torstai 18. elokuuta 2016

Sinkkubuumi

Muistan vielä hyvin ne ajat, kun joka puolella oli säpinää. 16-vuotiaana kaikilla oli kiikareissa joku tietty ja yleensä myös pari varavaihtoehtoa. Kävin valehtelematta ainakin kolme kertaa viikossa kahvilla eri tyttökavereideni kanssa ja uppouduin joka päivä eri ystäväni suhdekiemuroihin. Kynnet nakuttivat Nokia5230:ien jähmeitä kosketusnäyttöjä ja <3-hymiöt vilistivät viestikentissä. Pian kaikki olivat käyneet Sen keskustelun ja Facebookin etusivu alkoi täyttyä parisuhdejulistuksista. Ne harvat joita ei parisuhde-elämä napannut joutuivat kyttäyksen alaisiksi. Mistäs me nyt vielä sulle joku löydettäis? Parisuhde oli buumi ja tytöt linnoittautuivat keskustelemaan ja vertailemaan parisuhteitaan kahviloiden kulmasohville. Tekstareita analysoitiin, joku pelkäsi pettämistä, toinen ärsyyntyi poikaystävän tupakanpoltosta, kolmas suunnitteli jo yhteistä asuntoa ja neljäs ymmärsi tykkäävänsä ehkä kuitenkin enemmän tytöistä. Nämä suhteet kestivät enemmän tai vähemmän onnellisina parhaimmillaan muutaman vuoden. Nyt parinkympin lähestyessä (huomenna!) huomasin uuden buumin alkaneen. Sinkkubuumi!



Yhtäkkiä jokainen tuntuu ymmärtävän mitä elämältään haluaa ja yhä useammalle parisuhde on este itsenäiselle elämälle. Teini-iän rakkaus ei jaakaan enää samoja kiinnostuksen kohteita ja oma kulta alkaa käymään ajoittain tylsäksi seuralaiseksi. Suhteen ongelmista tuli jopa niin vakavia, ettei niistä viitsinyt kahvilan kulmasohvalla enää jutella. Yhden viinipullollisen jälkeen niitä itkettiin vessassa ihmetellen, miksi meillekin kävi näin. Synkkien kuukausien jälkeen yksi nuori nainen toisensa jälkeen irrottautui jämähtäneestä suhteestaan ja julisti sinkkukauden alkaneeksi. Ja nämä naisethan puhkesivat kukkaan! Itsevarmuus kasvoi hiljaa takaisin heidän huomatessaan oman markkina-arvonsa olevan edelleen kohdallaan. Tanssilattia oli heidän, eikä mikään estänyt lähtemästä yöllisille seikkailuille. Elämässä oli taas sitä tiettyä säpinää.

Entä mitä tapahtui heille, jotka jäivät suhteeseen muiden erotessa? Heidän suhteensa ei ollut vuoristorataa, vaan muistutti ennemmin tasaisesti puksuttavaa höyryjunaa. Arkista, tasaista, mutta onnellista. Tässäkö se nyt on, elämäni rakkaus? Olisiko tuolla vielä jotain tutkittavaa? Höyryjunan kyydissä on turvallista, mutta ei sen meno päätä huimaa eivätkä kurvit ota vatsanpohjasta. Hullu kuitenkin eroaisi onnellisesta ja tasapainoisesta suhteesta pelkän seikkailunjanon takia.



Aloin miettimään näitä ystäviäni, jotka hullaantuivat sinkkupäivistään. Totesin, etteivät he hullaantuneet niistä miehistä. He hullaantuivat vapaudesta. Kukaan ei vaatinut heitä vierelleen valvovan silmän alle. Kukaan ei kuulustellut tai rajoittanut heidän tekemisiään. Kukaan ei määritellyt heille, keitä he ovat. Nämä naiset olivat vihdoin minä, eivätkä me.
Terveessä ja tasapainoisessa höyryjunasuhteessa on kaksi minää, jotka ovat välillä yhdessä me. Kummallakin on oikeus omiin valintoihinsa ja päätöksiinsä. Molemmilla on vapaus tehdä mitä he itse haluavat ilman kyttäystä ja murjotusta. Mustasukkainen ei tarvitse olla, kun luottaa toiseen ja on itse luottamuksen arvoinen. Silloin sitä markkina-arvoaan voi testata ottamalla kehut ja huomionosoitukset vastaan ylpeydellä. Kun molemmat saavat toteuttaa itseään omalla tiellään on toiselle enemmän jaettavaa ja yhteiselle ajalle enemmän energiaa.

Se suuresti hypetetty sinkkuelämä onkin hurmiota ansaitusta vapaudesta, jota joillain onnekkailla on jo suhteessaan. Ja mitä niihin miehiin tulee, ei se ruoho ole ikinä vihreämpää aidan toisella puolella. Te kaltaiseni onnelliset, vapaat, mutta ajoittain niin kovin murehtivaiset tyttöystävät: antakaa palaa! Kiertäkää maapallo tai lähtekää edes ykköset päällä sinne tanssilattialle. Antakaa päiden kääntyä ja kuunnelkaa kohteliaisuudet ylpeydellä. Siinä vaiheessa kun kone laskeutuu kiitoradalle tai valomerkki baarissa välähtää on ihanaa tietää, että kotona on se joku joka odottaa. Ei haittaa vaikka ne sääret olisivat sheivaamatta ja oksentaisit aamulla, hän pysyy vierelläsi kyllä.


maanantai 15. elokuuta 2016

On uusi aika

 

Tuntuu vapauttavalta kirjoittaa tietäen, että kaikki on muuttunut viime postauksen jälkeen. Aivan kuin olisin uusi ihminen ja saisin valita minkälaisena hahmona teille esittäytyisin. Voisin kertoa teille, kuinka kuuntelen Veronica Maggiota työpöytäni ääressä katsellen tyytyväisenä uudelleen sisustettua olohuonettani. Allekirjoitin tänään työsopimuksen hyväpalkkaiseen työpaikkaan ja kohta keitän itselleni teetä ja menen sänkyyni lueskelemaan kirjaa. Tai sitten voisin kertoa teille, kuinka meinasin tulla hulluksi tehdessäni feissauksen ja puhelinmyynnin yhdistelmätyötä pelkällä provikkapalkalla ja etsin tuli häntäni alla uutta työtä, enkä tiedä yhtään mihin olen ryhtymässä. Kyseessä on keski-ikäisten naisten kasvojenhoito ökykalliilla tuotteilla ja kaikki kosmetiikkatietämykseni juontaa juurensa naistenlehdistä, blogeista ja juttuhetkistä Sokoksella tai apteekissa. Todellisuudessa kirjoitan tätä tekstiä siksi, että ollessani koneella voin kääntää selkäni koko asunnolle. Tiskit haisevat, mutta tiskaamisen sijaan päädyin katselemaan pöytätiskikoneita tori.fi:stä. Kaaos vallitsee, vaikka juuri siivosin. En jaksa enää ärsyyntyä siitä.
 

Valmistuin siis vihdoin lukiosta. Uskomatonta, että olen viettänyt Steiner-koulussa 13 vuotta elämästäni ja nyt se on ohi. Onneksi siskoni meni juuri ensimmäiselle luokalle, joten suhteeni steineriin tulee vain muuttumaan. Hain journalistikouluun, mutta salaisesta toiveestani jäin lopulta ensimmäiselle varasijalle. Juuri nyt tuntuu siltä, että myyn mielummin vuoden mummoille rasvapurkkeja kuin olen koulussa. Katsotaan kuinka käy, ensi vuonna uudestaan intohimoisemmalla asenteella.



Toteutin myös kesällä yhden suurimmista haaveistani - lähdin reilaamaan. Pysähdyimme Berliinissä, Amsterdamissa, Italiassa (La Speziassa), Kroatiassa (Pulassa), Wienissä ja Prahassa. Levoton Eurooppa oli ajoittain hurja reissukohde, mutta selvisimme hienosti. Junamatkustus ei ollut lainkaan niin rankkaa mitä olin pelännyt, ja olen jopa ikävöinyt pitkiä matkoja eri maiden välillä. On ainutlaatuista huomata kuinka maisemat vaihtuvat ja huomaat olevasi selvästi eri maassa kuin mistä hyppäsit kyytiin. Reilaus tuntui lopulta niin luontevalta, että täytyi välillä nipistää itseään. Ihan kuin en olisi edes tajunnut olevani reissussa. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja nyt ne 29 päivää ovat kuin pikakelattu uni.




Tiskivuorista ja olohuoneen kaaoksesta voi jo ehkä päätellä, että muutimme Eetun kanssa yhteen. Ymmärrän nyt, miksi BB on niin suosittu tositv-ohjelma. Kun kaksi ihmistä aloittaa yhteisen elämänsä saman katon alla vietettyään ensin kolme vuotta tiiviisti yhdessä arkeaan jakaen ja silti yllättyvät elintapojen ja arjen yhteensovittamisesta, voidaan BB-talon meininkiä kutsua jo viihteeksi. Loppujen lopuksi yhteinen arki tuntuu hyvältä. Suurin syy miksi muutin omilleni suurperheen keskeltä, oli oman tilan kaipuu. Suurin syy joka aiheuttaa ongelmaa itsenäisessä elämässäni, on kaaottisen ja elämäntäyteisen arjen kaipuu. Onneksi äitini muutti kaksi kuukautta myöhemmin 10 minuutin kävelymatkan päähän.

Tästä voidaan päätellä, että kevät ja kesä on ollut opettelemisen ja itseni ylittämisen aikaa. Tuntuu hyvältä huomata, että arkeni on näin onnellista kuin se nyt on. Elämässäni on auennut uusi sivu, eikä se pelota yhtään.