimaan hyvin, aion pitää siitä kiinni. En ikinä luopuisi suklaasta tai juustoista, vaikka ne eivät tekisi minulle hyvää fyysisesti. Niiden syöminen tekee minut onnelliseksi. Aion käydä salilla jatkossakin, koska urheilu tekee minut virkeäksi ja hyvinvoivaksi. Pyrin kuitenkin kuuntelemaan kehoani enemmän ja herätellä itseäni luopumaan pelkistä ulkonäöllisistä tavoitteista. Aion hakea jatko-opiskelemaan, mutta en aio lannistua jos en pääsekään sisään. Se antaa minulle lisäaikaa toteuttaa itseäni. Kaikista tärkeintä tässä paineiden, ennakko-oletusten ja kilpailuhenkisyyden vallitsemassa ilmapiirissä on kuitenkin se, että aina välillä pysähtyisimme miettimään mitä me ihan itse haluaisimme tehdä. Aikuistuminen on vastuunottoa omasta elämästä, niin hyvässä kuin pahassakin. Me teemme valinnat elämässämme ja kannamme niistä vastuun, nautimme seurauksista ja jaamme ne valitsemiemme ihmisten kanssa. Otetaan siis matkastamme kaikki irti eikä mietitä liikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti